10.11.2017

Sale Kuru siirtyi nykyaikaan

Sale Kuru on kokenut loka-marraskuussa mittavan uudistuksen. Myymälän kylmäkalusteet on vaihdettu energiatehokkaisiin ja ympäristöystävällisiin malleihin, kassa-alue on uusittu kauttaaltaan ja valikoimaa kehitetty ja kohdistettu yhä paremmin kurulaisten tarpeita vastaamaan.

Myymäläpäällikkö Taina Kaartinen on syystäkin tyytyväinen. – Koko henkilökunta on innoissaan uudistuksesta ja kyllähän meidän asiakkaammekin ovat tätä odottaneet, Kaartinen iloitsee. – Emme ole antaneet remontin häiritä päivittäistä tekemistämme ja moni asiakas onkin kehunut myös remontin keskellä, kuinka hieno heidän Omasta Kaupastaan on tulossa!

Sale on omassa kokoluokassaan Suomen edullisin ruokakauppa. Nyt myös valikoiman suhteen on luvassa paljon parannuksia. – Muun muassa pakasteiden valikoima kasvaa merkittävästi, minkä lisäksi isona uudistuksena saamme oman paistouunin, Kaartinen kertoo. – Jatkossa meillä tulee olemaan tarjolla tuoreita leipiä ja leivonnaisia jokaisena aukiolopäivänä.

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sale
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sale toimipaikkoja:
Ketju: Sale
Ladataan kommentointia...