13.1.2017
1 kommentti

Osuuskaupan tiedote 13.01.2017

S-market Haapajärvi harjakorkeudessa

Haapajärven uuden S-marketin rakentaminen on edennyt harjannostajaisvaiheeseen. Rakennustyöt aloitettiin loppukesällä 2016 ja harjannostajaisia vietettiin perjantaina 13.1. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennusliike Sorvoja Oy Oulaisista ja pääsuunnittelijana Oy Polyplan Ab Vaasasta.

Uusi S-market rakentuu samalle tontille nykyisen myymälän kanssa. Myymälään tulee n. 1 500 myyntineliötä, reilusti nykyistä enemmän. Lisätilan myötä valikoimat tulevat kasvamaan. Tontilla sekä Hiljalankadullla tehtävien liikennejärjestelyjen ansiosta piha-alueesta tulee selkeämpi, turvallisempi ja parkkipaikkoja saadaan lisää. Uuden S-marketin yhteyteen tulee sijoittumaan myös Alko.

"Uuden myymälän myötä Haapajärvelle saadaan energiatehokas ja nykyaikainen S-market, jonka vahvuuksia ovat jatkossakin edullinen hintataso, asioinnin helppous ja nopeus sekä asiakkaiden tarpeisiin suunnitellut oikeanlaiset valikoimat." toteaa S-market- ja Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola.

Rakentamisessa käytetään paljon energiaa säästäviä ratkaisuja. Myymälän lämmitysmuodoksi tulee kaukolämpö ja lämmityksessä hyödynnetään myös kylmälaitteiden lauhdelämpö. Myymälän kylmäjärjestelmä toimii ympäristöystävällisellä hiilidioksidilla ja koko kiinteistö ja piha-alueet valaistaan energiatehokkaalla LED-valaistuksella.

Uusi S-market tullaan avaamaan keväällä 2017, nykyinen S-market palvelee normaalisti siihen asti.

Ladataan kommentointia...