22.2.2019

Osuuskaupan tiedote 22.02.2019

Osuuskauppa KPO:n myynti uuteen ennätykseen

Osuuskauppa KPO:n myynti kasvoi vuonna 2018 lähes 50 miljoonaa euroa, eli noin 6 prosenttia, ja nousi ennätystasolle 850 miljoonaan euroon. Myynnin kasvu siivitti myös toiminnan tuloksen edellisvuotta paremmalle tasolle. Myynti kehittyi erityisesti Sale- ja S-market -ketjuissa, joissa on tehty pitkäjänteistä työtä palveluverkoston kehittämiseksi. Myös polttonestekaupassa kirjattiin merkittävää myynnin kasvua.

KPO:n verollinen myynti oli viime vuonna 850,3 (ed.v. 804,0) miljoonaa euroa ja liikevaihto 696,6 (ed.v. 658,9) miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli 25,7 (ed.v. 24,1) miljoonaa euroa. KPO investoi ennätykselliset 57,9 miljoonaa euroa palveluverkostonsa kehittämiseen. Bonusta, osuusmaksun korkoa ja maksutapaetua maksettiin yhteensä 24,0 miljoonaa euroa.

Henkilöstön määrä oli vuoden lopussa 1 673. KPO on Corporate Spiritin työtyytyväisyyttä mittaavan tutkimuksen mukaan yksi Suomen innostavimmista työpaikoista ja ylsi työyhteisötutkimuksessa parhaaseen AAA-luokitukseen.

Myynti kasvoi edellisestä vuodesta 46,3 miljoonaa euroa eli 5,8 prosenttia. KPO:n verollinen myynti jakautui seuraavasti:
 
Päivittäistavarakauppa  56,4 %
Polttonestekauppa 17,5 %
Autokauppa 11,3 %
Käyttötavarakauppa 8,5 %
Matkailu- ja ravitsemiskauppa 4,7 %
Kiinteistöliiketoiminta 1,6 %

KPO:n market-toimialan myynti kasvoi edellisvuodesta 5,6 prosenttia ja oli 717 miljoonaa euroa.
Matkailu- ja ravitsemistoimialan myynti oli 25,4 miljoonaa euroa, mikä oli 0,3 % vähemmän kuin edellisenä vuonna. Autokaupan myynti oli 96,2 miljoonaa euroa, missä oli kasvua edelliseen vuoteen 5,3 prosenttia.

Asiakasomistajat saivat Bonusta 21,2 miljoonaa euroa

Viime vuonna KPO:hon liittyi 4 262 uutta jäsentä eli asiakasomistajaa. Jäsenmäärä oli joulukuun lopussa 123 902. KPO:n toiminta-alueen kotitalouksista kaksi kolmasosaa on KPO:n asiakasomistajia. Asiakasomistajien saama Bonus oli 21,2 miljoonaa euroa. Viime vuonna Bonusta, osuuspääoman korkoa ja maksutapaetua maksettiin yhteensä 24,0 miljoonaa euroa eli keskimäärin 196 euroa jäsentä kohden. Lappajärven Osuuskauppa sulautui KPO:hon vuoden 2018 alusta ja osaltaan vaikutti asiakasomistajamäärän kasvuun.

Hyvä tulos mahdollistaa asiakasomistajien paremman palkitsemisen

KPO:n ylijäämä ennen veroja parani edellisvuodesta ollen 25,7 miljoona euroa (ed.v. 24,1 miljoonaa euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 82,9 % (ed.v. 83,8 %). Tuloksestaan KPO maksaa veroja 5,6 miljoonaa euroa.

"Kaikkiaan vuotta 2018 voi luonnehtia KPO:n osalta onnistuneeksi. Kuluneen vuoden aikana koettiin KPO:n osalta historiallisen suuri orgaaninen myynnin kasvu. Tämän on mahdollistanut KPO:n henkilökunnan upea pitkäjänteinen työ palveluidemme ja verkostomme kehittämiseksi, sekä tietenkin asiakkaamme, jotka ovat käyttäneet palveluitamme entistä laajemmin. Haluammekin palkita asiakkaitamme korottamalla ylijäämästä omistajille maksettavaa osuutta yli miljoonalla eurolla. KPO:n hallitus tulee esittämään kevään edustajiston kokoukselle, että KPO jakaa jäsenilleen 10%:n osuuspääoman koron lisäksi 0,5% ylijäämänpalautusta Osuuskauppa KPO:lta tehdyistä bonusostoista. Mikäli edustajiston kevätkokous hyväksyy esityksen, paranee meillä asioivien jäsentemme palkitseminen merkittävästi aiemmasta" kertoo toimitusjohtaja Kim Biskop.

Investoinnit toimipaikkoihin jatkuvat vuonna 2019

KPO:n investoinnit vuonna 2018 olivat yhteensä 57,9 miljoonaa euroa. Vuoden merkittävin investointi oli Vaasan keskustassa sijaitsevien kahden hotellikiinteistön osakekannan hankinta. Suurin vuokralainen tiloissa on Sokotel Oy:n operoima Original Sokos Hotel Royal. Kokkolan Halkokarilla avattiin uusi S-market ja ABC polttonesteiden jakelupiste, ja Uusikaarlepyyssä uusi Sale tammikuun 2019 puolella. Sievin, Toholammin ja Perhon S-marketeissa toteutettiin laaja kalustouudistus ja S-market Kruunupyyn osalta toteutettiin kalusto- ja piharemontti sekä rakennettiin uusi ABC polttonesteiden jakelupiste. Kauppakeskus Rewell Centerissä toteutettiin laaja miljöömuutos. Lappajärvellä aloitettiin loppuvuodesta uuden S-marketin ja ABC polttonesteen jakelupisteen rakentaminen. Merkittävä osa vuoden aikana tehdyistä investoinneista oli energiansäästöön tähtääviä LED-valaistushankkeita sekä kylmäkalustojen uusimisia ympäristöystävällisempään ja energiatehokkaampaan tekniikkaan. KPO:lla saavutettiinkin vuoden aikana peräti 7,8 %:n säästö vertailukelpoisessa energiankulutuksessa.

KPO on budjetoinut alkaneelle vuodelle 29 miljoonan euron investoinnit palvelujen kehittämiseen. Vuoden 2019 merkittävimpiä investointeja ovat uudet S-marketit Lappajärvellä sekä mahdollisesti myös Isokyrössä. Myös Vaasassa pitkään valmisteltu Prisma -hanke etenee, kun Vaasan kaupunki käsittelee Liisanlehdon alueen asemakaavaa tulevan kevään aikana.

"Vuoden 2019 odotukset ovat kaupan alalla pääosin optimistiset. KPO pyrkii säilyttämään hintajohtajan asemansa päivittäistavarakaupassa ja kasvattamaan myyntiään kehittämällä edelleen verkostoaan ja palveluitaan. Halpuuttamista jatketaan edelleen kaikissa KPO:n marketkaupan ketjuissa. Talouskasvun odotetaan jatkuvan myös kuluvana vuonna, mutta selkeästi aiempaa maltillisemmin" toteaa Biskop.

Ostoja omalta alueelta 100 miljoonalla ja yli 1 100 kesätyöntekijää

"Oman toiminta-alueen hyvinvointi on KPO:lle elinehto. Pyrimmekin kohdistamaan hankintoja alueellemme mahdollisimman paljon. Viime vuonna ostimme tuotteita ja palveluita pohjalaismaakunnista yhteensä yli 100 miljoonan euron arvosta 2 400:lta eri yritys- ja yhteistyökumppanilta. Toiminta-alueemme liikuntaa, urheilua ja kulttuuria puolestaan tuimme noin 400 000 eurolla esimerkiksi Kannustajat- ja Nuori Lupaus – ohjelmiemme kautta" kertoo Biskop.

"Erityisen ylpeitä olemme voidessamme tarjota yli 1 100 nuorelle työpaikan kesällä. Tällä lukemalla olemme tiettävästi Suomen toiseksi suurin nuorten työllistäjä" hehkuttaa Biskop.  

 

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Kpo, Tulos