18.6.2019

Parhaita makuja Pohjois-Savosta: Uusia pottuja pellolta kauppaan vajaassa tunnissa

Kuopion Sotkanniemessä Jari Venäläinen kiskaisee Koivulan tilan pellolla perunanvarren maasta. Esiin putkahtaa vajaat parikymmentä vaaleankeltaista mukulaa. Suurimmat ovat kananmunan kokoisia, pienimmät peukalonpään vertaisia. Vielä viikon päivät, niin varhaisperunaa päästään kunnolla nostamaan.

– Varhaisperunaa alamme nostaa myyntiin noin viikko juhannuksen jälkeen, jos ilmat pysyvät suotuisina. Leppävirran S-marketiin saatetaan kuokkia käsin juhannusperunat, mutta isommassa mittakaavassa aloitetaan sitten, kun konenostaminen on järkevää. Nyt on vielä vähän epätasaista. Yksi juuri on hyvä, mutta toisessa mukulat ovat vielä turhan pieniä, Jari Venäläinen jutustelee muutaman näytteenoton jälkeen.

Jari Venäläisen isännöimän Koivulan tilan perunasadosta valtaosa päätyy PeeÄssän asiakasomistajien ruokalautasille.

 

PeeÄssä ostaa sadosta valtaosan

Koivulassa viljellään varhais-, kesä- ja talviperunaa, useita eri lajikkeita. Jari arvioi, että myytävän perunan kokonaismäärä nousee noin 200 000 kiloon.

– PeeÄssä ostaa valtaosan sadostamme. Varkauden Prismaan toimitamme varhaisperunaa, Kuopion Prismaan sekä Ykkösrastin, Sokoksen ja Leppävirran S-marketeihin myös kesä- ja talviperunaa. Voi todellakin puhua lähiruoasta, kun potut saadaan pellolta Prismaan ilman välikäsiä jopa vajaassa tunnissa. Varhaisperunaa nostamme ja kuljetamme kauppoihin joka päivä.

Perunan lisäksi Koivulassa kasvatetaan PeeÄssän asiakasomistajien lautasille porkkanaa sekä jonkin verran palsternakkaa ja punajuurta.

– Multa- ja pestyä porkkanaa sekä palsternakkaa menee useampiin PeeÄssän myymälöihin, Iisalmen Prismaa myöten.

Yksi odotetuimmista kesäherkuista on tässä.

 

Pitkäjänteistä yhteistyötä

Jarille heitetty kysymys yhteistyön sujuvuudesta osuuskaupan kanssa nostaa hymyn miehen kasvoille.

– En keksi, miten yhteistyö voisi toimia tämän paremmin. Muutkin alueen perunanviljelijät, joiden kanssa olen asiasta jutellut, ovat todenneet, että viime vuosina on menty koko ajan parempaan suuntaan.

– PeeÄssä maksaa tuotteista hinnan, jolla tulemme toimeen. Pystymme myös kehittämään tuotantoa ja tekemään investointeja ja hankintoja, kun yhteistyö on pitkäjänteistä, Jari korostaa.

Hän sanoo nostavansa hattua Prismojen ja S-marketien hedelmä- ja vihannesosastoja hoitaville myyjille.

– He osaavat ihmeellisen hyvin ennakoida menekkejä ja huomioida viikonpäivien, juhlapyhien ja säätilojen vaikutukset myynteihin. Aikamoisia ammattilaisia.

 

Isäntä kolmannessa polvessa

Jari on Koivulan tilan isäntä kolmannessa polvessa. Hänen isoisänsä raivasi sodasta palattuaan tilan ensimmäiset pellot 1940-luvun lopulla keskelle rämeistä metsää. Pelloilla kasvatettiin ruokaa omaan pöytään ja navetassa oli muutama sarvipää. Lisätienestiä saatiin myymällä lakkoja ja mesimarjoja Kuopion torilla. Torimyynti jatkuu edelleen.

– Vaimoni Katariina on torilla myymässä koko kesän, mutta marjat ovat vaihtuneet perunoiksi ja juureksiksi.

Peruna- ja porkkanapeltoja Koivulassa on kaikkiaan liki parikymmentä hehtaaria. Isäntäpariskunnan lisäksi tila työllistää kesällä 5 ja talvisaikaan 3 työntekijää.

– Tämä on elämäntapa. Toki haasteita tulee eteen ja säiden armoilla ollaan. Toisaalta onnistuminen kevään istutuksissa, kesän tuotannossa ja sadonkorjuussa tuntuu hyvältä ja innostavalta, Jari pohtii.

Porkkanan kasvu lähtee käyntiin harson alla.

Ketju: Prisma, S-market, Sale
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Koivulan tila, Lähiruoka, Paikallisuus, Peeässä