10.10.2016

S-ryhmän energiansäästötoimet tuottavat tulosta

S-ryhmä on onnistunut vähentämään energiankulutustaan yli 30 prosenttia viidessä vuodessa. Tärkeimpiä energiansäästämisen keinoja ovat olleet oman toiminnan energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvien energiamuotojen käyttö ja asiakasomistajien tukeminen energian säästämisessä.

S-ryhmällä on Suomessa yli 1 600 toimipaikkaa, ja se on Suomen suurin ei-teollinen sähkönkäyttäjä. Viime vuosina osuuskaupparyhmä on etsinyt järjestelmällisesti keinoja energiankulutuksen vähentämiseksi myymälöissä, ravintoloissa, hotelleissa, liikenneasemilla ja logistiikkakeskuksissa. S-ryhmän toimipaikkojen energiankulutus onkin vähentynyt yli 30 prosenttia vuoden 2010 tasosta.

Mihin energiaa kuluu?

S-ryhmän kiinteistöissä energiaa kuluu eniten kylmätekniikkaan, valaistukseen, ilmanvaihtoon, lämmitykseen ja keittiölaitteisiin. Ruokakaupoissa yksi suurimmista sähkönkuluttajista ovat kylmälaitteet. Niiden energiankulutus on tehostunut merkittävästi, kun vanhat laitteet on korvattu ovellisilla ja kannellisilla kylmäkaapeilla ja -altailla.
 
Myös valaistus kuluttaa merkittävästi sähköä kiinteistöissä. S-ryhmässä onkin säästetty kehittämällä valaistuksen automaatio- ja ohjausjärjestelmiä sekä vaihtamalla vanhoja valaisimia ledeiksi. Lisäksi energiankulutusta on saatu pienennettyä säätämällä esimerkiksi lämmitys- ja ilmastointijärjestelmiä entistä järkevämmin.
 
Työ jatkuu
 
Vaikka S-ryhmä on jo saavuttanut merkittäviä energiasäästöjä, tarkoitus on edelleen jatkaa energiankulutuksen pienentämistä. Energiatehokkuus otetaan huomioon kaikissa uusissa rakennuskohteissa ja muissa investoinneissa. Meneillään on myös urakka, jossa jokaiselle toimipaikalle määritellään yksilöllinen energiankulutustavoite.

 

 
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Energia, Energiatehokkuus, Vastuullisuus