13.2.2019

Varuboden-Oslan asiakasomistajille entistä helpompaa saavuttaa ylin bonustaso

Osuuskauppa Varuboden-Oslan vuosi 2018 sujui suotuisasti. Myynti kasvoi 2,2 prosenttia ja tulos parani edellisvuodesta. Bonuksia ja maksutapaetua maksoimme yhteensä 8,7 miljoonaa euroa. Osuuskaupan toimialueelle investoimme 16 miljoonalla eurolla. Joulukuun lopussa osuuskaupalla oli asiakasomistajia noin 70 000.

Varuboden-Oslan myynti oli viime vuonna ennätykselliset 431 miljoonaa euroa (edellinen vuosi 422 miljoonaa euroa). Kasvua vuoteen 2017 nähden oli reilut kaksi prosenttia.

Marketkauppa jatkoi kasvuaan

Myynti kasvoi marketkaupassa 1,5 prosenttia sekä liikennemyymälä- ja polttonestekaupassa 6,3 prosenttia. Marketkaupassa myynnin kasvu oli voimakkainta Sale-ketjussa. Myynti laski tavara-talo-, ravintola- ja rautakaupassa 7 prosenttia. Vuoden 2018 tulos ennen veroja oli 8,1 miljoonaa euroa, ja oli näin 0,9 miljoonaa euroa edellisvuotta parempi.

– Bonustaulukkomuutoksen siivittämä myynnin kasvu ja kulujen hallinta olivat hyvän tuloksemme taustalla. Tänä vuonna odotamme Sipoon logistiikkakeskuksen täysimääräisen käyttöönoton tehostavan toimintaamme entisestään, toteaa Varuboden-Oslan toimitusjohtaja Hannu Krook.

Ravintolakaupalla haastava vuosi

Varuboden-Oslan tavaratalokaupan negatiivinen myynnin kehitys selittyy Marks & Spenceriin tehdyillä tilamuutoksilla sekä Kirkkonummen Outlet-myymälän sulkemisella – siitä huolimatta tavaratalokaupan tulos parani viime vuonna merkittävästi.

- Ravintolatoimintamme negatiivinen kehitys johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että jouduimme sulkemaan Kirkkonummen Rosson kannattamattomana loppuvuodesta. Entisen Rosson alueelle Kirkkonummen keskustaan kaavoitetaan parhaillaan uutta Tallinmäen kaavakokonaisuutta alueen elävöittämiseksi. Alueelle syntyy merkittävä määrä uutta asutusta ja uusiin kiinteistöihin kauppa- ja ravintolapalveluita, sanoo Hannu Krook.

Bonustaulukkomuutos nosti yhä useamman asiakasomistajatalouden 5 prosentin tasolle

Varuboden-Oslan bonustaulukkoa muutettiin keväällä 2018. Nyt täyden viiden prosentin bonuksen saa 900 euron kuukausiostoilla aiemman 1 500 euron sijaan. Taulukkomuutoksen jälkeen korkeimman bonustason on saavuttanut noin neljä kertaa enemmän asiakasomistajatalouksia kuin aiemmin. Varuboden-Osla maksoi Bonuksia ja maksutapaetua yhteensä 8,7 miljoonaa euroa (edellinen vuosi 8,4 miljoonaa euroa).


Varuboden-Oslalle Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustus

Varuboden-Oslan henkilöstömäärä oli joulukuun lopussa 950 henkilöä. Varuboden-Oslan panostaminen henkilöstöönsä näkyy siinä, että osuuskauppa sai Suomen innostavimmat työpaikat 2018 -tunnustuksen.

­­­­­­­­– Meillä kaikki lähtee hyvästä johtamisesta, sillä jokainen työntekijä on ansainnut hyvän esimiehen. Panostamme siis esimiesten osaamiseen ja hyviin johtamiskäytäntöihin sekä kaikkien VBO:laisten työyhteisötaitoihin. Kokonaishyvinvoinnin johtaminen on eräs meille tärkeä johtamiskäytäntö, kertoo henkilöstöpäällikkö Paula Pajunen.

Vakituisen henkilöstön ohella työllistämme vuosittain useita satoja nuoria kesätyöntekijöinä, harjoittelijoina ja kausiapulaisina. Tänä vuonna yli 200 nuorta työllistyy Varuboden-Oslaan kesätyöntekijöinä.

Investoinnit alueelle jatkuvat voimakkaina

Varuboden-Osla teki alueelleen investointeja viime vuonna 16 miljoonalla eurolla asiakasomistajien palvelujen kehittämiseksi.

– Merkittävimmät investointimme olivat Ahvenanmaalla Jomalan marketkiinteistön hankinta, Länsi-Uusimaalla Siuntion S-marketin täydellinen uudistus sekä Porvoossa Suomen suurimman S-marketin, S-market Näsin, täydellinen muodonmuutos, Krook kertoo.

Kuluvana vuonna osuuskauppa jatkaa voimakkaasti investointejaan. Sipoon Nikkilän S-marketin laajennusinvestointi valmistuu kesällä.

- Syksyllä uudistamme Karjaan S-marketin, ja Tammisaaren keskustan ABC on tarkoitus siirtää kokonaisuudessaan Rautatienkadun toiselle puolelle. Silloin voimme Tammisaaressa laajentaa S-marketia ja suurentaa pysäköintialuetta nykyisen ABC:n suuntaan, kertoo Krook.

Ahvenanmaalla Varuboden-Osla laajentaa myös S-market Jomalaa, jonka suunnitellaan valmistuvan kesäkuun alussa. Kirkkonummella merkittävin kehitysprojekti on Masalan uuden S-marketin suunnittelu ja rakentaminen Tinanpuiston alueelle. Hangossa S-marketin kaavahanke on pitkällä ja tavoitteena on aloittaa uuden S-marketin rakentaminen heti kaavan vahvistuttua.

ABC-liiketoiminnassa merkittävin kehitysprojekti on Porvoon kanssa yhteistyössä suunniteltava liityntäparkin laajennus, jonne siirtyisivät nykyiset Näsin ABC:n toiminnot. Liityntäparkkiin on alustavasti suunniteltu polttonestejakelun lisäksi ravintola- ja myymälätoimintoja.

– Porvoon keskustan kehittäminen on myös korkealla Varuboden-Oslan agendalla. Olemme jo usean kuukauden ajan suunnitelleet Porvoon Cityn ja Lundin kehittämistä entistä kauppakeskusmaisemmaksi, ja nämä muutokset tukevat keskustan elävöittämistavoitteita. Muutostyöt käynnistynevät heti kesälomien jälkeen, Krook sanoo.

 

Lisätiedot:

Osuuskauppa Varuboden-Osla, toimitusjohtaja Hannu Krook, 010 765 9301

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
ABC-liikennemyymälät
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-liikennemyymälät toimipaikkoja:
Rosso
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
ABC Deli
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC Deli toimipaikkoja:
Presso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Presso toimipaikkoja:
Coffee House
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Coffee House toimipaikkoja:
Rosso Express
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso Express toimipaikkoja:
Kahvilat ja ravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat ja ravintolat toimipaikkoja:
Lähi ABC!
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Lähi ABC! toimipaikkoja:
Marks and Spencer
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Marks and Spencer toimipaikkoja:
S-Garden
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-Garden toimipaikkoja:
S-Rauta
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-Rauta toimipaikkoja: