1.4.2018
2 kommenttia

Osuuskauppa Suur-Savon bonustaulukko uudistui!

Osuuskauppa Suur-Savon bonustaulukko on uudistunut 1.4.2018 alkaen. Jatkossa täyden viiden prosentin Bonuksen saa jo 900 euron kuukausiostoilla. Myös muiden ylimpien bonusportaiden eurorajoja on laskettu. Ostoista saa rahaa takaisin siis entistä helpommin.

- Osuuskauppa Suur-Savon taloudellinen kehitys on viime vuosina ollut hyvä. Halusimme palkita asiakasomistajiamme entistä avokätisemmin myös rahallisesti. Uuden bonustaulukon myötä myös pienemmät kotitaloudet pääsevät nauttimaan paremmasta Bonuksesta, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen Osuuskauppa Suur-Savosta kertoo. Bonus on rahaa ja keskittämisestä palkitseminen rahaa palauttamalla kuuluu osuustoiminnan ytimeen.

- Osuuskauppa Suur-Savo on omistajilleen etuja ja palveluita tuottava osuustoiminnallinen yritys ja keskittämisestä palkitseminen kuuluu osuustoiminnan sieluun. Pörssiyritykset palkitsevat osakkeenomistajia, me palkitsemme asiakasomistajia, Heikki Hämäläinen kertoo.

 

Suomen arvostetuin ja kannustavin palkitsemisohjelma

S-ryhmän Bonus on tutkitusti Suomen arvostetuin ja kannustavin palkitsemisohjelma. Bonusta maksetaan S-ryhmän asiakasomistajille vuosittain yli 300 miljoonaa euroa. Osuuskauppa Suur-Savon asiakasomistajille Bonusta maksettiin viime vuonna 10,8 miljoonaa euroa. Bonuksen suosion takana on ohjelman yksinkertaisuus, palkitsevuus ja kattavuus sekä ennen kaikkea se, että asiakasomistaja saa Bonuksen oikeana rahana S-Pankin tililleen, ja voi itse päättää missä ja miten sen käyttää.

S-ryhmän bonustaulukoissa tapahtui myös toinen muutos, sillä alkoholituotteet poistuivat Bonuksen piiristä 1.3.2018 alkaen alkoholilain muutoksista johtuen. Tupakkatuotteet poistuivat uuden tupakkalain johdosta Bonuksen piiristä jo vuonna 2017.

 

Lisätietoja:   
toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, gsm 0500 553 765

------

Osuuskauppa Suur-Savon aiempi bonustaulukko

Talouden kk ostot € Bonus %
1200 5,0
1000 4,5
800 4,0
600 3,5
500 3,0
400 2,5
300 2,0
200 1,5
1 1,0

 

Uusi bonustaulukko 1.4.2018 alkaen

Talouden kk ostot € Bonus %
900 5,0
800 4,5
700 4,0
600 3,5
500 3,0
400 2,5
300 2,0
200 1,5
50 1,0

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Sokos
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
ABC-liikennemyymälät
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-liikennemyymälät toimipaikkoja:
Rosso
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
Amarillo
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Amarillo toimipaikkoja:
Hesburger
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Hesburger toimipaikkoja:
Frans & les Femmes
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Frans & les Femmes toimipaikkoja:
Presso
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Presso toimipaikkoja:
PizzaBuffa
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun PizzaBuffa toimipaikkoja:
Ilta- ja viihderavintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Ilta- ja viihderavintolat toimipaikkoja:
Rosso Express
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso Express toimipaikkoja:
Muut pubit ja baarit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut pubit ja baarit toimipaikkoja:
Kahvilat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kahvilat toimipaikkoja:
Kokous- ja tilausravintolat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kokous- ja tilausravintolat toimipaikkoja:
Muut toimipaikat
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut toimipaikat toimipaikkoja:
ABC CarWash
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC CarWash toimipaikkoja:
Karla
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Karla toimipaikkoja:
Muut hotellit
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut hotellit toimipaikkoja:
Savon Autokeskus
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Savon Autokeskus toimipaikkoja:
Ladataan kommentointia...