20.3.2017

Raha siirtyy nyt pankista toiseen sekunneissa

Rahaa voi nyt siirtää tililtä toiselle reaaliajassa myös eri pankkien välillä, kun S-Pankki avasi Siirto-palvelun asiakkailleen. Ensimmäinen pankkien välinen reaaliaikainen siirto tehtiin S-Pankin ja Nordean välillä 20.3. Palvelussa raha siirtyy pelkällä puhelinnumerolla.

Pankkien yhteinen Siirto-palvelu tekee maksamisesta nopeampaa, helpompaa ja turvallisempaa. Siirrossa rahaa voi siirtää kännykällä pelkän puhelinnumeron perusteella. Esimerkiksi ravintolalaskun jakaminen tai kirppariostosten maksaminen on kätevää, kun ei tarvitse vaihdella tilinumeroita ja odotella maksujen näkymistä tilillä. Riittää, että molemmat osapuolet ovat rekisteröityneet käyttäjiksi.

Siirto perustuu Otto-automaatteja ylläpitävän Automatian mobiilimaksujärjestelmään, joka on avoin kaikille suomalaisille pankeille. Ensimmäinen pankkien välinen siirto tehtiin S-Pankin ja Nordean välillä 20.3.2017.

− Aiemmin rahan siirtäminen pankista toiseen vei jopa kaksi vuorokautta ja nyt eurot suhahtavat tililtä toiselle yli satatuhatta kertaa nopeammin. On hienoa, että voimme yhdessä muiden pankkien kanssa tarjota suomalaisille uudenlaisen, helpomman maksamisen palvelun, kertoo toimitusjohtaja Pekka Ylihurula S-Pankista.

Nordean liiketoimintajohtaja Jussi Mekkonen uskoo, että useat muutkin pankit liittyvät palveluun pikapuoliin.

− Yhteistyössä kaikkien toimijoiden kanssa odotamme Siirto-palvelusta paljon – käyttäähän Ruotsissa vastaavaa palvelua jo noin puolet väestöstä, Mekkonen sanoo.

Tunnistaminen S-mobiiliin kevään kuluessa

Maksuttoman Siirto-palvelun käyttöönotto on helppoa: se tulee osaksi S-Pankin ja S-ryhmän palvelut yhdistävää S-mobiili-sovellusta.

Rahan siirtämisestä ja raha-asioiden hoitamisesta tulee pian entistä sujuvampaa, kun S-mobiiliin tulee mahdollisuus tunnistautua ja vahvistaa maksuja sormenjäljellä tai tunnusluvulla. S-mobiilin tunnistaminen tuo vaihtoehdon perinteisen tunnuslukutaulukon rinnalle.

− Siirto ja S-mobiilin tunnistaminen ovat hienoja esimerkkejä arkea helpottavista digitaalisista palveluista, joita haluamme tarjota asiakkaillemme. Osana S-ryhmää S-Pankilla on ainutlaatuinen mahdollisuus tuottaa jatkossa myös rahankäytön ja muun arkisen toiminnan yhdistäviä palveluita, Ylihurula visioi.

Tunnistaminen tulee S-mobiiliin kevään aikana.

 

Lisätietoja:

Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki, p. 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

Juha Raumolin, digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja, S-Pankki, p. 050 500 4525, juha.raumolin@s-pankki.fi

Jussi Mekkonen, henkilöasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja, Nordea, p. 050 368 7029, jussi.mekkonen@nordea.com

Siirto S-Pankin sivuilla www.s-pankki.fi/siirto

Automatian Siirto-sivu https://siirto.fi/

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-Pankki
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-Pankki toimipaikkoja:
Ketju: S-Pankki
Ladataan kommentointia...