28.2.2019

Osuuskaupan tiedote 28.02.2019

Investoinnit edistävät maakunnan elinvoimaisuutta.

Investointien työllisyysvaikutus 348,5 henkilötyövuotta, ja PKO:lle 49 uutta työntekijää.

- Osuustoiminnallisena yrityksenä PKO:n toiminnan tarkoitus ei ole maksimoida tulosta vaan kehittää palveluja ja etuja osuuskaupan omistajille sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta. Vuosi 2018 oli tästä näkökulmasta onnistunut: omistajamäärä ja myynti kasvoivat, paransimme maakunnan palvelutarjontaa avaamalla liikuntahallin Lieksaan sekä toriparkin ja uuden S-marketin Joensuuhun, Pohjois-Karjalan Osuuskaupan (PKO) toimitusjohtaja Juha Kivelä linjaa.

Vuonna 2018 suurimmat investointikohteet olivat Joensuun toriparkki, S-market Penttilänranta, Lieksan palloiluhalli, Break Sokos Hotel Kolin maalämpö- ja huoneremontit sekä hotelli Kimmelin peruskorjauksen aloittaminen. Lisäksi uudistettiin ABC Kitee ja avattiin sinne uusi Hesburger sekä tehtiin kalusto- ja kiinteistötekniikkauudistukset Outokummun, Ilomantsin, Polvijärven ja Enon S-marketeihin. PKO investoi 20,5 miljoonaa euroa (21,6 M €/2017), jonka työllisyysvaikutus on 348,5 henkilötyövuotta (367/2017).

- Uudis- ja korjausrakentamisessa teemme niin paljon kuin mahdollista yhteistyötä paikallisten toimijoiden kanssa ja näin tarjoamme työtä ja toimeentuloa pohjoiskarjalaisille ammattilaisille, Kivelä sanoo.

PKO palkkasi 49 uutta työntekijää

Vuoden 2018 lopussa PKO:lla oli 1 260 työntekijää, mikä on 49 henkilöä enemmän kuin vuonna 2017. Palkkoja ja palkkioita sivukuluineen maksettiin 40,0 miljoonaa euroa (39,0 M€/2017).

- PKO on maakunnan suurin yksityinen työnantaja, mikä on seurausta omistajiemme valinnoista. Meihin luotetaan ja sen ansiosta omistajia ja asiakkaita palvelee 1 260 PKOlaista. Pidämme henkilöstöstä hyvää huolta: työtyytyväisyystutkimuksessa saimme historian parhaan tuloksen 76,1. Suomalaisten yritysten yleisnormi on 66,6, Kivelä sanoo.

- Nuorten työllistäminen on meille kunnia-asia. Palkkaamme tänä vuonna kesätöihin ennätysmäärän nuoria, yhteensä 1 000 nuorta. Työllistämme myös erityistä tukea vaativia sekä vammaisia työntekijöitä merkittävästi aiempaa enemmän. Kesätöitä voi hakea 28.2. asti osoitteessa www.pko.fi/kesatyot, Kivelä jatkaa.

17,6 miljoonaa euroa pohjoiskarjalaisille omistajille

Myös omistajien palkitseminen lisää alueen elinvoimaa. Omistajille palautettiin 17,6 miljoonaa euroa eli lähes 1,5 miljoonaa euroa joka kuukausi (Bonusta 11,2 M€, maksutapaetua 0,26 M€, osuusmaksun korkoa 1,0 M€ ja ylijäämänpalautusta 5,2 M€). Yhteensä 12 000 bonusta kerryttäviä palveluja käyttävää PKO:n omistajataloutta sai viime vuonna takaisin yli 600 euroa. Koko jäsenistölle keskimäärin palautus on 250 euroa/talous, mikä on osuuskaupoista kolmanneksi paras lukema. Kivelän mukaan omistajat hyötyivät edullisesta ruokakorista, tuote-eduista ja maksuttomista pankkipalveluista vähintään toisen samanmoisen summan.

Vuonna 2018 PKO:an liittyi 5 411 uutta asiakasomistajaa. Osuuskaupasta erosi tai siirtyi muihin osuuskauppoihin 1 958 omistajaa nettolisäyksen ollessa 3 453. Toimialueen talouksista PKO:n asiakasomistajia on 85,0 prosenttia. Asiakasomistajapeitto on S-ryhmän osuuskaupoista suurin. Omistajamäärän kasvuun vaikuttaa Kivelän mukaan tuotteiden ja palvelujen houkuttelevan hinta-laatusuhteen lisäksi myös se, että vuodesta 1998 lähtien PKO on ollut bonustelevien talouksien palkitsemisessa osuuskaupoista paras tai toiseksi paras. Tämä tekee PKO:sta omistajiaan parhaiten palkitsevan osuuskaupan. Myös osuustoiminnan arvopohja puhuttelee yhä useampaa.

- Tänä päivänä yrityksellä pitää olla muitakin arvoja kuin voitontavoittelu. Osuustoiminnassa arvopohja on kunnossa, koska liiketoiminnan lisäksi haluamme luoda alueelle yhteistä hyvää. Tahtotila tulee perustehtävästämme, joka on tuottaa palveluja ja etuja omistajille sekä edistää maakunnan elinvoimaisuutta, Kivelä sanoo.

Palvelutarjonta koettu houkuttelevaksi

Vuonna 2018 PKO:n myynti ja tulos kehittyivät suotuisasti. Omistajamäärän kasvu, elintarvikkeiden hintojen alentaminen, Bomban asiakasmäärien kasvu sekä S-market Penttilänrannan avaus auttoivat PKO:n myynnin yleistä markkinakehitystä nopeampaan kasvuun. Verollinen myynti oli 417,4 miljoonaa euroa (403,2 M€ 2017), mikä oli 3,5 prosenttia eli 14,2 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän.

- Palvelut ja tuotteet tehdään omistajiamme varten. Toiminta kehittyy ja myynti kasvaa sen seurauksena, että yhä useampi pohjoiskarjalainen on valinnut PKO:n yksikön asiointipaikakseen, Kivelä sanoo.

PKO:n operatiivinen tulos oli 17,3 miljoonaa euroa (14,6 M€ v. 2017). Suorituskykyä ovat parantaneet mm. investoinnit digitaalisuuteen ja energiatehokkuuteen, kustannustehokkuus, halpuuttamisen myötä kasvaneet volyymit, sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan sekä parturi-kampaamotoiminnan myönteinen kehitys.

- Jokainen PKO:n tuotteisiin ja palveluihin käytetty euro palaa takaisin maakuntaan palkkojen, verojen, investointien, paikallisten ostojen, edullisen hintatason, maakunnallisten toimijoiden tukemisen tai omistajien palkitsemisen kautta. Näin teemme yhteistä hyvää. Kehitämme koko ajan toimintaamme, jotta voimme myös jatkossa pitää hintatason edullisena sekä palkita omistajiamme, Kivelä linjaa. 

Maakuntaan jäävät verot (4,3 M€) sekä palkat ja palkkiot (40,0 M€), investoinnit (20,5 M €), ostot omasta maakunnasta (33,4 M €), asiakasomistajien saamat edut (17,6 M €) sekä yhteiskuntavastuun kautta mm. lukuisille urheilu-, kulttuuri ja järjestöalan toimijoille annettu tuki (0,7 M €). Yhteenlaskettuna vuonna 2018 PKO:n toiminnan hyödyt omaan maakuntaan olivat 116,5 miljoonaa euroa (118,8 vuonna 2017).  Myös tältä vuodelta toiminnasta tulee hyötyjä PKO:n omistajien lisäksi koko maakunnalle. Vuonna 2019 PKO:n myynnin ja tuloksen arvioidaan kehittyvän myönteisesti.

PKO:n tilinpäätöstiedot ja vuosi 2018 lukuina:

- Verollinen myynti kasvoi 14,2 M€ (+3,5 %) ollen 417,4 M€ (edv. 403,2 M€)

- Toiminnan tulos 17,3 M€ (5 % lv.) (edv.: 14,6 M€, 4,4%/lv.)

- Investoinnit 20,5 M€, mikä on 5,9 % liikevaihdosta (inv.2017 olivat 21,6 M€, 6,5 %/lv)

- Omistajille 17,6 M: Bonus eli jäsenalennus 11,2 M€, maksutapaetu 0,26 M€. Tuloksen perusteella maksettiin voitonjakona ylijäämänpalautusta 5,2 M€ (2,0 %) ja osuuspääoman korkoa 969 T€ (12 %).

- Taseen loppusumma oli 226,8 milj. euroa (edv. 222,4 milj. euroa).

- Sijoitetun pääoman tuottoprosentti 8,7 (edv. 8,3), Omavaraisuusaste 79,2 prosenttia (edv. 77,4)

- Henkilöstöä 1 260 henk. (edv. 1 211 henk.), kasvua 49 henkilöä.

- Henkilöstön työtyytyväisyys 76,1, suomalaisyritysten normi 66,6.

- AO-talouksia 85,0 prosenttia toimialueen talouksista. 88 466 asiakasomistajaa. Uusia omistajia liittyi
5 411. Osuuskaupasta erosi tai siirtyi muihin osuuskauppoihin 1 958 omistajaa nettolisäyksen ollessa 3 453.  

- PKO maksoi palkkoja ja palkkioita sivukuluineen 40,0 milj. € ja veroja 4,3 milj. €

- Ostot maakunnasta 33,4 milj. €

Vuoden 2018 uudet toimipaikat ja merkittävimmät muutokset:

- Prisma Joensuun valinta vuoden 2018 leipäkaupaksi 2/2018

- Ravintola Hostina Piimälinna suljettiin 2/2018

- Ravintola Pan Buddha suljettiin 3/2018, samaan toimitilaan Gastropub Vispiläkauppa 4/2018

- Ravintolalaiva Romeo vuokrattiin paikalliselle yrittäjälle 4/2018

- Bomban valinta Vuoden 2018 maakunnalliseksi rakennuskohteeksi 5/2018

-S-market Penttilänrannan avaus 6/2017

-Kalusto- ja kiinteistötekniikkauudistukset S-market Outokumpu, Ilomantsi, Polvijärvi ja Eno

-ABC Kiteelle avattu Hesburger 9/2019

-Lieksan liikuntahallin avaus 9/2018

-Toriparkki avattiin 10/2018

-Break Sokos Hotel Kolin huoneremontti ja maalämpötyöt valmiit 12/2018

Lisätietoja toimitusjohtaja Juha Kivelä, p. 010 76 22026, juha.kivela@sok.fi