Hävikki

S-ryhmässä ruokahävikkiä hallitaan suunnitelmallisuudella ja yhteistyöllä – koko toimitusketjussa. Tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä 15 prosenttia vuoden 2020 loppuun mennessä vuoden 2014 tasoon verrattuna.

Roskakoriin päätyvä ruoka kuormittaa turhaan sekä ympäristöä että kassaa. Siksi pyrimme S-ryhmässä ehkäisemään hävikki moderneilla tilausmäärien ennustejärjestelmillä, vanhentuvien tuotteiden alennuskäytännöllä ja ruokalahjoitusyhteistyöllä. Näillä toimilla onnistuimme kutistamaan S-ryhmän ruokakauppojen hävikkiä yhdeksän prosenttia vuosina 2015–2016.

Tarkka seuranta avainasemassa

Myymälässä periaatteena on, että tuotteet myydään mahdollisimman nopeasti heti niiden saavuttua myymälään. Tuotteiden tuoreus tarkastetaan päivittäin, ja viimeistä myyntipäivää lähestyvien tuotteiden hintoja alennetaan. Punalaputetut -30%-tuotteet ovat olleet suosittuja asiakkaidemme keskuudessa, ja niitä myydään vuosittain yli 50 miljoonaa kappaletta. Syyskuusta 2017 alkaen -60% ilta-alennukset laajennettiin valtakunnalliseksi käytännöksi. Alennukset saivat heti suuren suosion: heti ensimmäisenä iltana myytiin 200 000 punalaputettua tuotetta, mikä on yli 15 000 enemmän kuin edellisenä maanantaina.

S-ruokakaupoissa jokainen tuote kirjataan erikseen hävikkiin. Näin hävikin määrää voidaan seurata ja analysoida tarkasti tuote- ja myymäläkohtaisesti päivittäin.

Ravintoloissa hävikkiä syntyy sekä ruokaa valmistettaessa että tähteinä asiakkaiden lautasilla. Ravintoloiden noutopöydissä hävikkiä vähennetään esimerkiksi seuraamalla tarkkaan ruokailijamääriä, jaksottamalla valmistusta ja pitämällä ruokaa esillä asiakasmäärän mukaan. Tehokkaaksi on osoittautunut myös asiakkaiden muistuttaminen siitä, että kaikkea ruokaa ei tarvitse ottaa kerralla, vaan lisääkin saa hakea. Pelkällä muistutuksella testiravintoloissa onnistuttiin vähentämään hävikkiä jopa 30 prosenttia.

Osa S-ryhmän ravintoloista on ottanut käyttöön ruuan pelastuspalvelun ResQ Club, jonka avulla ravintolat voivat tarjota ja kuluttajat pelastaa ravintoloista ylijäänyttä ruokaan helposti ja edullisesti.

Kattava lahjoitusverkosto

Myymättä jäänyt elintarvike ohjataan aina ensisijaisesti hyväntekeväisyyteen. S-ryhmän ruokakaupoilla on Suomessa jo yli 400 hyväntekeväisyyskumppania, joille lähes 700 S-ryhmän markettia lahjoittaa ruokaa. Eniten hyväntekeväisyyteen soveltuvaa ruokahävikkiä syntyy tuoreesta leivästä sekä hedelmistä ja vihanneksista

S-ryhmän kaupoista toimitetaan hävikkiä myös esimerkiksi hävikkiravintola Loopille, Vantaan Yhteinen pöytä -hankkeeseen sekä Saa Syödä! -hankkeen valtakunnallisella hävikkiviikolla järjestettävään Hävikki-battleen, jossa Restonomi- ja kokkiopiskelijat opettavat yläkoululaisia kokkaamaan hävikistä.

Biojäte ohjataan energiaksi

Jos elintarvike ei enää ole syömäkelpoinen, päätyy se biojätteeksi. Yli 100 S-ryhmän myymälää ohjaa hyväntekeväisyysjärjestöille kelpaamatonta ruokahävikkiään raaka-aineeksi bioetanolin valmistukseen. Osa ABC-asemilla myytävästä bioetanolista onkin peräisin S-ryhmän ruokakauppojen hävikistä. Bioetanolin raaka-aineeksi kelpaa erinomaisesti etenkin leipäjäte.

Biojätettä ohjataan myös kompostointiin ja biokaasun tuotantoon. 

Lue lisää hävikinhallinnasta Patarummun artikkelista.

 

  • S-ryhmän ruokakauppojen hävikki suhteessa myyntiin oli 1,63 prosenttia vuonna 2016.
  • S-ryhmän ruokakaupoilla on yli 400 hyväntekeväisyyskumppania.
  • S-ryhmän ruokakauppojen hävikki on vähentynyt yhdeksän prosenttia kahdessa vuodessa.
  • Ruokahävikkiä ei päädy kaatopaikalle.