10.7.2018

Teatteripaketti Puhtaana käteen Kuopiossa

Voimassa: 28.8.2018 - 31.12.2018

Vauhdikas farssi ja hulvaton komedia valheverkossa elävästä Erkki Lehtisestä. Majoitu teatteri-illan jälkeen Original Sokos Hotel Puijonsarvessa.

  • Puhtaana käteen, kuopion kaupunginteatteri, teatteri kuopio, hotellit kuopio

    Puhtaana käteen

Erkki Lehtinen on aika tavallinen savolainen mies. Paitsi että on vähän vilunki. Tai no, vähän ja vähän, miten sen nyt ottaa. Hän on nimittäin työttömäksi jäätyään elättänyt itsensä jo parin vuoden ajan erilaisilla sosiaaliturvahuijauksilla. Tukihakemuksiinsa hän on kehitellyt kaikenlaisia henkilöitä, niin eläviä kuin kuolleita, koska ei ole kehdannut kertoa kenellekään olevansa työtön. Ja tietysti myös siksi, että systeemi on Erkinkin yllätykseksi toiminut todella hyvin.

Nyt mies on kuitenkin päättänyt lopettaa keinottelun. Mutta sepä ei olekaan ihan yksinkertaista. Rahan lisäksi ovista ja ikkunoista lappaa jos jonkinlaista sosiaalitarkastajaa, terapeuttia, hautausurakoitsijaa ja muuta väkeä. Ja kaiken lisäksi soppaa hämmentää vielä vanha ystäväkin.

PUHTAANA KÄTEEN on ollut valtava menestys maailmalla, ja sitä se on varmasti Kuopiossakin. Siitä pitävät huolen teatterin urhoolliset koomikot Mikot Rantaniva ja Paananen.

 

Ensi-ilta 27.10.2018. Näytöskausi 27.10 -31.12.2018, esitysillat näytösaikoineen löydät täältä.

Original Sokos Hotel Puijonsarvi, Kuopio

Alk. 83€/hlö/vrk/2 hh

Hintaan sisältyy:

  • runsas buffetaamiainen
  • asukassauna
  • kuntosalin vapaakäyttö
  • teatterilipun

Varaukset ja tiedustelut: Original Sokos Hotel Puijonsarvi, puh. +358 10 762 9500 (Puhelun hinta 010-alkuiseen numeroon 0,0835 €/puh. + 0,1209 €/min.), sales.kuopio@sokoshotels.fi

Varaukset ja peruutukset suosittuun näytökseen hyvissä ajoin, pääsääntöisesti viikkoa ennen esitystä.

Majoitushinta vaihtelee päivän mukaan. Paketteja rajoitettu määrä.

S-Etukortilla: 83 EUR/hlö/vrk/2hh
alk.
Edun saat seuraavista toimipaikoista:
Sokos Hotels
Katso toimipaikat
Edun saat ketjun Sokos Hotels toimipaikoista:
Ketju: Sokos Hotels