Oletkohan pienentänyt hiilijalanjälkeäsi, nostanut kotimaisuusastettasi tai vähentänyt ostamiesi muovikassien määrää? S-mobiilin laskureilla voit seurata kulutuksesi kehittymistä monilla eri mittareilla.
Valitsit kolhiintuneen hedelmän, nappasit hyllyn vikan leivän, hoidit viikon veget hevihävikkilaatikolla. Toisin sanoen, teit vastuullisuustekoja oikein urakalla, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.
Ruokakaupoissamme myytiin vuonna 2023 yhteensä noin 92 miljoonaa punalaputettua tuotetta.
Luit sovarissa pesulapusta hyviä uutisia, kokosit ajattoman kapselivaatekaapin ja toit lopulta käyttökelpoiset vaatteesi uudelleenmyytäväksi Emmyn kautta. Kun jo hankintaketjutkin ovat hyvin mietittyjä, tyyli tehdä vastuullisia valintoja on vapaa.
Kehitämme läpinäkyvyyttämme. Valtaosassa omien merkkiemme tuotteista tehdastiedot on merkitty pesulappuun. Julkaisemme tehdaslistan nettisivuillamme.
Kun nappasit heviosastolta sitä, mikä ensimmäisenä osui silmään, suosit todennäköisesti satokautta. Tai kannatit kotimaista tai tuit lähituottajaa. Kelpaa herkutella ajatuksella, että joskus vastuullisuusteoilta on jopa vaikea välttyä.
Kannustamme asiakkaitamme tekemään terveellisiä ja vastuullisia valintoja. Tähtäämme siihen, että 2030 myymästämme ruoasta vähintään 65 % on kasvipohjaista ja 80 % kotimaassa valmistettua.
Yhteishyvästä löydät vastauksia tähänkin (a)ikuisuuskysymykseen. Tsekkaa vaikkapa hävikkivinkit, vegereseptit tai uppoudu siihen, miten suomalaiset nuoret kuluttavat.
Olemme sitoutuneet asiakkaidemme ja henkilöstömme syrjimättömyyteen, tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Työyhteisöjemme vahvuus on niiden monimuotoisuus, ja edistämme tasavertaisuuden ja osallisuuden kokemusta kaikessa toiminnassamme.
Emme kysy hakijan ikää rekryprosessin aikana.
Nokian Prisman järjestämään lasten omaan kierrätystapahtumaan lahjoitettiin satoja leluja ja tapahtumassa kävi kuhina. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille ja uuden kodin lelulle antaneille. Näin opetellaan vastuullisuutta leikiten!
Katso tunnelmia tapahtumasta sekä tutustu katalogissa osaan uutta kotia etsineistä leluista.