3.11.2017

Rosso tukee yleisurheiluseurojen ohjaajakoulutusta ja välinehankintaa

Rosso haluaa olla tukemassa lasten ja nuorten hyvinvointia ja yleisurheiluharrastusta suomalaisten yleisurheiluseurojen välityksellä. Tänä vuonna Rosson stipendejä jaetaan yhteensä yhdeksällä paikkakunnalla.

  • Rosso-stipendi Hyvinkään Seudun Urheilijat

    Hyvinkään Seudun Urheilijat saivat stipendin ohjaajakoulutukseen ja välinehankintoihin.

Yhdeksälle laadukasta nuorisotyötä tekevälle seuralle myönnettävä stipendi kohdistuu ohjaajakoulutukseen ja välinehankintoihin.

Rosso ja Suomen Urheiluliitto ovat välittäneet yhdessä jo vuosia tietoa lasten ja koko perheen terveellisistä elämäntavoista ja ruokailusta. Tiiviisti lapsiperheiden arjessa mukana oleva Rosso haluaa kohdistaa tukensa suoraan ruohojuuritasolle ja myöntää stipendin yhdeksälle esimerkillistä nuorisotyötä tekevälle yleisurheiluseuralle.

- Rossot tunnetaan välittömästä ilmapiiristä ja koko perheelle maistuvasta, monipuolisesta ruokalistasta. Stipendin myöntäminen paikallisen urheiluseuran toimintaan tuntuu erityisen hyvältä, sillä monet seuratoiminnassa mukana olevista perheistä ovat tärkeitä asiakkaitamme.  On hienoa, että terveellisen ruoan lisäksi voimme vaikuttaa lasten kasvamiseen terveiksi ja hyväkuntoisiksi aikuisiksi urheiluseuratoiminnan kautta, Rosson markkinointipäällikkö Ulla Kivilaakso kertoo.

- Arvostamme suuresti Rosson panosta lasten ja nuorten ruohonjuuritason toimintaan. Koulutetut ohjaajat ja laadukkaat välineet ovat yleisurheilutoiminnan kulmakiviä seuroissa. Rosson tuella seuroille mahdollistuu näihin asioihin panostaminen ja näiden kautta seuroissamme toteutuu entistä laadukkaampia yleisurheilutuokioita lapsille ja nuorille, Suomen Urheiluliiton seurapalvelujohtaja Harri Aalto toteaa.

Seuralle myönnettävä 500 euron suuruinen tukiraha on tarkoitettu seuran yleisurheiluohjaajakoulutukseen ja yleisurheiluvälineiden hankintaan.

Stipendit myönnettiin seuraaville seuroille:

Oulun Pyrintö
Pohjan Koitto
Jyväskylän Kenttäurheilijat
Kempeleen Kiri
Hyvinkään seudun Urheilijat
Mikkelin Kilpa-Veikot
Kälviän Tarmo
Porvoon Urheilijat
Joensuun Kataja

Ketju: Rosso
Ladataan kommentointia...