17.10.2017

Varmat saaliit Salesta!

Kuhaa tekisi mieli, mutta Nässyllä sataa räntää. Onneksi Salessa on aina aurinkoinen tunnelma.

Puolukkametsästä päästyään Lihamies päätti, että nyt on aika siirtyä proteiinipitoisempaan ruokavalioon. Siispä Lihamies pakkasi vavat ja syötit veneeseen ja suuntasi kohti Näsijärven kuuluisia kuhamonttuja. Pian pelipaikoille saapumisen jälkeen alkoikin tapahtua. Vavan kärki taipui ja Lihamiehen hauikset jännittyivät äärimmilleen. Pitkän taistelun jälkeen veneeseen nousi yli metrin mittainen, reilusti toistakymmentäkiloinen kiilusilmä! Vastuullisena kalastajana Lihamies kuitenkin totesi, että jättiläiskuhalla on enemmän annettavaa Nässyn syvyyksissä kuin lautasella ja vapautti vahingoittuman vedeneläjän jatkamaan taivaltaan tyrskyjen alla.

Ilman kalaa Lihamies ei kuitenkaan jäänyt, sillä kotimatkalle osuneesta Salesta ostoskassiin päätyi tuoreena pakastettua kuhaa, josta Lihamies taitavana ruoanlaittajana tekaisi herkullisen päivällisen käden käänteessä. Kuten niin monen aikaisemmankin tuloksettoman kalareissun jälkeen...

Nappaa sinäkin kalat ja alla oleva resepti kätevästi mukaan Salesta.

Sitruunakuhaa ja nopeaa tillimuusia Lihamiehen tapaan

2 hengelle, ainekset Salesta

 

300 g pakastettua kuhaa

1 sitruunan mehu

suolaa ja valkopippuria

voita paistamiseen

 

Sulata kuhaa huoneenlämmössä 2 tuntia. Paista sulatettu kuha pannulla reilussa voissa. Lisää sitruunan mehu, mausta suolalla ja pippurilla.

 

380 g Apetit pakasteperunamuusia

2 rkl voita

puntti pilkottua tilliä

suolaa ja pippuria

 

Lämmitä perunamuusi pannulla. Lisää voi, mausteet ja tilli. Nauti kuhan kanssa.

Ketju: Sale
Ladataan kommentointia...