26.3.2020

Uskaltaako kaupassa käydä? Yleisimmät kysymykset kaupassakäynnistä

1. Riittääkö myymälöissä tavara?

Myymälöihimme tulee joka päivä lisää tavaraa, eikä syytä huoleen ole. Yksittäiset tuotealueet voivat olla kasvaneen kysynnän takia hetkellisesti loppu, mutta logistiikka toimii eikä tavaravirta ole katkeamassa.

2. Mitä asiakkaiden tulisi huomioida kaupassa käydessään?

Ethän tule sairaana kauppaan.

Noudata aina hyvää käsihygieniaa. Kädet on hyvä pestä ennen kaupassa asiointia ja myös sen jälkeen. Useimmista myymälöistä löytyy käsienpesupiste, yleensä pullonpalautusautomaattien läheisyydestä.

Pidä myös vähintään metrin väli muihin asiakkaisiin ja työntekijöihin. Odota kassalla, kunnes edellinen asiakas on maksanut ostoksensa, ennen kuin nostat omat ostoksesi kassanauhalle.

3. Koska riskiryhmäläisen kannattaa käydä kaupassa?

Varuboden-Oslassa avaamme kaikki myymälämme tuntia aikaisemmin riskiryhmään kuuluville henkilöille. Silloin myymälä on juuri siivottu ja puhtaimmillaan. Toivomme, että muut asiakkaat kunnioittavat tätä.

Parasta tietenkin on, jos riskiryhmään kuuluva henkilö voi välttää kaupassa käyntiä kokonaan, esimerkiksi tilaamalla ruoan kotiin tai pyytämään sukulaista tai naapuria auttamaan. Meistä jokainen voi myös tarjota apua läheisilleen.

Vaikka verkkokauppa ei toimisikaan juuri sinun alueellasi, niin voit hyödyntää sivustoa foodie.fi ostoslistan tekemiseen.

4. Voiko teiltä tilata ruokaa kotiinkuljetuksella?

Varuboden-Oslan alueella ruoan verkkokauppa toimii Kirkkonummen Prismassa, joka myös toimittaa ruokaa lähialueille. Äkillisen kysynnän moninkertaistumisesta johtuen, verkkokaupassa on tällä hetkellä normaalia pidemmät tilaus- ja toimitusajat.

Fiksuin ratkaisu riskiryhmäläisille on ehdottomasti ruoan verkkokauppa, koska siinä ei synny kontaktia toisten ihmisten kanssa ja tartuntariski minimoidaan. Juuri nyt verkkokaupassa on ruuhkaa, joten tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Toinen hyvä vaihtoehto on pyytää apua ystäviltä, sukulaisilta tai naapureilta – pidetään huolta toisistamme, ja autetaan niitä, jotka avun tarpeessa ovat.

Varuboden-Osla ja kuljetusyritys GoParking tarjoavat yhteistyössä ruoan tilaus-, keräys- ja kotiinkuljetuspalvelua koko toimialueensa kaikissa Saleissa ja S-marketeissa. Lisätietoa tilaamisesta löydät sivulta www.goparking.fi.

Monilla paikkakunnilla esimerkiksi paikalliset taksiyritykset tekevät yhteistyötä toimipaikkojemme kanssa ja tekevät ostoksia asiakkaille ja kuljettavat ne heille kotiin. Käy oman lähikauppasi Facebook-sivuilla jos haluat saada lisätietoa tällaisen palvelun mahdollisuudesta.

5. Onko pakkaamattomina myytäviä hedelmiä ja vihanneksia turvallista syödä epidemia-aikana?

Henkilökunta huolehtii tehostetusti hevituotteiden hygieenisestä käsittelystä myymälöissä. Hedelmät ja vihannekset on kuitenkin hyvä huuhdella ennen käyttöä – ihan kuten normaalistikin.

6. Miten huolehditte siitä, että myymälät pysyvät siisteinä?

Myymälöissä olevia erilaisia kosketuspintoja kuten ostoskärryjä, hedelmävaakoja, pikakassoja ja maksupäätteitä puhdistetaan nyt tehostetusti. Omat kädet kannattaa kuitenkin pestä huolellisesti aina ennen kaupassakäyntiä ja sen jälkeen. Useimmista myymälöistä löytyy käsienpesupiste, yleensä pullonpalautusautomaattien läheisyydestä.

7. Kumpi on epidemia-aikana parempi: ostoskori vai -kärry?

Suosittelemme vahvasti ostoskärryn valintaa. Kärryjen puhtaanapito on helpompaa ja kärryä käyttämällä syntyy myös automaattisesti sopiva turvaväli muihin asiakkaisiin.

8. Miten huolehditte paistopisteiden ja muiden irtotuotemyyntipisteiden hygieenisyydestä?

Paistopisteiden ja muiden irtotuotemyyntipisteiden ottimia vaihdetaan usein. Kuten yleensäkin kausi-influenssan aikana olemme entistä valppaampia ja vielä entistä tarkempia hygieniasta.

9. Ostoskärryjä ja -koreja koskee päivän aikana hyvin moni ihminen. Miten huolehditte siitä, että kärryt pysyvät hygieenisinä?

Myymälöissä olevia erilaisia kosketuspintoja kuten ostoskärryjä, hedelmävaakoja, pikakassoja ja maksupäätteitä puhdistetaan tällä hetkellä tehostetusti. Myös hygieniakäytäntöjä on tehostettu. 

Ostoskärryjen ja -korien käsittelyn jälkeen paras keino ehkäistä tartuntoja on huolellinen käsienpesu tai käsidesin käyttö.

10. Oletteko tehneet muutoksia käteisen käsittelyyn toimipaikoissanne koronaviruksesta johtuen?

Käteistä käyttäessä laskemme vaihtorahat ja kuitin tiskille käsikontaktin välttämiseksi. Kaikissa toimipaikoissamme voi maksaa myös lähimaksulla sekä suurimmassa osassa myös MobilePayllä.

11. Joissakin kaupoissa on otettu käyttöön pleksejä suojaamaan kassatyöntekijöitä. Oletteko suunnitelleet vastaavia?

Olemme päättäneet asentaa pleksilaseja toimipaikkoihimme. Ensimmäiset ovat jo asennettu paikoilleen ja asennustyöt tulevat jatkumaan tulevien viikkojen ajan.

12. Osa kaupoista on rajoittanut esimerkiksi käsidesien myyntiä niin, että niitä saa ostaa vain tietyn verran kerralla. Oletteko te toimineet niin?

Suuren kysynnän vuoksi olemme rajoittaneet käsidesinfiointiaineiden myyntiä, ja niitä saa ostaa enintään 2 kpl.

13. Miten poikkeusolot vaikuttavat edustajiston vaaleihin

Vaalit järjestetään ilmoitetun aikataulun mukaisesti ja äänestysaika on 26.3.–6.4.2020, ja vaalitulos julkaistaan 20.4.2020. Koronaviruksen takia suosittelemme äänestämään sähköisesti tai postitse. Myymälöissämme on vaaliuurnia ja äänestäjille on varattu kertakäyttökäsineitä, kun laittavat äänestyslipukkeensa vaaliuurnaan. Äänestysmateriaali on lähetetty postitse kaikille äänioikeutetuille osuuskaupan jäsenille, emmekä pidä vaalimainoksia esillä toimipaikoissamme, jotta niiden ympärille ei kokoontuisi useampia ihmisiä samanaikaisesti.