28.11.2017

Nuoren Eino Grönin ura nousukiitoon Gallen-Kallelankadulta

Eino Grönin, Räpsööläisen maailmankansalaisen ja tangolähettilään uran värikkäisiin alkuvaiheisiin kuului olennaisena osana Satakunta – Porin paras tanssiravintola!

Eino Grönin ensi-levytyksestä tulee kuluneeksi 60 vuotta. Sen kunniaksi Porin Teatterin Eino Grönin elämää luotaava suurmusikaali Tango D'Amore saa ensi-iltansa helmikuussa 2018 Porin Promenadisalissa.

Seuraamme, miten vahva tahto kuljettaa Eino Grönin musiikin ammattilaiseksi ja suomalaisten rakastamaksi artistiksi. Pääroolissa loistaa luonnollisesti maestro itse. Nuoremman Grönin roolin esittää Joni Leponiemi.

Satakunnan Osuuskaupan teatteripaketissa Tango D‘Amore -musikaali Promenadisalissa su 11.3. klo 15 ja ruokailu esityksen jälkeen Tilausravintola Satakunnassa S-Etukortilla 54 € (67 €). Lue lisää!

Eino ja kaksossisarensa Marita syntyivät pakkastammikuussa 1939. Myöhemmin muonavahvuuteen saatiin vielä pikkuveikka Esko. Reposaari oli samaan aikaan turvallinen että kansainvälinen kasvualusta.
– Reposaari oli paras mahdollinen kasvupaikka, tekemistä riitti aina. Painia, yleisurheilua, hiihtoa... Jäätynyt Junnilan lampi toimi jääpalloareenana.

Pastuskerin kultakurkku-Kekke

Pikku-Eino vietti kesiä SPR:n kesäsiirtolassa Pastuskerissa.
Martta-täti huomasi ensimmäisenä lahjani. Hän kannusti laulamaan, ja ensimmäisiä suosikkejani olivat Malmstenin lastenlaulut, kuten Mikki Hiiri merihädässä.

Näihin aikoihin juontaa myös yksi Eino Grönin lempinimistä. Lapsuuskaverit kutsuvat häntä edelleen Kekkeksi.
– Kesäsiirtolassa minulla oli aina kourassa Kekken kesälaulut -niminen laulukirja. Lempinimistä pystyy pitkälti päättelemään, mistä yhteydestä mies on tullut tutuksi.

– Lapsuuskavereille olen yhä Kekke, painimiehet kutsuvat Eikaksi ja muusikoille olen Emppu.

Satakunnan ovimiehet vetivät mukaan

Keskikoululainen Eino oli tavannut Ravintola Satakunnan portiereita painiharrastuksessa. Molskin tuntumassa tulivat tutuiksi muun muassa legendaarinen Veikko Hohkuri. Laulumiehen maine oli kiirinyt, ja painikaverit suosittelivat hakeutumaan ravintolaestradille esiintymään.
– Yksi ikimuistoisista ja uraa eteenpäin sysänneistä hahmoista oli Satakunnan hovimestari Huurre. Aristokraattinen, shakettiasuinen hieno herra kuuli lauluani ja halusi kiinnittää minut ravintolamuusikoksi pitkällä sopimuksella.

Ravintolassa säestäjänä oli Olli Rannan yhtye. Eino pääsi opettelemaan muusikon elämää myös keikoilla eri puolilla Satakuntaa Salosen Erkin, Kallion Ilpon, Vaarnen Erkin ja Kuuselan Joukon bändissä.
– Siinä on kova nelikko, jolta opin paljon.

Upea miljöö, hieno tunnelma

Ravintola Satakunta oli Porin hienoin ja ylivoimaisesti suosituin. Pöytiä koristivat valkoiset pöytäliinat, tyylikkäät tarjoilijat ja hovimestarit olivat valmiina palvelemaan ja asiakkaat olivat tietysti pukeutuneet parhaimpiinsa.
– Tupa oli aina täysi ja rahaa paloi. Tuohon aikaan asiakkaat olivat hyvin avokätisiä myös muusikoille.

Monesti kävi niin, että nuori artisti pyydettiin pöytään tauolla. Saattoipa taskuun vilahtaa isokin seteli pyyteettömän kiitollisena hienosta esityksestä tai toiveen toteuttamisesta.
– Joskus pyydettiin hullujakin kappaleita, mutta useimmiten tuttuja hittejä. Usein herrahenkilöt toivoivat jotakin erityistä kappaletta, joka sitten omistettiin tanssikumppanille. Vaimolle tai muulle armaalle.

Toisinaan pyynnön esittänyt oli niin tyytyväinen nimikkokappaleen tehoon, että orkesterin pöydässä saattoi olla kallis konjakkipullo odottamassa.

Satakunta oli myyntiedustajien eli kaupparatsujen ykkössuosikki. Porin kokoisessa kaupungissa ja lähipiirissä meni helposti koko viikko.
– Kävipä niinkin, että jotkut tekivät viikon työt parissa päivässä ja rilluttelivat loppupäivät Satakunnassa.

Eino Grön Suosikin kansissa vuosina 1964 ja 1965. Kuvat keräilijä Harri Niinivaaran kokoelmista.

Keikan jälkeen pikajuoksua bussiin

Musiikki ei ollut itsestään selvä valinta: Grön oli monia mestaruuksia kahminut lupaava painija, hän pelasi myös jalkapalloa piirisarjassa. Musiikki kuitenkin vei voiton.

Keikalle pääseminen ei ollut räpsööläisnuorelle ihan easy piece of cake! Reposaari oli nimensä mukaisesti saari, ja kulku sinne oli laivan varassa.
– Kun Satakunnan-keikan jälkeen juoksi täysillä Liisantorin laidan pysäkille, ehti juuri ja juuri bussiin, joka vei viimeiselle laivalle.

Vaatturi vetäisi oikeasta narusta!

Muusikkokaveri Jouko Kuusela työskenteli porilaisen Häklin Huonekaluliikkeessä. Naapurissa oli Mäen kangaskauppa. Emppu kävi usein Joukoa tervehtimässä ja piipahti samalla vaatturin juttusilla.
– Olin tuohon aikaan jo vähän spräädä: keikari ja muotitietoinen. Vaatteet, etenkin esiintymisasut, kiinnostivat. Vaatturi esitteli pukukangasta, vetäisi siitä erikseen yhden vihreän langan ja ehdotti, että tekisi minulle tismalleen langan värisestä kankaasta vielä liivin. Se osui ja upposi, taiteilija myhäilee.

Laps Suomen hellytti tuomariston

Laulukilpailut olivat Eino Grönin nuoruudessa tärkeä kanava julkisuuten nousussa. Yksi ajoittuu Porin yhteislyseon- eli Vellilän-vuosiin. Teinien henkisiä taitoja mittelevä kisa oli tärkeä askel laulajan uralla. Hän oli joukon nuorimpia osanottajia, mutta oli jo ehtinyt kerätä tanssiorkesterin solistina itsevarmuutta ja esiintymiskokemusta. Ylivoimainen voitto heltisi sitten kappaleilla Laps' Suomen ja Joutsen.
– Vähän minua toki jännitti, kun vessassa käydessäni joku kilpakumppani avasi ääntään vaikeilla saksalaisilla liedeillä!

Lopullinen läpimurto tuli iskelmälaulukilpailussa Byggalla. Tuomaristossa istuivat Toivo Kärki, Olavi Virta ja Seija Lampila. Grön vei kaikki sarjat yleisöäänestystä myöten.