17.1.2020

Ruokatorin ammattilaiset

Siilinjärven S-marketin Ruokatorin tiskillä komeilee hopeanvärinen kalapatsas, jonka jalustaan on kaiverrettu myymälän nimi sekä teksti "#suomunousuun-voittaja 2019".

  • Näyttävä kalatiski toi Siilinjärvelle valtakunnallisen Suomu nousuun -kampanjan voiton.

  • – Pidän äärimmäisen paljon työstäni, Siilinjärven S-marketin Ruokatorin vastaava ruokamestari Hanna Lappalainen kertoo.

  • Tuula Burke nostaa lohen ja juustoperunat uunista ja vie ne saman tien Ruokatorilla tarjolle.

  • Pekka, Tuula ja Hanna nauttivat asiakaspalvelutyöstä.

  • Aikoinaan Savonlinnassa kahteen kertaan vuoden asiakaspalvelijaksi valittu Pekka Poutanen on ollut virallisesti eläkkeellä ja useamman vuoden, mutta tekee silti töitä kahtena tai kolmena päivänä viikossa. – Ruokatorimme saa asiakkailta todella paljon kiitosta, hän toteaa.

  • Tuula palvelee asiakkaita hymyssä suin.

  • Aili ja Kauko Nissinen ajelevat Maaningalta Siilinjärven S-marketiin säännöllisesti ruokaostoksille. – Jaa että mikäkö parasta tässä kaupassa? No hirmu hyvä kala- ja lihatiski sekä mahdottoman mukavat myyjät, pariskunta arvioi.

– Voitimme maamme kaikkien S-marketien Ruokatoreille suunnatun kalahaasteen, Siilinjärven S-marketin Ruokatorista vastaava Hanna Lappalainen hymyilee palkintopystiä esitellessään.

Kisassa S-marketien Ruokatorien ammattilaiset haastettiin panostamaan entistä enemmän kalatiskin houkuttelevuuteen ja tuotteiden esillepanoon osana Suomu nousuun -kampanjaa ja Sesonkikala-konseptia, joilla osuuskaupat haluavat nostaa kotimaisen kalan kulutusta ja arvostusta.

– S-ryhmän henkilökunta äänesti meidän Ruokatorin koko maan parhaaksi. Valttikorttimme on laatu, ja se näkyy niin tuotteissa, esillepanoissa kuin palvelussakin. Joka päivä paremmin kuin eilen, Hanna lupaa.

Viime vuoden keväällä startannut kalakampanja on tuottanut toivottuja tuloksia.

– Kalan menekki on kasvanut todella merkittävästi, hän kehaisee.

 

Omassa keittiössä itse tehtyä

Suomessa on yli 420 S-marketia, joista varsin monessa on henkilökohtaista palvelua tarjoava Ruokatori. Aniharvassa S-marketissa palvelutiskillä on yhtä paljon mittaa kuin Siilinjärvellä. Oma keittiö uuneineen ja liesineen on puolestaan uniikki ratkaisu.

– Aloitamme joka arkiaamu viiden, puoli kuuden maissa kokkaamisen. Teemme tiskiin vaihtelevaa, laadukasta ja maukasta kotiruokaa, joka helpottaa merkittävästi niin lapsiperheiden kuin vanhusten arkea. Meiltä saa lisäaineettoman ruoan täysin valmiina lautaselle annosteltavaksi ja juuri sellaisen määrän, kuin kulloinkin tarvitsee. Lämpimän ruoan lisäksi teemme paikan päällä myös salaatteja, täytettyjä patonkeja sekä jälkiruokia.

Asiakkaiden lämminruokasuosikkeja ovat Hannan mukaan maalaiskinkkukiusaus ja uunilohi, joita päivän aikana kuluu kymmenkunta isoa uunivuoallista.

– Käytämme ruokien valmistuksessa oman tiskin raaka-aineita, joissa suosimme mahdollisuuksien mukaan paikallisia tuotteita.

Onpa S-marketin kompaktin kokoisessa keittiössä valmisteltu myös perhejuhlia.

– Olemme ruokkineet ristiäis-, hää- ja hautajaisvieraita, Hanna kertoo.

 

Ruokamestareita ja kokkeja

Nelisen vuotta Ruokatorin vastaavana työskennellyt Hanna on äskettäin suorittanut ruokamestarin erikoisammattitutkinnon.

– Tykkään äärimmäisen paljon työstäni, jossa kädenjälki todella näkyy. Itselle tulee tosi kiva aikaansaamisen fiilis, kun kala ja perunalaatikko on uunissa ja marjapuuro hautuu liedellä. Tietysti myös asiakkaiden antamat positiiviset palautteet kannustavat valtavasti.

Hanna korostaa, että Ruokatorin laadukkuus on koko tiimin ansiota.

– Olen todella ylpeä ammattilaisistamme, joista monet ovat koulutukseltaan kokkeja. Jokainen tekee samalla laatutasolla tiskin omannäköisekseen, ja osaa myös antaa asiakkaillemme aina uusia vinkkejä ruoanvalmistukseen.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
Ketju: S-market
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Peeässä, Ruokatori, S-market, Siilinjärvi, Suomunousuun