12.7.2019

Helpot herkut grilliin ja piknikille: Oma keittiön ruoat valmistetaan paikan päällä joka päivä

S-market Valkeakosken Oma keittiön palveluvastaavat Tiia Mäki-Kauppila ja Jenni Viljakka auttavat kaikessa ruokaan liittyvässä tehden arjesta ja kesälomasta helpompaa ja herkullisempaa, myös kesällä.

– Meillä S-market Valkeakoskella palvelee Oma keittiö -palvelutiski ja Osuusravintola Oksa. Tarjoamme kala- ja lihatuotteita, valmiita ruokia, salaatteja, lounasta sekä suolaisia ja makeita kahvilatuotteita, Tiia (kuvassa) avaa palvelua.

Oma keittiössä valmistetaan joka päivä ruokaa ja herkullisia salaatteja paikan päällä, omilla resepteillä.

– Työssä parasta on juuri oman kädenjäljen näkeminen ja se, kun asiakas tulee kiittämään, Tiia kertoo.

Jennistä taas parasta on se, kuinka työssä voi helpottaa ihmisten arkea.

– Asiakkaat saavat helposti valmiita annoksia ja annamme mielellämme vinkkejä esimerkiksi kalan valmistukseen, Jenni neuvoo.

Täydelliset turskafileet, joista puhutaan yhä

Työhön kuuluu myös uusien tuotteiden esittelyä ja maistattamista asiakkaillemme. Ruoan kehitystiimin kanssa tehdään aktiivisesti yhteistyötä.

– Uutuuksia otetaan aina kokeiluun ja maistatamme tuotteita. Oma keittiön perinteinen lihapulla-muusiannos on ollut ehdottomasti menevin lämmin ruoka, Tiia paljastaa.

Jenni kertoo valmistaneensa kerran niin maistuvia turskafileitä, että asiakaskin innostui kokeilemaan.

– Kannattaa tulla rohkeasti kyselemään annosten sisällöstä ja aina saa maistaa, jos mietityttää, onko omaan makuun, Jenni kannustaa.

– Meillä on värikäs valikoima vartaita, grillattavia ja kalaa, patonkeja, valmiita salaatteja ja mustaamakkaraa. Ja tarvittaessa mukaan saa tietysti myös kertakäyttöiset aterimet ja servetit. Tässä lähellä on aivan ihania piknikpaikkoja, Tiia vinkkaa.