2.2.2018

Yhdessä eteenpäin

Päättyneen Suomi 100 -juhlavuoden teema "Yhdessä" sopii erinomaisesti kuvaamaan myös osuustoimintaa. Se mikä yksin olisi ylivoimaista, voi yhdessä tehden onnistua mainiosti, minkä osuustoiminnallisten yritysten menestys kiistatta osoittaa.

Olen koko elämäni ja työurani ollut tavalla tai toisella kiinni elintarvikeketjussa. Alkutuotanto, neuvonta, rahoitus ja nyt viimeksi ruoka-alan osaajien koulutus ja elintarvikkeiden jalostus ovat matkan varrella tulleet tutuiksi. Ajan kuluessa maailma on muuttunut melkoisesti ja tämän päivän elintarvikeketju toimii kotimarkkinoiden ohella myös osana EU:n sisämarkkinoita ja edelleen maailmanmarkkinoita. Muutos on lisännyt kilpailua ja pakottaa alan toimijat entistä tehokkaammiksi, mutta se on myös avannut moninkertaisesti aiempaa laajemmat mahdollisuudet alan toimijoille.

Markkinoiden avautumisen myötä paikallisuus ja kotimaisuus ovat suuremmassa arvossa kuin ehkä koskaan. Ilman markkinoiden avautumista meillä tuskin olisi nykyisen kaltaista kotimaisten erikoisjuustojen, lihajalosteiden, leipien ja erikoisoluiden valikoimaa. Näiden tuotteiden arvo nähdään myös kaupassa, jolla on keskeinen tehtävä paikallisten tuotteiden markkinoille pääsemisessä ja myös vahvan markkina-aseman edellyttämä vastuu koko ketjun menestymisestä.

Yhdessä eteenpäin,
Timo Jaakkola
Pirkanmaan Osuuskaupan hallituksen jäsen 1.1.2018 alkaen
Ahlmanin koulun Säätiön toimitusjohtaja
Maanviljelijä Sastamalan Mouhijärven Salmin kylästä

Ladataan kommentointia...