26.4.2018

VBO kasvattaa sydäniskuriverkostoa 21:llä uudella laitteella

Sydäniskuri voi pelastaa jopa 75 prosenttia sydänkohtauksen saaneista. Kasvattamalla sydäniskuriverkostoa voimme pelastaa henkiä ja siksi osuuskauppa Varuboden-Osla haluaa tehdä merkittävän panostuksen asian eteen. VBO on investoinut 21 uuteen sydäniskuriin, jotka asennetaan eri puolille toimialuetta. Samalla myös henkilökuntaa koulutetaan. Sydäniskurisatsaus toteutetaan yhteystyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa.

  • Valmiudessa. S-market Veikkolasta löytyy jo entuudestaan sydäniskuri, jonka Veikkolan kyläyhdistys luovutti S-marketille tammikuussa 2018. S-market Veikkolan työntekijän Henrik "Hubbe" Anderssonin mielestä VBO:n sydäniskurisatsaus on todella hieno asia. Hän on saanut koulutuksen deffan käyttöön, mutta lisää että hän toki toivoo ettei sitä koskaan tarvita.

Tunnista sydänkohtaus

  • Sydänkohtaus tarkoittaa sydämeen tullutta rytmihäiriötä.
  • Syynä tähän rytmihäiriöön on useimmiten kammiovärinä, joka aiheuttaa sydänpysähdyksen.
  • Oireisiin kuuluu usein kova, puristava rintakipu sekä vasempaan olkavarteen ja käteen säteilevä kipu
  • Myös pahoinvointi, kylmä hiki ja hengenahdistus voivat kertoa sydänkohtauksesta

Ensiapu – näin toimit

  • Soita 112 paikalle.
  • Mikäli sydäniskuri löytyy ota se käyttöön – ensimmäinen isku tulisi antaa 5 minuutin sisällä siitä, että kohtauksen saanut menettää tajuntansa.
  • Sydäniskurin antaman sähköiskun avulla pyritään poistamaan sydämen pysäyttänyt rytmihäiriö ja palauttamaan sydämen normaali rytmi ja toiminta. Sydäniskurin lisäksi tarvitaan painelu-puhalluselvytystä rytmillä 30 painallusta, 2 puhallusta, jotta autettavan verenkierto pysyy yllä.
  • Perustoiminta on kaikissa sydäniskureissa samanlaista.
  • Elvytettävän henkilön paljaalle rintakehälle kiinnitetään kaksi elektrodia, joiden avulla laite analysoi sydämen rytmin ja tarpeen mukaan suosittelee iskua.
  • Laite neuvoo painamaan vilkkuvaa valopainiketta ja antaa voimakkaan sähköimpulssin, joka poistaa sydämestä kammiovärinän.
  • Laite neuvoo jatkamaan painelu-puhalluselvytystä ja analysoi välillä sydämen toimintaa.
  • Jännittääkö ensiavun antaminen, mutta haluaisit auttaa? Voit osallistua Punaisen Ristin järjestämälle ensiapukurssille, kurssitarjonta löytyy Ensiapukoulutus.fi -sivustolta.
  • Lisätietoja ensiavun antamisesta löydät: https://www.punainenristi.fi/ensiapuohjeet/rintakipu

Missä lähin deffa?

  • Suomessa yleisökäyttöön tarkoitettuja neuvovia sydäniskureita arvioidaan olevan jo yli 3 000.
  • Niitä löytyy julkisista paikoista, kuten lento- ja rautatieasemilta, kauppakeskuksista, urheilu- ja uimahalleista, teatteri- ja konserttisaleista sekä yritysten omista tiloista.
  • Punainen Risti ja Sydänliitto ylläpitävät Defi.fi. verkkosivuja, joille yrityksiä ja julkisia toimijoita pyydetään rekisteröimään  käytettävissä olevat sydäniskurit.
  • Silloin laiteverkosto kertoo lähimmän sydäniskurin sijainnin.

Pahoinvointi, hengenahdistus ja kova, puristava rintakipu sekä vasempaan olkavarteen ja käteen säteilevä kipu. Nämä voivat olla merkkejä sydänkohtauksesta. Silloin jokainen sekunti on arvokas.

- Jotta elvytys olisi tehokasta se pitää aloittaa heti. Ensimmäinen isku sydäniskurilla tulisi tulla jo viiden minuutin sisällä siitä, että ihminen on mennyt elottomaksi, kertoo Punaisen Ristin Ensiavun aluepäällikkö Mirja Sjöberg.

Viisi minuuttia on lyhyt aika.

- Harvalla on ambulanssi odottamassa takapihalla ja vaikka eläisi keskellä Helsinkiä ambulanssi ei välttämättä ehdi niin nopeasti paikan päälle, puhumattakaan sitten harvaan asutulla maaseudulla. Koska ambulanssin tulo paikalle voi kestää pitkäänkin, autettavan selviytyminen on ensiavun antajien käsissä.

Deffa pelastaa henkiä

Sydäniskuri, eli defibrillaattori tai "deffa", on laite, jolla voidaan auttaa sydänkohtauksen saanutta henkilöä. Tutkimusten mukaan sydäniskurilla voidaan pelastaa jopa 75 prosenttia sydänkohtauksen saaneista.

- Koska sydäniskureilla on niin suuri onnistumisprosentti, olemme yrittäneet saada laitteita mahdollisimman laajasti Suomeen erityyppisille julkisille paikoille missä liikkuu paljon ihmisiä. Sydäniskuria voi käyttää kuka tahansa toimimalla laitteen antamien ohjeiden mukaisesti. Laitteessa on kuvallinen ohjeistus ja painamalla virtanapista laite alkaa antaa toimintaohjeita.

Moni jännittää turhaan ensiavun antamista sydäniskurilla.

- Sydäniskurin käyttö on turvallista, koska laite analysoi sydämen toimintaa ja antaa iskun silloin kun rytmi on defibrilloitava. Vahingon mahdollisuutta ei tässä auttamistilanteessa ole.

Merkittävä panostus

Sydäniskureilla pelastetaan siis henkiä ja siksi Varuboden-Oslan hallintoneuvostossa tehtiin päätös panostaa sydäniskuriverkoston kasvattamiseen. Toukokuun aikana asennutamme yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa 21 sydäniskuria myymälöihimme eri puolilla toimialuettamme.

- Myymälöissä asioi paljon ihmisiä, jolloin todennäköisyys, että joku saa sairauskohtauksen on olemassa. Kun henkilökunta ja asiakkaat tietävät, mistä sydäniskuri löytyy, saadaan se tarvittaessa nopeasti paikalle. Tilanne voi tulla eteen myös liikkeen lähistöllä tai samassa rakennuksessa muissa yrityksissä työskentelevien tai asioivien kanssa. Silloin voidaan sydäniskuri hakea paikalle ja sen avulla pelastaa ihmishenki.

Laiteasennusten yhteydessä myös VBO:n työntekijöitä koulutetaan. Koulutuksissa opitaan harjoitusten avulla hätäilmoituksen teko numeroon 112, tajuttoman ensiapu ja kylkiasentoon kääntäminen sekä elottoman ensiapu, eli peruselvytys ja sydäniskurin käyttö.

- VBO:n päätös hankkia 21 sydäniskuria toimitiloihinsa on merkittävä lisäys sydäniskuriverkostoon. Mitä enemmän laitteita on saatavilla, sitä nopeammin sairauskohtauksen saanutta voidaan auttaa. Myös koulutukseen panostaminen on hieno asia. Vaikka sydäniskuria voi käyttää kuka tahansa kaikki eivät aina uskalla. Koulutuksella hankitaan ensiaputaidot ja uskallus auttaa. Ylipäätään on sanottava, että S-ryhmän henkilökunta on erittäin hyvin ensiapukoulutettu ja yritys panostaa vahvasti sekä työturvallisuuteen että asiakasturvallisuuteen.

Toukokuun aikana seuraavat toimipisteet saavat sydäniskurin (lännestä itään): S-market Jomala, S-market Godby, S-market Hanko, S-market Tammisaari, S-market Karjaa, ABC Karjaa, S-market Inkoo, S-market Siuntio, Lähi-ABC! Pickala, Sale Masala, Sale Kantvik, Sale Lindal, Prisma Kirkkonummi, S-market Söderkulla, S-market Nikkilä, S-market Näsi, kauppakeskus Lundi, Sale Lapinjärvi, Sale Pukkila, ABC Kuninkaantie, S-market Loviisa.

Seuraavista liikkeistä löytyy jo entuudestaan sydäniskuri: Sale Tenhola, S-market Pohja, S-market Veikkola ja Sale Askola.