27.3.2020

Osuuskaupan tiedote 27.03.2020

Osuuskauppa KPO:lla panostetaan huoltovarmuuteen ja turvalliseen asiointiin

Osuuskauppa KPO tekee parhaansa taatakseen asiakkailleen turvalliset peruspalvelut toiminta-alueellaan tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Kaupassa voi edelleen asioida turvallisesti koronapandemian aikana. Jokainen kaupassa asioiva voi vaikuttaa omalta osaltaan turvalliseen asiointiin hyvällä käsihygienialla ja huomioimalla yleiset ohjeet mm. liikkumisesta flunssaoireisena. Kauppaan ei pidä tulla sairaana. Tärkeää on myös pitää turvaväli muihin asiakkaisiin sekä henkilökuntaan. Ohjeistamme asiakkaitamme turvalliseen asiointiin eri keinoin, muun muassa myymäläohjeilla, kuulutuksilla ja infonäytöillä. Olemme myös aloittaneet pleksilasien ja turvavälitarrojen asentamisen marketkaupan kassapisteisiin. Haluamme suojata sekä asiakkaitamme että työntekijöitämme tartuntariskiltä.

"Kaikissa toimipaikoissamme on tehostettu siivouspalveluja ja hygieniakäytäntöjä. Erityisesti kosketuspintoja puhdistetaan tehostetusti niin oman henkilökunnan kuin siivouspalveluiden toimesta. Jos riskiryhmään kuuluvan on pakko lähteä itse kauppaan, suositellaan päivän hiljaisimpia aukiolotunteja, esimerkiksi aamun ensimmäisiä tunteja. Tällöin myymälässä on rauhallista asioida", kertoo Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtaja Kim Biskop.

KPO:lla on panostettu ruoan ja päivittäisten käyttötavaroiden riittävyyteen sekä perustekemiseen pandemian aikana.  "Tavaroiden hamstrausilmiö on rauhoittunut ja tilanne alkaa normalisoitua. Myymälöihin tulee lisää tavaraa joka päivä. Yksittäiset tuotteet voivat olla hetkellisesti vähissä, mutta logistiikka toimii eikä tavaravirta katkea", Biskop jatkaa.

KPO:n toiminta-alueella toimii lisäksi ruoan verkkokauppa Kokkolassa Kallentorin S-marketissa sekä Ylivieskan ja Pietarsaaren Prismoissa, ja lisää verkkokaupan noutopisteitä ollaan avaamassa Kokkolan ja Vaasan Prismoihin huhtikuun aikana. Verkkokaupan kotiinkuljetuspalvelu on jo käytössä Kallentorin S-marketissa Kokkolassa ja otetaan käyttöön Ylivieskan ja Pietarsaaren Prismoissa huhtikuun alussa. Riskiryhmien arkea helpotamme mahdollistamalla tiliasiakkuudet. Laskutustili mahdollistaa sen, että esimerkiksi sukulainen tai kunnan työntekijä voi valtakirjalla tai tilikortilla asioida riskiryhmään kuuluvan puolesta kaupassa pandemian aikana. Tilin avaaminen onnistuu alueemme Prismoissa, S-marketeissa ja Saleissa.

Lisätietoa Osuuskauppa KPO:n toimenpiteistä koronaviruksen osalta löytyy:
https://www.s-kanava.fi/web/kpo/etusivu
 

S-kanavan sisällöt asiasanalla: Kpo