28.8.2019

Asiakkaiden toiveita toteuttaen uutta Lohjan Prismakeskukseen - Buffa menee, Kuulas tulee

Lohjan ravintolamaailma muuttaa ja uudistuu.

 PizzaBuffa, Presso ja Hesburger ovat palvelleet Lohjan Prismakeskuksen avauksesta, vuodesta 2007 lähtien, linja-auto -aseman puoleisessa päädyssä. Tänä syksynä on aika toteuttaa jälleen asiakkaiden toiveita, siirtyä suurempien asiakasvirtojen ääreen Prisman ala-aulaan sekä ottaa mukaan uusia herkullisia lounasvaihtoehtoja.
 
Ravintolamaailma saa uutta puhtia tuoreesta liikeideasta, joka on toteutettu asiakkailta saatujen ideoiden ja toiveiden pohjalta. Marraskuussa Prisman ala-aulaan avataan paitsi upouusi Hese, myös SSO:n oma uniikki Kahvila Kuulas, joka tarjoaa kahvilapalvelujen lisäksi lounasta.
 
"Buffa ja Presso ovat palvelleet lohjalaisia hyvin, mutta nyt oli aika kokeilla uutta. Vanhojen tilojen sijainti ei ollut paras mahdollinen ja toisaalta kauppakeskus Lohessa tarjotaan tulevaisuudessa buffetlounasta. Siksi halusimme rakentaa Prismakeskukseen hieman toisenlaisen lounaspaikan", kertoo asiakkuuspäällikkö Sari Engström
 
"Kahvila Kuulas tarjoaa arkisin keittolounasta, salaattipöydän ja vaihtuvia pasta-annoksia. Kun näiden lisäksi tarjolla on myös Hesen laaja valikoima, voimme tarjota ruokaa moneen makuun. Erityisesti keittolounasta on toivottu, joten nyt pääsemme omalla liikeidealla toteuttamaan toiveen. Lisäksi toivomme uuden sijainnin olevan enemmän asiakkaiden mieleen", Sari lisää.
 
Hesburger ja Presso palvelevat syksyn ajan nykyisellä paikallaan, kunnes uudet tilat ovat valmiit. PizzaBuffa lopettaa toimintansa lauantaina 31.8. Uusien palveluiden myötä valmistuvat myös kaikki Laurinkadun puoleisen katutason uudistukset eikä tyhjiä vuokratiloja siltä osin jää, sillä Elisa siirtyy kauppakeskus Loheen muuttavan Timanttisten nykyisiin tiloihin. Kauppakadun tasolla sijaitsevien nykyisen ravintolamaailman sekä kauppakeskus Loheen muuttavan Lindexin liikepaikoista käydään neuvotteluita uusien vuokralaisten kanssa.
 
Entä mistä syntyi kahvilan nimi? Sekin liittyy kauppakeskus Loheen. "Kuulas oli vahva nimivaihtoehto jo kauppakeskuksen nimeä mietittäessä ja se olikin Lohen rinnalla monen suosikki. Siksi tuntui oikealta antaa Kuulas kahvilan nimeksi", Sari sanoo. 
 
Lisätiedot:
SSO toimitusjohtaja Tapio Finér, puh. 040 540 2006
vuokratilojen osalta liikepaikkapäällikkö Mika Tolppola, puh. 050 466 8252
ravintoloiden osalta asiakkuuspäällikkö Sari Engström, puh. 044 3205 705