12.4.2016

Resepti ja raaka-aineet samasta Komerosta

Huippukokki Henri Alènin Komero-konsepti saapui huhtikuun ensimmäisellä viikolla Pirkanmaan Osuuskaupan kaikkiin Prismoihin, S-market Pendolinoon ja S-market Nokialle sekä Sale Amuriin.

Komero on Alènin ideoima tapa tarjota kotitalouksiin helppo ja edullinen vaihtoehto kokata laadukasta ruokaa ilman ylimääräistä pohdiskelua. Yhdestä ruokakassista löytyy resepti ja kaikki tarvittavat raaka-aineet (pl. suola ja pippuri) kahden henkilön aterian valmistamiseen.

Edullisin ruokapussi maksaa 4,99 euroa ja valikoima uudistuu joka maanantai. Tällä viikolla (11.-17.4.) ruokavaihtoehtoina ovat esimerkiksi palvikalkkunasalaatti ja kurpitsakeitto..

Komeron säilyvyydestä konseptin omilla kotisivuilla kerrotaan, että ruokapussia voi säilyttää jääkaapissa muutamien päivien ajan. Pussiin on merkitty lain vaatima viimeinen käyttöpäivä.

Alén perustelee muovista pakkausmateriaalia raaka-aineiden säilymisen varmistamisella. Tavoitteena on toimia mahdollisimman ekologisesti, sillä esimerkiksi yhdessä ruokapussissa on vähemmän muovia kuin perinteisessä jauheliharasiassa.

Huippusuositut Komero-pussit löydät Oman Kauppasi kylmähyllystä.

Ketju: Prisma, S-market, Sale