13.2.2019

Perjantaina 29.3. Callen illan tähtenä loistaa upea Meiju Suvas!

Voimassa: 29.3.2019

  • Meiju Suvas Calle Nightclub Kokkola

Meiju Suvas on ainutlaatuinen esiintyjä ja hänen musiikkinsa tunnetaan. Muutama artisti Suomessa on pystynyt säilyttämään asemansa ja vetovoimansa vuosikymmenestä toiseen, Meiju on yksi heistä ja hänen vauhtinsa vain paranee. Hänen energiansa säteilee lavalta ja tarttuu yleisöön. Meiju Suvaksen keikat ovat täynnä hyvää mieltä, mutta hän osaa myös tunnelmoida. Yleisö voi kokea tunteiden koko kirjon ja saa aina rahoillensa vastinetta. Meiju villitsee niin nuoret kuin varttuneemmankin yleisön.

Meiju on saanut urallaan kulta- ja platinalevyjä sekä lukemattoman määrän muita tunnustuksia.

Meijun ura on ollut täynnä hittejä hittien perään, esimerkkeinä Pure mua, Tahdon sinut, Tää onnea on, Kaunotar ja Kulkuri sekä Missä milloin vaan. Meiju ei kuitenkaan ole jäänyt menneeseen, vaan hänen esiintymisensä on vahvasti kiinni tässä päivässä. Meiju ei ole täyttänyt vuosia enää sen jälkeen, kun hän täytti 30. Tämän vuoksi hän juhlii vuonna 2019 kaksia kolmekymppisiä yhdessä paketissa.

Liput ennakkoon Kokkolan Amarillosta 10€ (Ovelta 12€)

Ovet aukeavat klo 23.

Tapahtuman ajankohta:
29.3.2019
Hinta: 10 EUR/hlö
alk.
Edun saat seuraavista toimipaikoista:
Ilta- ja viihderavintolat
Katso toimipaikat
Edun saat ketjun Ilta- ja viihderavintolat toimipaikoista: