Hae meille kesätöihin viimeistään 5.2.2020

Vaikka pakkanen puree ja tuntuu, ettei kesä auringonpaisteineen voisi olla tämän
kauempana, juuri nyt on aika miettiä, mitä sitä ensi kesänä tekisi. Meillä kartutat arvokasta kesätyökokemusta, josta on hyötyä työpolun tulevissakin mutkissa.

Järjestämme kesätyönhakijoidemme ensimmäisen haastattelukierroksen alueellisina rekrytointitilaisuuksina ja bussikiertueena helmi-maaliskuussa 2020. Tapahtumissa haastattelemme kaikki hakemuksen lähettäneet ja tilaisuuksiin osallistuvat 1.6.2020 mennessä vähintään 17 vuotta täyttävät hakijat. Haastattelemme ruoanvalmistukseen liittyviin työtehtäviin myös kesäkuun alkuun mennessä vähintään 16 vuotta täyttäviä ravintola-alan opiskelijoita. Yläikärajaa meillä ei ole.

Tältä sivulta löydät tietoa haastattelutilaisuuksista ja hakukohteiden aluejaosta. Suosittelemme osallistumista siihen rekrytointitilaisuuteen, johon ensisijaiset hakukohteesi kuuluvat. Vaihtoehtoina ovat myös muut tilaisuutemme. Yhteen rekrytointitilaisuuteen osallistuminen riittää, sillä haastattelussa tulet kuulluksi kaikkiin tehtäviimme. Haastattelupaikkakunnalla ei ole vaikutusta hakemuksessa ilmoittamiisi hakukohteisiin. Tänä vuonna voit ilmoittautua sinulle sopivaan haastatteluun jo hakulomakkeella. Arvioimme, että tilaisuus kestää osaltasi enintään 3 tuntia.

>> Hae tästä <<

Ja ota meidät seurantaan myös Instagramissa, @pirkanmaanosuuskauppa, sillä siellä annamme Sinulle pian vinkkejä kesätyöpaikan hakemiseen.

Nähdään haastattelussa! :)

Ystävällisin terveisin,

Pirkanmaan Osuuskauppa
rekrytointi

rekrytointi.pirkanmaa@sok.fi

 

Rekrytointitilaisuudet

Kaikki hakemuksen jättäneet saavat meiltä tarkemman haastattelukutsun sähköpostitse lähempänä haastatteluajankohtaa.


Haastattelutilaisuudet


pe-la 7.–8.2. Prisma Koivistonkylä, Tampere
ma 17.2. klo 13, HAMK auditorio, Valkeakoski
ke 19.2. klo 13,  Sylvään koulu, Sastamala
to 20.2. klo 13, Ikaalisten yhteiskoulun lukio, Ikaalinen

 

Alustava bussikiertueaikataulu

Kellonajat suuntaa antavia, pidätämme oikeudet aikataulumuutoksiin. Instagramissa voit seurata bussikiertuettamme lähes reaaliajassa, sillä koskaan ei tiedä, mitä reissussa tapahtuu.


tiistai 18.2.
S-market Toijala klo 11.00
S-market Viiala klo 14.30
S-market Urjala klo 16.00


tiistai 3.3.
Sale Eräjärvi klo 9.00
S-market Orivesi klo 10.30
Sale Länkipohja klo 13.30
Sale Korkeakoski klo 15.00

keskiviikko 4.3.
S-market Mänttä klo 9.00
S-market Virrat klo 12.00
S-market Ruovesi klo 14.30


torstai 5.3.
S-market Parkano klo 10.00
Sale Karvia klo 13.00

 

Katso tästä usein kysytyt kysymykset »

ALUE 1, rekrytointitilaisuus 7.-8.2.2020 Prisma Koivistonkylä
  • ABC Kaleva
  • ABC Kolmenkulma
  • ABC Lahdesjärvi
  • ABC Liikenneasema Viinikka
  • ABC Pirkkala
  • ABC Teivo
  • Emotion Ideapark
  • Emotion Kaleva
  • Emotion Lielahti
  • Hovipoika
  • Kivenheitto
  • Public Corner
  • Puisto
  • Tiikerihai
  • Prisma Ideapark
  • Prisma Kaleva
  • Prisma Kangasala
  • Prisma Koivistonkylä
  • Prisma Lielahti
  • Prisma Linnainmaa
  • Prisma Nokia
  • S-market Hervanta
  • S-market Hyhky
  • S-market Kaleva
  • S-market Kangasala
  • S-market Kaukajärvi
  • S-market Lempäälä
  • S-market Myllyhaka
  • S-market Pendoliino
  • S-market Pirkkala
  • S-market Sääksjärvi
  • S-market Tesoma
  • S-market Ylöjärvi
  • Sale Amuri
  • Sale Annala
  • Sale Asemantie
  • Sale Hakkari
  • Sale Hallila
  • Sale Hatanpää
  • Sale Haukiluoma
  • Sale Hervanta
  • Sale Härmälänranta
  • Sale Janka
  • Sale Järvensivu
  • Sale Kaurasmäki
  • Sale Kuru
  • Sale Kämmenniemi
  • Sale Leinola
  • Sale Metsäkylä
  • Sale Nattari
  • Sale Niemenranta
  • Sale Osmonmäki
  • Sale Pispala
  • Sale Puutarhakatu
  • Sale Sorva
  • Sale Suuppa
  • Sale Tampella
  • Sale Terälahti
  • Sale Vesilahti
  • Sale Vuores
  • Sokos, Tampere
  • Food Market Herkku, Tampere
ALUE 2, rekrytointitilaisuus 17.2.2020 HAMK Valkeakoski ja 18.2.2020 bussikiertue
  • ABC Toijala
  • S-market Pälkäne
  • S-market Superi
  • S-market Toijala
  • S-market Urjala
  • S-market Valkeakoski
  • S-market Viiala
  • Sale Valkeakoski
ALUE 3, rekrytointitilaisuus 19.2.2020 Sylvään koulu, Sastamala
  • S-market Sastamala
  • Sale Mouhijärvi
ALUE 4, bussikiertue 3.3.2020
  • ABC Oritupa
  • S-market Orivesi
  • Sale Eräjärvi
  • Sale Korkeakoski
  • Sale Länkipohja
ALUE 5, rekrytointitilaisuus 20.2.2020 Ikaalisten yhteiskoulun lukio ja 5.3.2020 bussikiertue

 

  • S-market Hämeenkyrö
  • S-market Ikaalinen
  • S-market Parkano
  • Sale Karvia
  • Sale Kyröskoski
ALUE 6, bussikiertue 4.3.2020

 

  • S-market Mänttä
  • S-market Ruovesi
  • S-market Virrat

 

 

Usein kysytyt kysymykset

Voinko hakea, jos en ole vielä kesäkuun alkuun mennessä 17-vuotias?

Mahdollisuutemme työllistää 14-17-vuotiaita Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoittelijoita tarkentuu kevään aikana, kun työmarkkinajärjestöt ovat neuvotelleet harjoitteluohjelman toteutumisesta. Päivitämme tilanteesta lisätietoja rekrytointisivustomme välilehdelle "Tutustu ja tienaa", kun tilanne tarkentuu.

 

Miten toimin, jos olen jo laittanut hakemuksen, mutta en pääse osallistumaan rekrytointitilaisuuteen, johon olen ilmoittautunut?

Vaihtoehtoisina ajankohtina ovat muut kesärekrytointitilaisuudet tai bussikiertuepysäkit eri puolilla Pirkanmaata. Tarkat ajankohdat ja paikat löydät osoitteesta www.s-kanava.fi/web/pirkanmaa/kesaduuni. Haastatteluun tulee ilmoittautua etukäteen, joten mikäli hakemustietojesi päivitys ei enää onnistu rekrytointijärjestelmässä, ilmoitathan meille sähköpostitse rekrytointi.pirkanmaa@sok.fi, mihin alueeseen aiot osallistua.

 

Entä jos mikään rekrytointitilaisuuksista ei sovi minulle haastatteluajankohdaksi?

Suosittelemme seuraamaan avautuvia työtehtäviämme osoitteesta www.pokrekry.fi ja hakemaan sinua kiinnostavia paikkoja myös tulevaisuudessa. Ilmoitamme nettisivuillamme, mikäli tarvitsemme täydennystä kesätyöntekijäkaartiimme vielä myöhemmin keväällä ja kutsumme soveltuvimpia hakijoita ryhmähaastatteluihin. Valitettavasti meillä ei ole mahdollisuutta järjestää Skype- tai puhelinhaastatteluita.

 

Voinko päästä ensimmäisten joukossa haastateltavaksi?

Valitettavasti jonotuspaikkoja ei ole mahdollista varata etukäteen. Odotamme rekrytointitilaisuuksiin jopa satoja hakijoita ja periaatteenamme on kohdella hakijoita tasavertaisesti. Tästä syystä haastatteluvuorot osoitetaan täysin satunnaisessa järjestyksessä, eikä niihin voi vaikuttaa etukäteen. Vuonna 2019 kutsuimme rekrytointitilaisuuksiimme noin 2000 hakijaa. Aiempien vuosien perusteella arvioimme, että rekrytointitilaisuus kestää enimmillään 3 tuntia.

 

En ole saanut sähköpostiini tarkempia tietoja haastattelusta. Miten toimin?

Lähetämme tarkemman haastattelukutsun jokaiselle hakijalle sähköpostitse. Tarkistathan sähköpostiosoitteesi oikeellisuuden hakemuksessasi sekä roskapostikansiosi. Osa sähköpostipalvelimista saattaa valitettavasti ohjata rekrytointijärjestelmästämme lähetetyn viestin roskaposteihin. Kutsuviestit lähetetään hyvissä ajoin ennen haastattelupäivää, mutta jos täytät hakemuksesi viimeisenä hakupäivänä, saat myös haastattelukutsun tiukemmalla aikataululla. Olethan meihin yhteydessä sähköpostitse rekrytointi.pirkanmaa@sok.fi, jos et ole saanut kutsua.

 

Mitkä olivat viime vuoden suosituimmat hakukohteet?

Tampereen keskusta-alueella mielenkiintoa herättivät etenkin Prisma Kaleva ja Sokos. Avoimia kesätyöpaikkoja on näihin toimipaikkoihin rajoitetusti, joten tutustuthan myös muihin lähiseutusi toimipaikkoihin mahdollisina vaihtoehtoina. Määrällisesti eniten kesätyöntekijöitä ottavat ABC-liikennemyymälämme.

 

Minkälainen on kokin työnkuva Pirkanmaan Osuuskaupassa?

Kokit työskentelevät ruokaravintoloissamme, ABC-liikennemyymälöissämme sekä kauppojemme Ruokatoreilla ja Oma keittiö -palvelupisteissä (Prismat, S-marketit). Työnkuvaan kuuluu ruoanvalmistus reseptiikan mukaisesti sekä asiakaspalvelu. Meillä on mahdollisuus tehdä kokin työtä eri toimialoilla.

 

Etkö saanut vastausta kysymykseesi? Pistäthän siinä tapauksessa sähköpostia osoitteeseen rekrytointi.pirkanmaa@sok.fi.

Special CSS

kesäduuni css