29.1.2019

Napakat viestit tavoittavat

Kutsuimme loppuvuonna asiakasomistajamme Vaikuta viestintäämme -päivään kertomaan odotuksistaan Pirkanmaan Osuuskaupan viestinnälle ja mistä teemoista he haluaisivat lukea tai keskustella jatkossa.

Vastuullisuusasiat nousivat toivelistan kärkeen. Niihin tulemmekin panostamaan viestinnässämme jatkossa. Vastuullisuustekojahan meillä riittää: S-ryhmän sadasta vastuullisuusteosta (Paras Paikka Elää) paikalliseen erityistä tukea tarvitsevien työllistämiseen tai hävikkiruoan lahjoittamiseen hyväntekeväisyyteen.  – Kotimaisuus, paikallisuus, kaukaa tulevien tuotteiden vastuullisuus, kierrätysvinkit, viestinnän asiantuntija Viivi Pärssinen listaa kierrokselle osallistuneiden toiveita.

Vastuullisempaa kuluttamista

Omaa ostodataa voit tarkastella uudessa Omat ostot -palvelussa. Palvelusta näet, mitä elintarvikkeita olet kulloinkin ostanut eniten ja esimerkiksi sen, montako muovikassia ostat kuukauden aikana. – Oman ostodatan tarkastelu on kiinnostavaa sekä ruokailutottumusten että ympäristövaikutusten näkökulmasta, Viivi jatkaa.

Arkinen rautalanka puree

– Yksi osallistujista kiteytti toivovansa viestintään arkista rautalankaa. Syventävien artikkeleiden lisäksi tarjoammekin jatkossa entistä enemmän nopeasti omaksuttavia viestejä – ostopolun varrella myymälässä tai vaikkapa somessa, Viivi lupaa.

Osallistujat pitivät videosisällöistä, mutta niissä toivottiin napakkuutta ja visuaalisuutta, sillä harva jaksaa paneutua pitkään videoon. Informaatio- ja mainostulvassa toivottiin sisältöjen kohdentamista, joka lisättiin kehitettävien asioiden listalle.

Asiakasomistajalla on oikeus saada häntä kiinnostavaa tietoa

Osuuskauppa on olemassa asiakasomistajia varten, ja myös Vaikuta viestintäämme -päivän osallistujat nostivat tämän tärkeän seikan esiin. – Loppujen lopuksi kiinnostavinta monelle oli se, miten asiakasomistaja hyötyy jäsenyydestään ja palvelutarjonnasta, asiakkuusasiantuntija Heidi Jäppinen kertoo. 

– Myös muiden asiakkaiden kokemukset ja mielipiteet kiinnostivat. Jatkossa tuomme asiakasomistajien ääntä enemmän esiin viestinnässämme, Heidi summaa.