Evästeinformaatio

Mikä on eväste ja mihin evästeitä käytetään?

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat eri selaimet. Käytämme myös evästeen kaltaista teknologiaa "paikallista tallennustilaa" (eng. Web Storage API) tai seurantakoodeja (kuten pikseleitä) vastaavanlaisten tunnisteiden tallentamiseen. Tässä informaatiossa evästeillä tarkoitetaan kaikkia evästettä vastaavia teknologioita.

Evästeiden avulla voimme kerätä tietoja siitä, miten ja milloin palvelujamme käytetään: esimerkiksi miltä sivulta käyttäjä on siirtynyt palveluun, milloin ja mitä www-sivujamme käyttäjä on selannut, mitä tuotenostoja käyttäjä on nähnyt ja klikannut, mitä selainta käyttäjä käyttää, mikä on käyttäjän näytön tarkkuus, laitteen käyttöjärjestelmä ja sen versio.

Hyödynnämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita palveluidemme kävijämäärien tilastollisessa seurannassa sekä mitataksemme mainonnan tehoa. Voimme kerätä esimerkiksi tietoa markkinointisähköposteista ja uutiskirjeistä selvittääksemme, onko viestit avattu ja onko niiden perusteella tehty toimenpiteitä, kuten siirrytty verkkokauppaan. Sivustojemme käytettävyyden parantamiseksi voimme tehdä lyhytkestoisia tutkimuksia, joissa voimme tallentaa myös tiedon käyttäjän hiiren liikkeestä ja klikeistä tietyllä sivulla.

Käytämme evästeitä mainonnan kohdentamiseen. Käyttäjälle voidaan esimerkiksi yhteistyökumppaniemme verkostoissa näyttää mainoksia sellaisista tuotteista, joita hän on selannut verkkokaupassamme.

Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla. Jos käyttäjä kirjautuu palveluumme, voidaan evästeillä kerätty tieto liittää tunnistettuun käyttäjään tietosuojaa koskevan lainsäädännön mukaisesti, mikäli käyttäjä on sallinut kohdentamisevästeiden käytön.

Voimme sisällyttää seurantakoodeja sähköpostikirjeisiin tai markkinointimateriaaliin selvittääksemme markkinointimateriaalin saavutettavuuden.

Tämän lisäksi verkkosivumme sisältävät ajoittain yhteistyökumppanien seurantakoodeja, jotka latautuvat yhteistyökumppanien palvelimilta. Seurantakoodeja hyödynnetään mainontaan ja markkinointiin, se auttaa meitä kehittämään tilastoja, kuinka usein mainosta klikataan ja kuinka usein se johti ostotapahtumaan meidän tai mainostajan sivuilla.

Kolmannen osapuolen asettamat evästeet saattavat seurata käyttäjää yli S-ryhmän verkkosivustojen ja seurata käyttäjän verkkokäyttäytymistä eri verkkosivuilla.

Evästeiden hallinta ja tietosuoja

S-ryhmä mahdollistaa käyttäjälle evästeiden hallinnoinnin. Evästeet ovat jaettuina neljään eri ryhmään. Automaattiset- ja suorituskykyevästeet ovat oletuksena päällä. Sivuston toimivuuden vuoksi automaattiset evästeet ovat aina käytössä eikä niitä voi poistaa käytöstä. Käyttäjä voi erikseen kieltää suorituskykyevästeiden käytön hallintatyökalulla. Automaattisten ja suorituskykyevästeiden sekä pikseleiden käyttö perustuu tietosuojalainsäädännön oikeutettuun etuun.

Kohdentamiseen ja mainontaan liittyvät evästeet ovat toiminnassa, mikäli käyttäjä antaa niihin suostumuksen. Tällöin tunnistamme myös kirjautuneen käyttäjän ja yhdistämme käyttäjän selailukäyttäytymisen S-ryhmän asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin sivustoilla, joilla S-ryhmän evästehyväksyntä on käytössä. Voit tutustua S-ryhmän tarkempaan tietosuojainformaatioon osoitteessa www.s-kanava.fi/web/s/tietosuoja

Henkilötiedon käsittely kohdentamisen ja mainonnan evästeissä perustuu käyttäjän antamaan suostumukseen. Käyttäjä voi muuttaa suostumuksen asetuksia evästehallinnasta. Käyttäjä pääsee evästehallintaan tämän sivun alateksteissä olevasta linkistä. Tämä ei kuitenkaan vaikuta jo kertyneeseen aineistoon. Kohdentamisevästeisiin ja mainontaan liittyvä käyttäjän digitaalinen jalanjälki on tarkistettavissa kirjautumalla Omalle S-kanavalle.

Evästetyypit

Evästetyyppi

Evästeiden käytön tarkoitus ja tietosuoja

Automaattiset evästeet

Automaattisilla evästeillä tallennamme päätelaitteellesi palvelun käytön mahdollistavia evästeitä, jotka käsittelevät palvelun toiminnallisuuden kannalta olennaisia tietoja. Tällaisia tietoja ovat muun muassa kieli- ja muut verkkopalvelun asetukset, ostoskorin sisältö tai sisäänkirjautumisesi tiedot.

Suoritus­kyky­evästeet

Suorituskykyevästeillä tallennamme päätelaitteellesi suorituskyky- ja analytiikkaevästeistä. Suorituskykyevästeiden avulla voimme parantaa palveluiden käyttökokemusta ja käytettävyyttä. Analytiikkaevästeillä tunnistamme sivustolle palaavat käyttäjät ja analysoimme palvelun käyttöä. Analytiikkaevästeellä voimme tunnistaa verkkopalveluihin S-ryhmän palveluihin kirjautuneen käyttäjän.

Kohdentamis­evästeet

Kohdentamisevästeillä tallennamme päätelaitteellesi kohdentamisevästeitä, jotka S-Ryhmä on tuottanut verkkopalveluihin. Kohdentamisevästeillä voimme tarjota sinulle personoitua palvelua ja sisältöä, kuten tarjouksia. Keräämme evästeillä tietoa siitä millaisista sisällöistä, palveluista ja tuotteista olet kiinnostunut.

Mainos­evästeet

Mainosevästeillä tallennamme päätelaitteellesi mainos- ja markkinointievästeitä. Mainosevästeillä voimme kohdentaa sinulle mainoksia muilla sivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Kerätyt tiedot

  Kerätty tieto Käyttötarkoitus Evästeen tyyppi
Google Analytics Yksilöity anonyymi satunnainen tunniste sekä vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Käytämme tietoa kävijäseurantaan ja markkinointikampanjoiden mittaamiseen. Emme yhdistä tietoa tunnistettuun asiakkaaseen. Suorituskykyevästeet
SOK Verkkopalveluiden tunnistus Asiakkaan vierailut S-ryhmän eri verkkosivuilla Kun asiakas tunnistautuu S-ryhmän verkkosivuilla, asiakas on tunnistautuneena kaikissa S-ryhmän palveluissa. Asiakkaan ei tarvitse kirjautua uudelleen eri palveluihin. Suorituskykyevästeet
TNS ScoreCard Research Vierailut S-ryhmän verkkosivuilla FIAM tuottaa Suomen viralliset digitaalisten yleisöjen luvut sivustoista Suorituskykyevästeet
CrazyEgg Vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Verkkosivustojen testaaminen eli ns. A/B testaus Suorituskykyevästeet
Visual Website Optimizer Vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Verkkosivustojen testaaminen eli ns. A/B testaus Suorituskykyevästeet
DoubleClick Vierailut verkkosivuilla, käyttäjän tai mainoskampanjaan liittyvät tiedot (kuten vieraillut S-ryhmän ulkopuolisilla verkkosivuilla, missä on näytetty S-ryhmän mainos) Mainonnan kohdentaminen ja mittaaminen Mainosevästeet
Adobe Audience Manager Yksilöity anonyymi satunnainen tunniste sekä vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Kohderyhmien luominen S-ryhmän verkkosivustojen kävijöistä, jotta S-ryhmän verkkosivujen ulkopuolella tapahtuva mainonta olisi osuvampaa Mainosevästeet
Facebook Yksilöity anonyymi satunnainen tunniste sekä vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Mainonnan kohdentaminen ja mittaaminen Mainosevästeet
Nosto Yksilöity anonyymi satunnainen tunniste sekä vierailut S-ryhmän verkkosivuilla Personointi: tuotesuosittelujen tarjoaminen S-ryhmän verkkosivustoilla Pakolliset evästeet

 

Tietosuoja -CSS