Hallinto ja johto

Pirkanmaan Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat. Heillä on mahdollisuus vaikuttaa osuuskaupan toimintaan. Vaikuttaminen voi tapahtua monella tavalla: äänestämällä edustajiston vaaleissa, toimimalla itse hallintoelimissä tai antamalla suoraa palautetta osuuskaupan toiminnasta erilaisia palautekanavia pitkin.

Edustajisto on ylin päättävä elin
Osuuskaupoissa päätöksenteko perustuu edustukselliseen demokratiaan. Ylintä päätösvaltaa käyttää vaaleilla valittu edustajisto. Äänioikeus edustajiston vaaleissa on tärkeä asiakasomistajuuteen liittyvä oikeus.

Hallintoneuvosto hyväksyy strategian
Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvostoon kuuluu 24 jäsentä, joista kaksi on henkilökunnan edustajaa. Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että osuuskauppaa ja sen hallintoa hoidetaan lain ja sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston päätösten mukaisesti. Se myös vahvistaa osuuskaupan strategian.

Hallitus ohjaa liiketoimintaa
Pirkanmaan Osuuskaupan hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä, joista viisi valitaan vuosittain. Hallituksen tehtävänä on edistää osuuskaupan etua ja menestystä hoitamalla sen asioita lain ja sääntöjen mukaisesti sekä valvoa liiketoimintaa. Hallitus päättää keskeiset tavoitteet ja strategiat.

Johtoryhmän tehtävänä on viedä strategia käytäntöön. Jokainen johtoryhmän jäsen vastaa omasta liiketoiminta- tai asiantuntemusalueestaan.

Organisaatio

Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

JR = johtoryhmän jäsen

Toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070, JR
Talousjohtaja Jouni Uusi-Seppä, puh. 010 767 0071, JR
Henkilöstöjohtaja Tero Hassinen, puh. 010 767 0028, JR
Kehityspäällikkö Lea Suuripää, puh. 010 767 0020
Talouspäällikkö Jani Virtanen, puh. 010 767 0035
Sisäisen tarkastuksen päällikkö Carita Savikko, puh. 010 767 0074
Johdon assistentti Sini Hakonen, puh. 010 767 0072

Päivittäis- ja käyttötavarakauppa
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Saikanmäki , puh. 010 767 0081, JR
Käyttötavara- ja polttonestekaupan toimialajohtaja Ville Jylhä, puh. 010 767 0079, JR
Rekrytointipäällikkö Heini Salo, puh. 010 767 2591
Markkinointipäällikkö Tanja Yrjölä, puh. 010 767 2562
Kehittämis- ja ryhmäpäällikkö Johanna Tervala-Pirskanen, puh. 010 767 0083
Ryhmäpäällikkö Mikko Korpela, puh. 010 767 2597
Ryhmäpäällikkö Jyrki Halme, puh. 010 767 0090
Ryhmäpäällikkö Sami Hieta-aro, puh. 010 767 0085
Ryhmäpäällikkö Meeri Pirinen, puh. 010 767 2890
Ryhmä- ja järjestelmäpäällikkö Kimmo Vuorinen, puh. 010 767 0087
Valikoimapäällikkö Jenni Keskinen, puh. 010 767 0084
Ruoan kehityspäällikkö Harri Harjula, puh. 010 767 2571

Prismat
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Kangasala, Prisma-ryhmäpäällikkö Mikko Mäki, puh. 010 767 0220
Tampere Kaleva, Prisma-ryhmäpäällikkö Mikko Mäki, puh. 010 767 0220
Tampere Lielahti, Prisma-ryhmäpäällikkö Heidi Numminen, puh. 010 767 0540
Tampere Linnainmaa, Prisma-ryhmäpäällikkö Mikko Mäki, puh. 010 767 0220
Tampere Koivistonkylä, Prisma-ryhmäpäällikkö Heidi Numminen, puh. 010 767 0540
Lempäälä Ideapark, Prisma-ryhmäpäällikkö Ville Inkilä, puh. 010 767 0650

Sokos ja Emotion
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Ryhmäpäällikkö Maija Korpela, puh. 010 767 0811

ABC- ja ravintolakauppa
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Toimialajohtaja Anna Mari Koutroukides, puh. 010 767 0086, JR
Ryhmäpäällikkö Tarja Nieminen, puh. 010 767 0014
Kenttäpäällikkö Marko Lehtinen, puh. 010 767 2416
Projektipäällikkö Anu Volotinen, puh. 010 767 0089
 
Polttonestekauppa
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Toimialajohtaja Ville Jylhä, puh. 010 767 0079, JR
Polttonestekauppias Riku-Pekka Lehtonen, puh. 010 767 0078
Polttoneste- ja autonpesukaupan myyntipäällikkö Timo Willandt, puh. 010 767 2898

Kiinteistöt: rakennuttaminen, huolto ja ylläpito
Sähköposti: etunimi.sukunimi@sok.fi
Puhelun hinta 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/minuutti

Kiinteistöpäällikkö Tommi Terho, puh. 010 767 0060
Rakennuttajapäällikkö Timo Lähde, puh. 010 767 0068
Talotekniikkavalvoja Harri Arola, puh. 010 767 0061
Huoltopäällikkö Ari Saarinen, puh. 010 767 0223
Huoltopäällikkö Johanna Häikiö, puh. 010 767 0065
Isännöitsijä Jyri Keva, puh. 010 767 0063
Projektipäällikkö Pasi Halme, puh. 010 767 0236
Energiainsinööri Toni Sulonen, puh. 010 767 0234
Kiinteistöassistentti Pekka Peltola, puh. 010 767 0064

 

Edustajisto

Edustajisto käyttää alueosuuskaupassa omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa niissä asioissa, jotka sille lain ja sääntöjen mukaan on määrätty. Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon kuuluu 60 jäsentä, jotka valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä joka neljäs vuosi. Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on merkittävä asema laajan kontaktipinnan muodostajana asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä.

Edustajisto kokoontuu sääntöjen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa. Keväällä sen tärkeimmät tehtävät ovat tilinpäätösasioiden ja voitonjaon käsittely, vastuuvapauden myöntäminen toimitusjohtajalle, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä nimeämisvaliokunnan valinta mm. syyskokouksessa toimitettavien vaalien valmistelemiseen.

Syyskokouksessa edustajiston tärkeimmät tehtävät ovat hallintoneuvoston erovuoroisten jäsenten ja tilintarkastajien valinta. Tarvittaessa edustajisto voi pitää ylimääräisiä kokouksia.

Yksittäisistä edustajiston päätäntävaltaan kuuluvista asioista tärkeimpiä ovat sääntöjen muuttaminen ja mahdolliset osuuskaupan toiminnan lopettamiseen tai sulautumiseen liittyvät päätökset.

Edustajiston jäsenet 2017

Jäsenalue 1: Pohjois-Pirkanmaa

Anttila Mira, fysioterapeutti, Mänttä
Havanka Pentti, metsuri, pienviljelijä, Visuvesi
Kaarre Teppo, kassavastaava, Ruovesi
Kallio Pasi, varastomies, Ylöjärvi
Lääveri Terhi, tilitoimistoyrittäjä, emäntä, Orivesi
Ovaska Jouni, KM, varapuhemiehen erityisavustaja, Hämeenkyrö
Päivärinta Sari, yrittäjä, taksiautoilija, Mänttä
Santoo Anne, myyjä, Parkano
Saraketo Hanna, FM, yrittäjyyden ja tiimijohtamisen valmentaja, Ikaalinen
Talvio Elina, emäntä, Orivesi
Tienari Tapani, maanviljelijä, Parkkuu

Jäsenalue 2: Etelä-Pirkanmaa

Aaltonen Auli, työsuojeluvaltuutettu, Nokia
Ahonen Tarja, yrittäjä, suurtalousasiamies, Valkeakoski
Andersson Jari, KM, rehtori, Sastamala
Haapaniemi Jari, toimitusjohtaja, yrittäjä, Nokia *)
Hakanen Seija, maatalousyrittäjä, Sastamala
Honkaniemi Hanna, maatalousyrittäjä, Urjala
Hänninen Pia, järjestösihteeri, Valkeakoski
Inna Jouni, rehtori, luomuviljelijä, Sastamala
Jussila Mirja, johtaja, YM, Kangasala
Koivuniemi Niina, järjestöjohtaja, Akaa
Lajusuo Sari, koulutettu hieroja, restonomi, Akaa
Lehikoinen Hannu, opettaja, KM, Lempäälä 
Lyytinen Heikki, kenraaliluutnantti, evp, Kangasala
Lähdekorpi Josefiina, myyjä, Pirkkala
Naapila Juhani, maanviljelijä, Pälkäne **)
Nurminen Ilmari, kansanedustaja, Sastamala
Nurmo Mikko, pääluottamusmies, Valkeakoski
Päivärinta Pekka, peltiseppä, Kangasala
Roininen Saija, lähihoitaja, Akaa
Salonen Eero, eläkeläinen, Nokia
Tulenheimo Torsti, ekonomi, henkilöstöpäällikkö, Kangasala
Valkama Matti, maanviljelijä, Kärjenniemi

Jäsenalue 3: Tampere

Huikuri Sanna, kestävän kehityksen suunnittelija, Tampere
Höyssä Matti, tekniikan lisensiaatti, Tampere
Jokinen Tarja, eläkeläinen, Tampere
Kajan Maija, gynekologi, Tampere
Kaleva Lassi, kaupunginvaltuutettu, yrittäjä, Tampere *)
Karvinen Mika, maatalousyrittäjä, maidontuottaja, Tampere
Kiemunki Terhi, eduskunta-avustaja, Tampere
Kiili Kalle, tuotekehitysinsinööri, luottamusmies
Koskela Laila, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Tampere
Koski Kirsi, hallintojohtaja, DI, eMBA, Tampere
Koskiniemi Helena, pääluottamusmies, eläkeläinen, Tampere
Kulkas Matti, maanviljelijä, Tampere
Lammi Kalevi, diplomi-insinööri, Tampere
Liimola Anne, päiväkodin johtaja, Tampere *)
Luokkala Paavo, toimittaja, Tampere
Mattila Teppo, KM, apulaisrehtori, Tampere
Niemenmaa Marjo, hallintotieteiden kandidaatti, Tampere **)
Nieminen Timo P., kaupunkineuvos, pormestari (emeritus), Tampere
Nieminen Helena, työsuojeluvaltuutettu, Tampere
Nuorgam Emmi, yrittäjä, Tampere
Näsi Salme, KTT, laskentatoimen professori (emerita), Tampere
Rask Virva-Mari, koneenasentaja, Tampere 
Rauhala Leena, sosiaalineuvos, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Schafeitel Yrjö, seniori, sosionomi, Tampere
Sipilä Satu, apulaisosastonhoitaja, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Soro Hannu, opinto-ohjaaja, apulaisrehtori, Tampere **)
Tanus Sari, kansanedustaja, Tampere
Toivonen Timo, taloustieteiden maisteri, HHJ, Tampere
Virtanen Pertti "Velho", psykologi, ex kansanedustaja, Tampere
Virtanen Sirkkaliisa, kunnallisneuvos, Tampere

*) hallintoneuvoston jäsen
**) edustajistossa hallintoneuvoston jäsenen varaedustajana

Hallintoneuvosto

Hallintoneuvoston tehtävänä on valvoa, että osuuskauppaa ja sen hallintoa hoidetaan lain ja sääntöjen sekä edustajiston ja hallintoneuvoston päätösten mukaisesti. Hallintoneuvosto myös vahvistaa osuuskaupan strategian.

Hallintoneuvosto 20167

Jäsenalue 1: Pohjois-Pirkanmaa

Hiitti Harri, sivistysjohtaja, Parkano
Linnainmaa Risto, maatalousyrittäjä, Hämeenkyrö
Mikkola Tuija, maatalousyrittäjä, Ruovesi
Saarinen Johanna, MMK, emäntä, Virrat

Jäsenalue 2: Etelä-Pirkanmaa

Arvela Ari, yrittäjä, maanviljelijä, Vesilahti
Haapaniemi Jari, toimitusjohtaja, Nokia
Kivelä Katri, fil. maisteri, Lempäälä
Laine Hanna, lähihoitaja, Kangasala
Pitkäkoski Johanna, KM, kotitalousopettaja, Sastamala
Rajala Timo, hallintojohtaja, Akaa
Selkee Antti, opettaja, LitM, Valkeakoski
Vierto Riikka, yrittäjä/toimitusjohtaja, Pirkkala

Jäsenalue 3: Tampere

Jaatinen Tuila, yrittäjä, Tampere
Kaleva Lassi, yrittäjä, Tampere
Liimola Anne, päiväkodin johtaja, Tampere
Mattila Tero, pääluottamusmies, Tampere
Rosenqvist Hannu, toimitusjohtaja, Tampere
Roth Marco, kehityspäällikkö,Tampere
Sirén Elina, terveydenhoitaja, Tampere
Syrjänen Ilkka, asianajaja, Tampere
Tuulensuu Katri, vs. opettaja, Tampere
Vuori Miia-Hannele, palvelupäällikkö, HM, Tampere

Henkilöstön edustajat

Huovinen Ulla, pääluottamusmies, Pirkkala
Suoniemi Jukka, marketpäällikkö, Tampere

Hallintoneuvoston puheenjohtajaksi vuodelle 2017 on valittu hallintojohtaja Timo Rajala ja varapuheenjohtajaksi MMK, emäntä Johanna Saarinen.

Hallitus

Hallituksen tehtävänä on edistää osuuskaupan etua ja menestystä hoitamalla sen asioita lain ja sääntöjen mukaisesti ja valvoa liiketoimintaa. Hallitus myös päättää keskeiset tavoitteet, strategiat ja investoinnit.

Pirkanmaan Osuuskaupan hallituksen muodostavat toimikaudella 2017:

Toimitusjohtaja (pj) Timo Mäki-Ullakko, Tampere
Toimitusjohtaja Pasi Lehmus, Tampere
Toimitusjohtaja Sari Rämö, Lempäälä
Professori Hannu Saarijärvi, Pirkkala
Asianajaja Risto Tuori, Sastamala
Yrittäjä Sari Vaajanen-Ärrälä, Pirkkala

Corporate Governance

Pirkanmaan Osuuskaupan hallinnointi- ja ohjausjärjestelmä perustuu osuuskuntalakiin ja muuhun toimintaa säätelevään lainsäädäntöön, osuuskaupan sääntöihin ja hallintoelinten hyväksymiin ohjesääntöihin ja työjärjestyksiin sekä yleisiin Corporate Governance -suosituksiin.

Hallinnointi- ja ohjausjärjestelmässä määritellään muun muassa osuuskaupan keskeisten hallintoelimien tehtävät ja vastuualueet, tytäryhtiöiden rooli ja hallinto, tulospalkkausjärjestelmän perusteet sekä sisäinen valvonta ja taloudellinen raportointi.