12.12.2019

Osuuskaupan tiedote 12.12.2019

Nokian Kodin Terra sulkee ovensa perjantaina 13.12.

Nokian Kodin Terrassa on käynnissä loppuunmyynnin viimeinen viikko ennen kuin myymälä sulkee ovensa perjantaina 13.12. Yksikön toiminnan lopettamiseen päädyttiin, sillä Kodin Terra Nokia oli koko historiansa ajan tappiollinen yksikkö. Kannattavuutta yritettiin viimeisten vuosien aikana parantaa eri tavoin, mutta toimenpiteet eivät tuottaneet toivottua tulosta.

Henkilökuntaa työllistyy Pirkanmaan Osuuskaupan muihin yksiköihin

Kaikille Nokian Kodin Terran työntekijöille tarjottiin mahdollisuus jatkotyöllistymiseen Pirkanmaan Osuuskaupassa. Vuoden vaihteessa Terran henkilöstöstä puolet siirtyy töihin Osuuskaupan muihin toimipaikkoihin.

– Koko henkilökunta ansaitsee isot kiitokset Kodin Terran taipaleesta ja tyhjennysmyynnin saattamisesta loppuun. Haluamme luonnollisesti pitää kiinni hyvistä työntekijöistä. Terrassa työskentely on luonut työntekijöille hyvät edellytykset jatkaa loistavaa asiakaspalvelua muissa Osuuskaupan yksiköissä, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä.

– Kiitos myös asiakkaillemme tuhansista mieleen painuneista kohtaamisista.

Nokian Kodin Terran kiinteistön osalta neuvottelut ovat käynnissä useamman vuokralaistahon kanssa. Tavoitteena on löytää kiinteistöön uudet toimijat alkuvuoden aikana.

Rautakaupan uudistus alkaa jo näkyä

Pirkanmaan Osuuskaupan rautakaupan tarjontaa keskitetään jatkossa entistä vahvemmin Prismoihin ja verkkokauppaan. Vastikään uudistetussa Ideaparkin Prismassa on jo käytössä uudenlainen rakentamisen konsepti. Myymälästä löytyy entistä kattavampi valikoima rakentamisen ja sisustamisen tuotteistusta kaakelimaaleista valaisimiin. Rautakaupan valikoima kehittyy jatkossa muissakin Pirkanmaan Prismoissa. Esimerkiksi Nokian Prisman yhteyteen tulee kevätsesongille 2020 puutarha-aitaus, josta on ostettavissa puutarhan perustarpeita, kuten multaa, lannoitteita ja kesäkukkia.

 

Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, 010 767 0079