10.7.2020

Sopraano Hannakaisa Nyrönen Osuuskauppa Suur-Savon kummitaiteilijaksi

Osuuskauppa Suur-Savon vuoden 2020 kummitaiteilija on Hannakaisa Nyrönen. Kummitaiteilijavalinta julkistettiin perjantaina 10. heinäkuuta Taidekeskus Salmelan kuvataidekilpailun palkintojenjaon yhteydessä. Kummitaiteilijan valinta on osa Osuuskauppa Suur-Savon ja Taidekeskus Salmelan pitkäaikaista yhteistyötä, jolla tuetaan nuorten taiteilijoiden toimintaa. Aikaisempina vuosina kummitaiteilijoiksi on valittu kuvataiteilijoita, mutta nyt huomiointia haluttiin laajentaa myös musiikkitaiteen saralle.

Sopraano Hannakaisa Nyrönen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperamusiikin koulutuksesta. Lauluopintoja hän on tehnyt Suomessa mm. Seppo Ruohosen ja Mika Kareksen johdolla sekä ulkomailla Brian Jauhiaisen ja Anne Gjevangin kanssa. Syyskuussa 2019 hän voitti Australian Sydneyssä ensimmäisen palkinnon dramaattisille sopraanoille suunnatussa kansainvälisessä Elizabeth Connell Prize ‑laulukilpailussa. Parhaillaan Nyrönen valmistautuu lokakuussa Tanskassa käytävään kansainväliseen Lauritz Melchior -laulukilpailuun, jonne hänet on alkukarsinnan jälkeen valittu 16 kilpailijan joukkoon. Hannakaisa Nyrönen on myös Taidekeskus Salmelan viimeisimmän Merikanto-laulukilpailun voittaja vuodelta 2015. Nyrönen on laulanut Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin, Seinäjoen kaupunginorkesterin ja Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin solistina ja konsertoinut Suomen Kulttuurirahaston ja Sibelius-Akatemian Kirpilä-konserttisarjassa sekä Eurajoki Bel Canton stipendiaattina. Nyrösen piti debytoida ensimmäisessä Wagner-roolissaan Romanian Cluj'ssa, mutta debyytti siirtyi pandemian takia. Hannakaisa Nyrönen esiintyi stipendin luovutustilaisuudessa Taidekeskus Salmelassa.

 

Kumppanuusyhteistyöllä monipuolisia etuja asiakasomistajille

Viime vuosina yhteistyötä Taidekeskus Salmelan kanssa on laajennettu myös tapahtumatarjontaan. Yhteistyön kautta asiakasomistajille myönnetään tänä kesänä lipun hintaetu Kaikki laulaa Salmelassa ‑yhteis­laulu­tilaisuuteen elokuussa.

Osuuskauppa Suur-Savo tekee laajasti yhteistyötä toimialueen eri toimijoiden kanssa. Kulttuuri- ja tapahtumayhteistyön lisäksi osuuskauppa tukee vuosittain eri tavoin myös toimialueen urheilua. Tukea kohdistetaan vahvasti lasten ja nuorten liikuntaan sekä urheiluun. Osuuskauppa tukee vuositasolla eri kohteita lähes 300 000 eurolla.

 

Lisätietoja:    

Osuuskauppa Suur-Savo                              Taidekeskus Salmela

Heikki Hämäläinen                                     Tuomas Hoikkala

toimitusjohtaja, kauppaneuvos                   toiminnanjohtaja, konsuli    

 

p. 0500 553 765                                         p. 0400 656 432