19.9.2018

Satakunnan Osuuskaupan alueella on nyt kuusi Ässäkenttää

Ulvilan Vanhankylän koululla ja Harjavallan Pirkkalan koululla on syyskuussa vietetty monitoimikentän avajaisia. Satakunnan Osuuskaupan toimialueella on nyt kuusi Ässäkenttää, joiden rakentamisesta osuuskauppa on rahoittanut puolet.

Monitoimikenttäohjelma on S-ryhmän ja Palloliiton yhteistyömuoto. Valtakunnallinen monitoimikenttien rakentaminen käynnistyi vuonna 2011 ja syyskuussa 2018 on saatu valtakunnallisesti valmiiksi jo 100 monitoimikenttää. Satakunnan Osuuskauppa on tähän mennessä ollut tukemassa kuuden monitoimikentän rakentamista. Satakunnan Osuuskauppa rahoittanut alueensa kenttien rakentamisesta puolet ja toisen puolen kaupunki, jonka alueelle kenttä on rakennettu.

Kesän aikana Vanhankylän koulun ja Pirkkalan koulun piha-alueet on peruskorjattu monipuolisiksi lähiliikuntapaikoiksi. Sää suosi molempien kenttien avajaisia, syysaurinko osallistui lasten iloon uudesta monitoimikentästä.
– Satakunnan Osuuskaupalle lasten ja nuorten hyvinvointi on tärkeää sekä koulussa että vapaa-ajalla, kertoo osuuskaupan viestintäjohtaja Leena Mettälä.

Ässäkentällä jokaisella on mahdollisuus ilmaiseen ja monipuoliseen liikunnan riemuun sekä yhteispelin oppimiseen. Kentät ovat aina avoinna käyttäjälle, myös vanhemmat ovat tervetulleita kentälle.

– Liikunnallisen aktiivisuuden lisääminen edellyttää korkeatasoisia liikuntapaikkoja lähellä kuntalaisia. Juuri tämän kaltaista aktiivista yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja elinkeinoelämän välillä tarvitaan, jotta saadaan aikaan kiinnostavia ja toimivia liikuntapaikkoja, toteaa Palloliiton Länsi-Suomen piirin nuorisopäällikkö Jarno Haanpää.

Satakunnan Osuuskaupan alueen Ässäkentät:

  • Harjavalta, Pirkkalan koulu
  • Huittinen, Sallilan koulu
  • Kokemäki, Tulkkilan koulu
  • Köyliö, Kepolan koulu
  • Siikainen, Yhtenäiskoulu
  • Ulvila, Vanhakylän koulu