Kalat

S-ryhmä on sitoutunut hankkimaan vain kestävistä kalakannoista peräisin olevaa kalaa ja äyriäisiä. Kalatuotteiden hankinnassa noudatetaan S-ryhmän kalalinjausta, joka pohjautuu lajien uhanalaisuusluokitukseen, WWF:n kuluttajan kalaoppaaseen, Marine Conservation Societyn suosituksiin sekä RKTL:n tutkimustietoon. Linjaus koskee S-ryhmän keskitettyä hankintaa ja osuuskauppojen omaa hankintaa sekä S-ryhmän ruokakaupoissa että ravintoloissa.

Kalalinjauksen perusperiaate on, että valikoimiin ei hyväksytä kaloja uhanalaisista, vaarantuneista tai ylikalastuksen kohteena olevista kalakannoista ja kalan alkuperän tulee aina olla tunnettu. Myöskään alamittaisia tai rauhoitettuja kaloja ei hyväksytä valikoimiin.

S-ryhmä ei myöskään hyväksy ympäristölle haitallisia kalastustapoja, kuten dynamiitin tai myrkyllisten aineiden käyttöä kalojen pyynnissä, ja monille kalalajeille on asetettu erillisiä kalastusaluetta tai -menetelmää koskevia kriteereitä, kuten esimerkiksi pohjatroolauksen tai tonnikaloja koskeva ajoverkkojen kielto.

Kalalinjaus päivitetään joka toinen vuosi, ja viimeisin päivitys tehtiin vuonna 2016.

Kalalajit on luokiteltu kolmeen ryhmään:

  1. Valikoimiin hyväksyttävät lajit ilman erityisiä kriteereitä (vihreä lista)
  2. Valikoimiin hyväksyttävät lajit tiettyjen pyyntialue- tai pyyntitapakriteerien täyttyessä (keltainen lista)
  3. Erittäin uhanalaiset, uhanalaiset, vaarantuneet tai ylikalastuksen kohteena olevat lajit, joita ei hyväksytä valikoimiin paitsi MSC-sertifioituna.

Tutustu tästä lajikohtaiseen luokitteluun. Keltaisen listan lajikohtaiset kriteerit voit halutessasi pyytää osoitteesta viestinta@sok.fi.

Tutustu lähdetietoihin:
www.iucnredlist.org
www.fishonline.org

www.wwf.fi/kalaopas

iss-foundation.org/about-tuna/status-of-the-stocks