21.2.2019

Osa 7: Sokos sai suuren suosion

Joensuun Sokos-tavaratalo tuli viime vuonna "miehen ikään". Sen avauksesta tuli 23. elokuuta kuluneeksi 50 vuotta. Aikanaan Sokoksen valmistuminen merkitsi pohjoiskarjalaisille uuden kaupallisen aikakauden alkua. Nyt sai muotia, kauneutta ja herkkuja omasta kaupasta, saman katon alta.

Alusta saakka Sokos oli maakunnan väestön hellittämättömän kiinnostuksen kohde, jonka suosio kasvoi päivä päivältä. Sokos elävöitti kaupunkikeskustaa. Se toi kansan ihmeteltäviksi ja ihasteltaviksi joulunavausten ilotulitukset ja paikalle helikopterilla kiiruhtavan joulupukin, makeisia lapsille jakavan Panda-karhun, Miss Suomet ja muut catwalkien kaunottaret upeissa muotinäytöksissä sekä lukuisat muut tapahtumat ja kampanjat. Ja tietysti myös suuren maailman brändit ja laatutuotteet, joita ei maakunnassa oltu aiemmin nähtykään.

Harva tietää, että Sokoksen avaus meinasi mennä ikävästi mönkään. Tavaratalon sähköpääkeskus syttyi tuleen noin tuntia ennen ovien avausta, kun kuormitusta tuli valojen lisäksi rullaportaista, jotka kulkivat kaikkien neljän kerroksen välillä. Lieskat kuitenkin sammutettiin ja aikataulu piti.

Teksti on esimakua keväällä ilmestyvästä PKO:n 100-vuotishistoriikista.