4.1.2018

Stockmann Herkku Turun Osuuskaupalle

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, toimitusjohtaja Antti Sippola, p. 010 76 44001
Turun Osuuskauppa, toimialajohtaja Mikko Rauhanen, p. 010 76 44062

 

Ensimmäisten kuukausien aikana Herkun toiminnassa ei tapahdu suurempia muutoksia.

– Alkuvaiheessa keskitymme sujuvaan vahdinvaihtoon ja Stockmann Herkun arvostetun laadun ja palvelun ylläpitämiseen. Tavoitteenamme on kehittää Stockmann Herkusta eurooppalaisen kärkitason kauppa yhdessä henkilöstön ja asiakkaiden kanssa, kertoo Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Sippola.

Liiketoimintakaupan yhteydessä yhteensä 71 henkilöä siirtyi Turun Stockmann Herkusta Turun Osuuskaupan palvelukseen.

- Tietysti ensimmäinen päivä jännittää meitä kaikkia. Tunnelmat henkilökunnan keskuudessa ovat erittäin hyvät. Erityisesti olemme iloisia siitä, että uusi työnantaja haluaa kuulla meitä ja ottaa meidät tiivisti mukaan kaupan kehittämiseen jatkossa. Se kertoo, että henkilökunnan osaamista ja ajatuksia arvostetaan, kertoo myyntipäällikkö Jari Tavela Stockmann Herkusta.

 

Mikä muuttuu?

Asiakkaiden näkökulmasta Stockmann Herkussa muuttuu vain pari asiaa. Ihan ensimmäiseksi yli sadan tuotteen hinta laskee heti 3. tammikuuta.

Lisäksi Stockmann Herkun tietojärjestelmissä on tehty muutoksia kahden viime vuorokauden aikana ja kauppa on liitetty S-ryhmän kassa- ja tilausjärjestelmiin. Tämän myötä asiakkaat voit jatkossa käyttää kassalla valintansa mukaan joko S-ryhmän S-Etukorttia tai Stockmannin kanta-asiakaskorttia.

Kaupoissa on lisähenkilökuntaa varmistamassa, että asiakkaiden ja Stockmann Herkun henkilökunnan näkökulmasta asiat sujuvat mahdollisimman jouhevasti.

 

 

 

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Food Market Herkku
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Food Market Herkku toimipaikkoja: