21.11.2019

Tehdään hyvää yhdessä: Pullopanttikeräyksen kohteena Satakunnan Neuroyhdistys ry

Lahjoitamme neljästi vuodessa Prisma Mikkolan pullopanttikeräyksen tuotot tukea tarvitseville yhdistyksille. Loka-joulukuun lahjoituskohteena on vuonna 1980 perustettu, ensi vuonna 40-vuotisjuhlaansa viettävä Satakunnan Neuroyhdistys ry.

  • pullopanttilahjoitus_satakunnanneuroyhdistysry

Yleishyödyllistä toimintaa harjoittava seura tai yhdistys, jonka kotipaikka ja toiminta sijaitsevat Satakunnan Osuuskaupan alueella, voi tehdä hakemuksen lahjoituskohteeksi pääsystä viestintäjohtaja Leena Mettälälle leena.mettala@sok.fi. Osuuskaupan johtoryhmä päättää lahjoituskohteen hakijoiden joukosta. Tällä hetkellä lahjoituskohteet on valittu kolmen kuukauden jaksolle, yleensä yksi tai kaksi tahoa yhtä lahjoitusjaksoa kohden. Tarkempia ohjeita lahjoituskohteeksi hakemisesta löydät Prisma Mikkolan pullonpalautusautomaattien luota. Pullonpalautuslahjoitus on käytössä ainoastaan Prisma Mikkolassa.

Varsinaisen lahjoituksen tekee sitten asiakas, joka palauttaa pulloja automaatilla. Painamalla pullonpalautusautomaatin lahjoitus-nappulaa ohjautuu palautussumma lahjoituskohteelle. Hyvän tekeminen on siis asiakkaan käsissä.

Suomessa on n. 12 000 MS-tautia tai muuta harvinaista neurologista sairautta sairastavaa henkilöä. Tällaisen diagnoosin saaminen johtaa moniin elämän muutoksiin: töistä saatetaan joutua jäämään pitkälle sairaslomalle tai jopa eläkkeelle hyvin nuorenakin, lasten saamista saatetaan joutua miettimään uudelleen ja shokkikin voi aluksi olla melkoinen. Näihin ja muihin vaikeisiin sairaudesta johtuviin tilanteisiin ja tunteisiin paras apu on vertaistuki ja tiedon saaminen, ja nämä ovatkin Satakunnan Neuroyhdistyksen toiminnan tärkeimmät tavoitteet.

Yhdistys järjestää kuukausittain jäseniltoja, ja lisäksi Huittisissa ja Harjavallassa pyörivät vertaiskerhot. Keskiviikkoisin toimistolla Porin Yrjönkatu 7:ssä on tarjolla kahvia ja keskusteluseuraa yhdistyksen jäsenille klo 10-14. Rauman yhdistyksen kanssa yhteistyönä järjestetään vuosittain Pesispärinä-tapahtuma, jossa pääsee pelaamaan pesäpalloa vaikkapa pyörätuolissa istuen. Yhdistyksellä on noin 400 jäsentä, joista parisen kymmentä aktiivia pyörittävät toimintaa vapaaehtoistyönä. Jäsenistä kaksi kolmasosaa on itse sairastavia ja loput heidän läheisiään tai kannatusjäseniä.

Mikäli haluat liittyä Neuroyhdistyksen jäseneksi, voit täyttää liittymisilmoituksen Neuroliiton kotisivuilla tai paikan päällä Satakunnan Neuroyhdistys ry:n toimitiloissa keskiviikkoisin. Jäsenille kaikki toiminta on maksutonta, ja lisäksi kotiin tulee jäsenlehti. Vuosimaksu on 20€, ja halutessaan toimintaa voi toki kannattaa isommallakin maksulla. Satakunnan Neuroyhdistyksen jäseneksi voi liittyä myös pelkästään kannatusjäsenenä, osallistumatta toimintaan.

"Lähtekää ihmeessä mukaan, otamme oikein mielellämme uusia jäseniä yhdistykseen. Mukaan voi liittyä vaikkei olisi mitään kytköksiä neurologisiin sairauksiin", innostaa Mervi Talvitie, yksi yhdistyksen puuhanaisista. "Meillä on esimerkiksi yksi jäsen, jolla ei ole mitään kytköksiä neurologisiin sairauksiin: hän kutoo meille villasukkia myyntiin. Tule vaikka joku keskiviikko poikkeamaan kahvilla niin mietitään yhdessä miten voisit tukea toimintaamme, tapoja on monia ja ne eivät vaadi paljoa vaivaa tai aikaa!", lisää yhdistyksen kokemustoimija Liisa Palonen.

Voit tukea Satakunnan Neuroyhdistyksen toimintaa palauttamalla pulloja Prisma Mikkolaan loppuvuoden ajan. Pullonpalautuslahjoitus tullaan käyttämään yhdistyksen jäsenille järjestettävän 40-vuotisjuhlan järjestelyihin ensi vuonna. Lisäksi voit ostaa villasukkia Neuroyhdistyksen toimitiloista (Yrjönkatu 7) keskiviikkoisin klo 10-14, tai keskustella paikalla olevien toimihenkilöiden kanssa muista tavoista tukea yhdistyksen toimintaa.
 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Prisma
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Ketju: Prisma