1.8.2019

Kannustajat on korvapuustien leipomista keveämpi vaihtoehto

Korvapuusti merkitsee monelle meistä kanelista herkkuhetkeä, mutta yhdistysaktiivin nenään se tuoksuu usein myös yhteisen unelman eteen paiskitulta työltä. Sadat pirkanmaalaiset yhdistykset ja seurat keräävät myyjäisillä ja muulla oheistoiminnalla uutterasti varoja tukeakseen yhdistyksensä toimintaa ja luodakseen hyvää jäsenilleen. Perinteisten varainkeruutapojen ohella useat yhdistykset saavat myös sponsorointitukea Pirkanmaan Osuuskaupalta.

Tuen avulla on hankittu esimerkiksi liikuntavälineitä, tehty ottelumatkoja sekä järjestetty leirejä ja luokkaretkiä. Voittoa tavoittelemattomilla pirkanmaalaisilla yhdistyksillä ja seuroilla on mahdollisuus hakea mukaan Kannustajat-ohjelmaan, jossa Pirkanmaan Osuuskauppa jakaa yhdistysten kesken vuosittain 30 000 euroa sponsorointitukea.

Kannustuskausia on vuodessa kaksi, ja kullekin kaudelle valitaan kymmenen kannustettavaa yhdistystä. Ohjelmaan voivat hakea yhdistykset, joilla on Pirkanmaan alueella urheiluun tai kulttuuriin liittyvää toimintaa tai yhteiskunnallista toimintaa. Teidän yhdistyksennekin voi hakea mukaan helposti osoitteessa kannustajat.fi.

Kannustajat-ohjelma toimii siten, että yhdistykset keräävät itselleen tutuista ja tuntemattomista asiakasomistajista Kannustajia, jotka rekisteröityvät Omalla S-kanavalla yhdistyksen kannustajaksi. Mitä enemmän kannustaja kerryttää itselleen Bonusta, sitä enemmän hänen kannattamansa yhdistyksen tukipotti kasvaa.

Osuuskaupan tukisumma jaetaan tuettavien yhdistysten kesken siinä suhteessa, missä kannustajat ovat kerryttäneet itselleen Bonusta. Yhdistyksille maksettava tuki ei ole pois asiakasomistajille maksettavasta Bonuksesta, ja kannustajaksi voi ryhtyä kuka tahansa paikallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut asiakasomistaja, jonka sydän sykkii auttamiselle.

Heinä–joulukuun 2019 kannustettavat yhdistykset ovat:

• Elixiria Sport ry
• Karvian Kiri ry
• Koillis-Pirkan Kiekko ry
• Kurun yhtenäiskoulun vanhempainyhdistys ry
• Lamminpään koulun vanhempainyhdistys ry
• Pirkanmaan Vammaistyö ry
• Sata-Hämeen Vasamat ry
• Tampereen Pianoseura ry
• Urjalan Urheilijat ry
• Virtain Urheilijat ry

Kannustajat-ohjelman kautta saamaansa tukea nämä yhdistykset ohjaavat muun muassa urheilupaikkojen kunnostukseen, virkistys- ja junioritoimintaan sekä välituntivälineisiin.

Oman suosikkiyhdistyksesi menestystä pääset siivittämään helposti:

1. Mene osoitteeseen pirkanmaanosuuskauppa.fi ja klikkaa oikeasta yläkulmasta Kirjaudu. Ensimmäisellä kerralla kirjautuessasi tarvitset pankkitunnukset, joiden avulla rekisteröidyt Oman S-kanavan käyttäjäksi.

2. Klikkaa Minun tietoni > Vaikuta ja osallistu.

3. Klikkaa Liity kannustajaksi ja valitse suosikkiyhdistyksesi.

4. Päivitä sähköpostiosoitteesi ja klikkaa lopuksi Päivitä tiedot. Lisätietoja kannustamisesta ja kuvalliset ohjeet kannustajaksi ryhtymisestä löytyvät osoitteesta kannustajat.fi.