27.2.2015

Lähiruoan puolesta tehty työ tuottaa tulosta

Asiakkaiden ostoskärryihin päätyy yhä useammin satakuntalaista ruokaa. Viime vuonna lähiruoan myynti Satakunnan Osuuskaupassa kasvoi, vaikka kokonaismyynti päivittäistavarakaupassa pysyi samalla tasolla.

  • Asiakkaiden ostoskärryihin päätyy yhä useammin satakuntalaista ruokaa.

Market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen on iloinen lähiruoan viime vuosina saamasta huomiosta. Kotimaisuutta ja tuotteiden alkuperätietoa arvostetaan, ja lähiruoka on tätä parhaimmillaan. Myös Kaartisen perheessä ostetaan lähiruokaa aina, kun se on mahdollista – ja ulkomaisiin tuotteisiin turvaudutaan vain, jos kotimaista vaihtoehtoa ei ole.

Viime vuonna Satakunnan Osuuskaupan ruokamyynnistä 80 % tuli kotimaisista tuotteista ja lähiruoan osuus kasvoi 17 prosenttiin.  Koko Satakunnan Osuuskaupan ruokamyynnistä lähiruoan osuus on euroina jo yli 33 miljoonaa euroa. Se on suuri summa satakuntalaisille yrittäjille nykyisessä taloustilanteessa.  
– Lähiruoan jatkuva edullinen hinnoittelu ja hyvä saatavuus ovat meille tärkeitä, kertoo Kaartinen. Asiakas tietysti tekee valinnan kaupassa, mutta haluamme, että hänellä on kaikki mahdollisuudet valita omien arvojensa ja tarpeidensa pohjalta parhaiten sopiva tuote.

Osuuskaupan loppuvuoden suurin ponnistus lähiruoan puolesta oli Satakuntalainen joulu -kampanja, joka onnistui tavoitteiden mukaisesti. 
– Saimme lisäksi paljon positiivista palautetta tuotteiden laadusta ja siitä, että kampanjatuotteet olivat samanhintaisia kaikissa myymälöissämme, niin Prismoissa kuin Saleissakin.
Kampanja keräsi myös rahaa Satakunnan Keskussairaalan lasten ja naisten talolle ja lahjoitussummaksi muodostui 10 000 euroa, joka tullaan sairaalassa käyttämään pienten potilaiden ja heidän perheidensä ilahduttamiseen. Kampanja oli hyvä esimerkki siitä, miten kuluttajien käyttämä raha jäi hyödyttämään omaa maakuntaamme, niin tuottajia kuin jokaista sairaalan asiakastakin.

Erilaisia lähiruokatoimittajia osuuskaupalta löytyy laidasta laitaan. On viljelijöitä, jotka toimittavat satonsa yhteen kauppaan, ja suuria yrityksiä, joiden tuotteita myydään ympäri Suomea. Satakunnan Osuuskauppa ottaa mielellään myyntiin uusia lähituotteita, kunhan tuottaja täyttää kaikki lain ja asetusten vaatimukset. Valikoimissa on lähiruokaa noin 100 paikalliselta tuottajalta tai valmistajalta.

– Pyrimme siihen, että asiakas löytäisi lähiruoan myymälöistämme helposti. Siinä meillä on vielä tekemistä, mutta olemme oikealla tiellä. Tavoitteenamme on tänä vuonna tehdä satakuntalaisuudesta kertovaa haarukkalogoa entistä tunnetummaksi, Kaartinen kertoo ja viittaa salaattien yläpuolella olevaan Aitoa lähiruokaa Satakunnasta -merkkiin.

Jussi Kaartinen kertoo itse ehtivänsä osallistua ruoanlaittoon lähinnä viikonloppuisin, jolloin bravuuriksi nousee perunamuusi ja härän sisäfileepihvit, molemmat tietysti Satakunnasta. Niiden lisukkeeksi syntyy useimmiten kastike, jonka reseptin hän on alun perin saanut Esa Halmeelta, S-market Tikkulan myyntipäälliköltä.
– Kastike on helppo ja todella hyvä. Siihen tulee purkki Mustapekka-ruokakermaa, saman verran kolajuomaa ja lisäksi annos nestemäistä lihaliemifondia ja hiukan Maizenaa.

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Lähiruoka, Lähituotanto, Paikallisuus, Ruoka