Kymen Seudun Osuuskauppa työnantajana

Kymen Seudun Osuuskauppa on koko Kymenlaakson alueella toimiva S-ryhmän alueosuuskauppa, jonka tehtävänä on tuottaa monipuolisia ja kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajilleen. Toiminnastaan syntyvän tuloksen Kymen Seudun Osuuskauppa käyttää palveluverkostonsa kehittämiseen, asiakasomistajiensa palkitsemiseen, henkilöstön ammattitaidosta ja työhyvinvoinnista huolehtimiseen sekä maakunnan monimuotoisen toiminnan tukemiseen. Asiakasomistajia Kymen Seudun Osuuskaupalla on yli 80 000.

Kymen Seudun Osuuskauppa toimii päivittäis-, käyttö- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan, matkailu- ja ravitsemiskaupan, autokaupan ja maatalouskaupan toimialoilla. Osuuskauppa on toimialueensa suurin kaupan- ja palvelualan työnantaja, jonka sadassa toimipaikassa työskentelee yli 1600 vahvan ammattitaidon ja hyvän työvireen omaavaa eri alan työntekijää.

Kymen Seudun Osuuskaupassa voit työskennellä monissa eri tehtävissä, mm. kokkina, myyjänä, automekaanikkona sekä kaupan- ja hallinnon tehtävissä. Kokeneiden ammattilaisten lisäksi työllistämme satoja nuoria, opiskelijoita sekä kausityöntekijöitä. Esimerkiksi monelle kaupan- ja ravintola-alan opiskelijalle tarjoamme hyvän työharjoittelupaikan.

Menestyksemme syntyy ihmisten avulla. Kannustamme ja tuemme työntekijöidemme matkaa yhä osaavammiksi alansa ammattilaisiksi mm. säännöllisten kouluttautumismahdollisuuksien kautta. Kymen Seudun Osuuskauppa, osana S-ryhmää, huolehtii henkilöstönsä hyvinvoinnista ja tarjoaa hyvät ja kilpailukykyiset henkilökuntaedut.

Jotta menestyisimme myös jatkossa, tarvitsemme osaavia ja sitoutuneita työntekijöitä – ehkä juuri Sinua. Tartu tilaisuuteen ja tule töihin Kymen Seudun Osuuskauppaan, haastavalle ja mielenkiintoiselle palvelualalle!

KSO:n avoimet työpaikat.

Valitse organisaatioksi Kymen Seudun Osuuskauppa.