9.2.2017

S-Pankki sai 130 000 uutta asiakasta

S-Pankki-konserni teki viime vuonna 22,3 miljoonan euron liiketuloksen, ja pankkikonsernin vakavaraisuusaste oli 15,1 prosenttia. Uusia asiakkaita pankki sai lähes Jyväskylän asukasmäärän verran eli 130 000. S-Pankin asuntolainojen kysyntä nousi loppuvuonna uuteen huippuunsa.

− Tänä vuonna kymmenen vuotta täyttävä S-Pankki on löytänyt paikkansa suomalaisten sydämissä. Tästä kertovat niin uusien asiakkaiden huima määrä kuin se, että S-Pankilla on tutkitusti* suomalaisista pankeista uskollisimmat asiakkaat, sanoo S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula.

Joulukuun lopussa S-Pankilla oli yli 2,9 miljoonaa asiakasta, ja heillä oli käytössään 1,9 miljoonaa S-Pankin kansainvälistä maksukorttia. S-Pankki-konsernin liiketulos oli 22,3 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 16,6 miljoonaa euroa (+34,3 %). Tulosta tukivat erityisesti asuntolainojen hyvä menekki sekä Visa Europen osakkeiden myynnistä saatu myyntivoitto.

S-Pankin talletuskanta kehittyi tilikaudella hyvin ja oli 4 547 miljoonaa euroa (4 112 miljoonaa euroa vuonna 2015). Antolainauksen osalta kulunut vuosi oli S-Pankin historian paras. Kasvun takana olivat erityisesti asuntolainat ja asunto-osakeyhtiöiden lainat. Antolainauskanta kasvoi vuoden aikana 661 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa 3 492 miljoonaa euroa (2 831 miljoonaa euroa vuonna 2015).

Asuntolainojen kysyntä nousi uuteen huippuunsa

S-Pankin asuntolainaus kasvoi koko vuoden selvästi markkinoita nopeammin. Suomen Pankin tilastojen mukaan kotitalouksien asuntolainakanta kasvoi vuoden aikana 2,4 prosenttia. Samalla ajanjaksolla S-Pankin asuntolainakanta kasvoi 15,2 prosenttia eli yli kuusi kertaa markkinoita voimakkaammin.

Joulukuussa lanseeratun, jopa 45 vuoden laina-ajan ja maltilliset kuukausierät mahdollistavan asuntolainan saama mediajulkisuus nosti S-Pankin asuntolainahakemukset uuteen ennätykseensä.

− Asiakkaiden reaktiot ovat olleet todella myönteisiä. Tämä näkyy sekä pidempiä laina-aikoja koskevina tiedusteluina että ylipäätään kohonneena asuntolainojen kysyntänä, Ylihurula kertoo.

Asiakkaat pitävät maksuttomuutta ja reiluutta arvossa

Helpot ja hyödylliset pankkipalvelut ovat suomalaisten mieleen. Omien rahojen käytöstä ei olla valmiita maksamaan eikä "ammattislangiin" verhottu puhe raha-asioista miellytä suomalaisia. Palvelun tulee olla reilua ja kiinni ihmisten arjessa, ja juuri se on S-Pankin vahvuus.

− S-Pankilla on Asiakkuusindeksi 2016:n mukaan uskollisimmat asiakkaat*. Asiakasuskollisuuden taustalla ovat suomalaisuuden ja osuustoiminnallisen arvopohjan lisäksi nimenomaan läsnäolo ihmisten arjessa ja taito välttää monimutkaista pankkijargonia, Ylihurula kertoo.

S-Pankki on osa S-ryhmää ja pystyy tämän yhteyden kautta tuottamaan palveluita, jotka yhdistävät rahankäytön muihin arkisiin palveluihin. Tästä hyvänä esimerkkinä on keväällä 2016 lanseerattu ABC-mobiilitankkaus, jossa tankkaamisen maksaminen tapahtuu helposti puhelimella tai tabletilla oman auton lämmöstä.

− Jatkossa tulemme kehittämään juuri tämän kaltaisia palveluita, joissa S-Pankin ja S-ryhmän kattavat palvelut yhdistyvät arkea helpottavaksi kokonaisuudeksi, Ylihurula sanoo.

 

S-Pankki numeroina 31.12.2016

2,9 miljoonaa asiakasta

1,9 miljoonaa kansainvälistä maksukorttia

1,7 miljoonaa kappaletta verkkopankkitunnuksia

4 547 miljoonaa euroa talletuksia

3 492 miljoonaa euroa myönnettyä luottoa

6 264 miljoonaa euroa hallinnoitavia varoja (FIM)

15,1 prosentin vakavaraisuusaste

22,3 miljoonan euron liiketulos

* Lähde: Kenellä on Suomen uskollisimmat asiakkaat? Vuoden 2016 tulokset on nyt julkistettu!

 

S-Pankin vuoden 2016 vuosikertomuksen löydät täältä.

 

Lisätietoa: Pekka Ylihurula, toimitusjohtaja, S-Pankki Oy, puh. 010 76 82100, pekka.ylihurula@s-pankki.fi

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-Pankki
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-Pankki toimipaikkoja:
Ketju: S-Pankki
Ladataan kommentointia...