29.5.2018

Bonukset osuusmaksuun

  • Sela Vierrolle hyvät palvelut ovat suurin syy keskittää ostoja PeeÄssään. Bonus on nimensä mukaisesti bonus, jota yhden hengen taloudessa kertyy maltillisesti.

  • 140 euron mikroaaltouunin Eira ja Lauri Väänänen saivat ostettua kolmen, neljän kuukauden Bonuksilla. Prismassa heitä palveli Kimmo Räisänen.

Bonus on rahaa ja se maksetaan S-Tilille joka kuukauden 10. päivä.

Sela Vierto keskittää kaikki mahdolliset ostoksensa PeeÄssään. Bonukset menevät osuusmaksuun, joka onkin kohta maksettu täyteen.

 

– Minulla oli aiemmin mieheni rinnakkaiskortti, mutta eron jälkeen liityin itse PeeÄssän omistajaksi. Maksoin 20 euron osaosuusmaksun heti liittyessä ja sen jälkeen Bonukset ovat menneet osuusmaksun täyteen maksamiseen. Maksettavaa ei ole enää paljoa jäljellä, Sela Vierto kertoo.

 

Hyvät palvelut etusijalla

Sela keskittää ostoksiaan mahdollisimman paljon PeeÄssään. Bonuksia kertyy lähinnä ruokatarvikkeista, joita hän hankkii sekä Puijonlaakson S-marketissa että tilaamalla tuotteita suoraan kotiin Foodien Kauppakassi-palvelusta, jolloin tuotteet kerätään ja toimitetaan Pitkälahden S-marketista.

– Käytän S-marketin palveluja ensisijaisesti siksi, että ne toimivat hyvin, ovat sopivasti hollilla ja hinnat ovat halvempia kuin muualla. Minulle myös ekologiset ja eettiset asiat ovat tärkeitä. Toiminnan pitää olla läpinäkyvää ja vastuullista.

 

Rahastosäästäminen kiinnostaa

Yksin asuvalle Selalle bonusostoja kertyy kuukaudessa parin sadan euron molemmin puolin, joskus enemmän, joskus vähemmän. Bonustaulukossa hän pääsee vaihtelevasti 1,5 ja 2 prosentin tasoon.

– Bonusta kertyy ehkä keskimäärin nelisen euroa kuukaudessa. Alustavasti olen ajatellut, että osuusmaksun täyteen maksamisen jälkeen voisin ohjata Bonukset S-Pankin säästörahastoon. Se vaatii vielä tutkimista.

S-Pankki on Selalle ennestään jo hyvin tuttu pankki.

– Kaikki pankkiasiat olen keskittänyt S-Pankkiin, jossa minulla on säästötili ja arkitili. Laskut maksan S-mobiililla, jossa myös rahan siirto toimii hienosti ja välittömästi.

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
S-Pankki
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-Pankki toimipaikkoja:
Ketju: S-Pankki, S-market
S-kanavan sisällöt asiasanalla: Asiakasomistajuus, Bonus, Bonus on rahaa, Peeässä