20.4.2018

Ideoita, inspiraatiota ja ratkaisuja pieniin suuriin muutoksiin

– Uudistuneena avatun Kodin Terran palvelumalli on aivan uutta suomalaisessa rautakaupassa. Uuden ajan Terra on tehty tarjoamaan ideoita, inspiraatiota ja ratkaisuja suurissa ja pienissä kodin ja kesämökin muutoksissa, myymäläpäällikkö Rauno Koistinen kuvailee. Kodin Terran asiakaslupauksissa korostetaan asiakkaan huomioimista, loppuun saakka vietyä asiantuntevaa palvelua sekä myymälän siisteyttä ja ajankohtaisuutta. Luvassa on rautaisia kohtaamisia.

  • Tervetuloa asioimaan uudistuneeseen Kodin Terraan

Täysimittaisen muutoksen kokeneen Kuopion Kodin Terran avainasioita ovat helppo asiointi, laajat valikoimat, hyvä saatavuus sekä entistä edullisemmat hinnat.

Avaralta palvelualueelta löytyvät kaikki sisustuksen tuotemallit, esimerkiksi laatat, lattiamateriaalit ja kylpyhuonetuotteet, samoin maalit sekoituskoneineen. Matalat kalusteet helpottavat asiakkaan ja myyjän kohtaamista, kun heidän ei tarvitse etsiä toisiaan korkeiden hyllyjen välistä.

Palvelualueen keskellä on palvelupiste. Siitä, tai ainakin hyvin läheltä, löytyy aina myyjä avuksi ostovalintojen tekemiseen. Henkilökunnan ammattitaitoa on vahvistettu myyntikoulutuksella, joka jatkuu

edelleen. Ammattiosaamisen tarvetta seurataan ja tarvittaessa vahvistetaan niin, että asiakas saa parhaat ratkaisut tarpeisiinsa. Nyt alkaneen kevät- ja kesäsesongin aikana Kodin Terrassa on 35 myyjää.

Myyntipäällikkö Rauno Koistinen korostaa, että Kodin Terran tehtävä on rohkaista asiakkaita aloittamaan remontti pienin suurin muutoksin. Inspiraatiota Terrasta on helppo hakea.

– Pienillä ja edullisilla ratkaisuilla voi saada kotiin tai kesämökille paljon uutta ilmettä. Rohkaisemme kokeilemaan itse. Maalaaminen, tapetoiminen tai lattian uudistaminen ei ole kovin vaikeaa, kunhan saa matkaan selkeät ohjeet, oikeat materiaalit ja hyvät välineet. Tarvittaessa meiltä löytyy toki myös kontakteja ammattilaisten suuntaan.

– Asiakkaat ovat tykänneet todella paljon uudistuksemme tuloksista. Myymälää on kehuttu loogiseksi, selkeäksi ja tilavaksi, vaikka neliöt ovatkin samat kuin aiemmin, Anu Itkonen ja Sirkka Tiainen kertovat.

– Meille on tullut paljon uusia tuotteita erityisesti sisustamisen alueelle. Lisäksi hintahaitari on venynyt entisestään, eli meiltä löytyy entistä useammasta tuotteesta sekä edullisempia että hinnakkaampia vaihtoehtoja.

– Pihan ja puutarhan kaikki kalusteet, koristeet ja ruukut löytyvät nyt sisätiloista, Maria Nieminen esittelee.

 

Mallialueella on selkeät merkinnät siitä, löytyykö tuote suoraan hyllystä vai onko kyse tilaustavarasta. Esimerkiksi myymälävalikoimiin kuuluvat laatat on helppo hakea myymälän peräosasta käytävä- ja lokeronumeron perusteella.

Tapettivaihtoehtoja riittää niin kuosien, materiaalien kuin hintojen osalta.

Mika Eskelinen saa ikkunoiden karmien sisäpuoliseen maalaukseen oikeat ohjeet Tikkurilan asiantuntijalta ja värisuunnittelijalta Kirsi Sepposelta.

– Meinasin laittaa Tikkurilalle asiasta sähköpostia, mutta nythän opastus tulikin ihan paikan päällä. Käyn Terrassa säännöllisesti, kun omakotitalossa riittää tekemistä ja tarpeita. Täältä olen saanut aina hyviä neuvoja ja ohjeita, Mika kertoo.

Paitsi palvelu, myös Terran uusi ilme saa häneltä kiitosta.

– Selkeä ja asiakkaalle helppo, Mika arvioi.

Neljän avajaispäivän aikana orvokkirullakot tyhjenevät pikavauhtia.

– Orvokit kestävät pikkupakkastakin, joten niitä voi jo hyvin istuttaa ulos. Nämä kukat ovat lähtöisin Lappeenrannasta, mutta kesäkukista suurin osa tulee meille läheltä Heimosen puutarhasta, Heli Koivisto esittelee.

Sisustamisen sekä pihan ja puutarhan tuotteiden lisäksi Kodin Terran tärkeä tuotealue ovat eläinten ruoat ja tarvikkeet, jotka löytyvät nyt palvelualueen takaosasta. Tuotteiden löytämistä helpottavat hyllynpäätyjen selkeät opasteet.

Kansainvälisen hankintayhteistyön ansioista valikoimiin on saatu uusia ja edullisia tuotemerkkejä, muun muassa Lux Tools. Merkin alta löytyy monenlaista tavaraa, letkuliittimistä pöytäsahaan.

Jyrki Korhonen esittelee ajankohtaista grillivalikoimaa. Avausviikonlopun huipputarjouksessa ollut Weberin grilli myytiin loppuun torstaina muutamassa tunnissa.

– Hyvin selkeästi on laitettu tavarat paikoilleen. Vaikka valikoimaa on paljon, myymälä näyttää silti avaralta ja isolta, parvekkeelle kesäkukkia hakemassa olleet Anneli ja Jaakko Tuovinen toteavat.

– Terra on meille hyvinkin tuttu. Asuessamme aiemmin omakotitalossa täällä asioimme todella paljon. Nyt on ollut sen osalta vähän huonoa kehitystä, kun kerrostalossa ei paljoa mitään tarvitse. Saattaa tosin olla, että tapetointia on tiedossa lähitulevaisuudessa. Täältä ne tarvikkeet siihen haetaan, Jaakko lupaa.

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Kodin Terra
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Ketju: Kodin Terra
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Kodin terra, Peeässä, Uudistus