Edustajisto

Edustajisto käyttää alueosuuskaupassa omistajille kuuluvaa ylintä päätäntävaltaa niissä asioissa, jotka sille lain ja sääntöjen mukaan on määrätty. Pirkanmaan Osuuskaupan edustajistoon kuuluu 60 jäsentä, jotka valitaan vaalilla osuuskaupan jäsenistä joka neljäs vuosi. Varsinaisen toimielinroolinsa lisäksi edustajistolla on merkittävä asema laajan kontaktipinnan muodostajana asiakasomistajien ja osuuskaupan johdon välillä.

Edustajisto kokoontuu sääntöjen mukaisesti kaksi kertaa vuodessa. Keväällä sen tärkeimmät tehtävät ovat tilinpäätösasioiden ja voitonjaon käsittely, vastuuvapauden myöntäminen toimitusjohtajalle, hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä nimeämisvaliokunnan valinta mm. syyskokouksessa toimitettavien vaalien valmistelemiseen.

Syyskokouksessa edustajiston tärkeimmät tehtävät ovat hallintoneuvoston erovuoroisten jäsenten ja tilintarkastajien valinta. Tarvittaessa edustajisto voi pitää ylimääräisiä kokouksia.

Yksittäisistä edustajiston päätäntävaltaan kuuluvista asioista tärkeimpiä ovat sääntöjen muuttaminen ja mahdolliset osuuskaupan toiminnan lopettamiseen tai sulautumiseen liittyvät päätökset.

Edustajiston jäsenet 2016-2020

Katso koko edustajisto.

Jäsenalue 1: Pohjois-Pirkanmaa

Anttila Mira, fysioterapeutti, Mänttä
Havanka Pentti, metsuri, pienviljelijä, Visuvesi
Kaarre Teppo, kassavastaava, Ruovesi
Kallio Pasi, varastomies, Ylöjärvi
Lääveri Terhi, tilitoimistoyrittäjä, emäntä, Orivesi
Ovaska Jouni, KM, varapuhemiehen erityisavustaja, Hämeenkyrö
Päivärinta Sari, yrittäjä, taksiautoilija, Mänttä
Santoo Anne, myyjä, Parkano
Saraketo Hanna, FM, yrittäjyyden ja tiimijohtamisen valmentaja, Ikaalinen
Talvio Elina, emäntä, Orivesi
Tienari Tapani, maanviljelijä, Parkkuu

Jäsenalue 2: Etelä-Pirkanmaa

Aaltonen Auli, työsuojeluvaltuutettu, Nokia
Ahonen Tarja, yrittäjä, suurtalousasiamies, Valkeakoski
Andersson Jari, KM, rehtori, Sastamala
Haapaniemi Jari, toimitusjohtaja, yrittäjä, Nokia *)
Hakanen Seija, maatalousyrittäjä, Sastamala
Honkaniemi Hanna, maatalousyrittäjä, Urjala
Hänninen Pia, järjestösihteeri, Valkeakoski
Inna Jouni, rehtori, luomuviljelijä, Sastamala
Jussila Mirja, johtaja, YM, Kangasala
Koivuniemi Niina, järjestöjohtaja, Akaa
Lajusuo Sari, koulutettu hieroja, restonomi, Akaa
Lehikoinen Hannu, opettaja, KM, Lempäälä 
Lyytinen Heikki, kenraaliluutnantti, evp, Kangasala
Lähdekorpi Josefiina, myyjä, Pirkkala
Naapila Juhani, maanviljelijä, Pälkäne **)
Nurminen Ilmari, kansanedustaja, Sastamala
Nurmo Mikko, pääluottamusmies, Valkeakoski
Päivärinta Pekka, peltiseppä, Kangasala
Roininen Saija, lähihoitaja, Akaa
Salonen Eero, eläkeläinen, Nokia
Tulenheimo Torsti, ekonomi, henkilöstöpäällikkö, Kangasala
Valkama Matti, maanviljelijä, Kärjenniemi

Jäsenalue 3: Tampere

Huikuri Sanna, kestävän kehityksen suunnittelija, Tampere
Höyssä Matti, tekniikan lisensiaatti, Tampere
Jokinen Tarja, eläkeläinen, Tampere
Kajan Maija, gynekologi, Tampere
Kaleva Lassi, kaupunginvaltuutettu, yrittäjä, Tampere *)
Karvinen Mika, maatalousyrittäjä, maidontuottaja, Tampere
Kiemunki Terhi, eduskunta-avustaja, Tampere
Kiili Kalle, tuotekehitysinsinööri, luottamusmies
Koskela Laila, sairaanhoitaja, eläkeläinen, Tampere
Koski Kirsi, hallintojohtaja, DI, eMBA, Tampere
Koskiniemi Helena, pääluottamusmies, eläkeläinen, Tampere
Kulkas Matti, maanviljelijä, Tampere
Lammi Kalevi, diplomi-insinööri, Tampere
Liimola Anne, päiväkodin johtaja, Tampere *)
Luokkala Paavo, toimittaja, Tampere
Mattila Teppo, KM, apulaisrehtori, Tampere
Niemenmaa Marjo, hallintotieteiden kandidaatti, Tampere **)
Nieminen Timo P., kaupunkineuvos, pormestari (emeritus), Tampere
Nieminen Helena, työsuojeluvaltuutettu, Tampere
Nuorgam Emmi, yrittäjä, Tampere
Näsi Salme, KTT, laskentatoimen professori (emerita), Tampere
Rask Virva-Mari, koneenasentaja, Tampere 
Rauhala Leena, sosiaalineuvos, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Schafeitel Yrjö, seniori, sosionomi, Tampere
Sipilä Satu, apulaisosastonhoitaja, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Soro Hannu, opinto-ohjaaja, apulaisrehtori, Tampere **)
Tanus Sari, kansanedustaja, Tampere
Toivonen Timo, taloustieteiden maisteri, HHJ, Tampere
Virtanen Pertti "Velho", psykologi, ex kansanedustaja, Tampere
Virtanen Sirkkaliisa, kunnallisneuvos, Tampere

*) hallintoneuvoston jäsen
**) edustajistossa hallintoneuvoston jäsenen varaedustajana