11.2.2013

Paastoa mielihaluista

Laskiaisena alkaa 40-päiväinen paaston aika, joka loppuu pääsiäiseen. Ruokapaaston sijaan moni paastoaa luopumalla esimerkiksi television katselusta. Rivi julkkiksia on mukana ekopaastokampanjassa.

Ihminen selviää ilman ruokaa useita viikkoja, kunhan nauttii nestettä päivittäin. Ruokapaasto on monille tuttu asia, mutta harvempi on kokeillut paastoa, jossa ruuan sijasta luovutaan jostain muusta jokapäiväisestä asiasta.

Paaston voi ottaa nimittäin harjoituksena omaa itsekeskeisyyttä vastaan. Paastoaja voi pyrkiä hallitsemaan elintapojaan ja halujaan. Paasto voi olla myös pyrkimystä yksinkertaisempaan elämäntyyliin.

Halujen hallintaa

Tärkeintä ei ole ulkonainen paasto kuten ruuasta pidättäytyminen, vaan pysähtyminen, omien arvojen syvällinen pohdinta ja mahdollinen suunnan muutos.

Kun irrottaa katseensa houkutuksista tai koukuttavista rutiineista, voi vaihtaa näkökulmaa ja kohdistaa huomionsa tehokkaammin omiin sisäisiin asioihin tai miksei ympärillä oleviin ihmisiinkin.

Paasto kutsuu ihmistä yksinkertaistamaan omaa elämäänsä.

– Tilalle ei ole tarkoitus tulla kärsimystä ja tuskailua, vaan kääntyminen kohti sisäistä elämää ja elämän syviä kysymyksiä luopumisesta ja kuolemasta syntymään ja rakkauteen asti. Luterilaisessa kirkossa tämä tarkoittaa uskonnollisia päämääriä, pastori Terhi Paananen Kirkkohallituksesta sanoo.

Yksinkertaisempi elämä saattaa tarkoittaa vaikkapa kestävää kehitystä, valintoja maapallon ja luonnonvarojen säilymisen puolesta.

Kirkkohallituksella on yhdessä Ympäristökeskuksen ja Suomen ekumeenisen neuvoston kanssa ekopaastokampanja, jossa julkkispaastoajat pidättäytyvät kukin jostakin asiasta seitsemän viikon ajan. Paaston onnistumista voi seurata osoitteesta www.ekopaasto.fi  

Mistä sinä paastoaisit?

Paaston vaikeuskertoimia voi lisätä niin, että ei paastoa helpoista ja ylimääräisistä asioista kuten karamellistä, vaan itselle välttämättömistä asioista auton käytöstä.
Sopisiko sinun kohdallasi paaston kohteeksi jokin aikasyöppö, joka pitää sinua otteessaan? Facebook, pelaaminen, tv, harrastukset?

Paasto alkaa laskiaistiistaista 12.2.

 

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Auto, Eko, Juhla, Ruoka, Vastuullisuus