22.1.2019

Osuuskaupan tiedote 22.01.2019

Keula investoi pikakassoja marketteihin

Osuuskauppa Keulassa otetaan parhaillaan käyttöön ensimmäisiä pikakassoja. Itsepalvelukassojen käytöstä on tullut viime vuosina luonteva osa normaalia ostostapahtumaa. Tekniset ratkaisut ovat kehittyneet siten, että ostosten maksaminen pikakassalla toimii mutkattomasti nyt myös pienemmissä marketeissa. Keulassa pikakassat otetaan käyttöön S-market Eurassa ja Äyhöllä sekä Sale Syväraumankadulla ja Monnankadulla. Sale Kalliokadulle pikakassat asennettiin viime perjantaina.

S-ryhmä toi ensimmäiset pikakassat suurempien myymälöiden käyttöön jo reilut viisi vuotta sitten, mutta Keulassa haluttiin rauhassa odottaa kassojen teknisten ominaisuuksien kehittymistä ja asiakaspalautteiden karttumista. Kun asiakkaiden ja henkilöstön palaute oli valtakunnallisesti pääosin positiivista, päätettiin myös Keulassa pikakassojen investoinneista kevääseen 2019.

-Erityisesti Euran S-marketin uudistuksen yhteydessä kävimme läpi useita vaihtoehtoja, sillä pikakassoissa on jonkin verran eroavaisuuksia. Saimme noin vuosi sitten tiedon, että testauksessa on parhaillaan uusi pienen marketin pikakassa, jonka tulokset ovat erittäin lupaavia. Päätimme odottaa, vaikka olisihan se ollut hienoa saada myös kassalinjasto valmiiksi Euran uuden kauppakeskuksen avajaisiin. Päätös kuitenkin kannatti, kertaa Osuuskauppa Keulan markettoimialasta vastaava toimialajohtaja Sami Junnila.

Euran S-marketiin uudet pikakassat asennetaan tammikuun lopulla, samoin kuin S-market Äyhölle. Ensimmäisenä pikakassoja pääsee käyttämään Sale Kalliokadulle, jonne pikakassat asennettiin viime perjantaina. Kevään edetessä pikakassa tuodaan myös uudistettavaan marketiin Sale Syvänraumankadulle sekä rakenteilla olevaan Saleen Monnankadulla. Pikakassat mahdollistavat erityisesti pieniä ostoksia ostaville asiakkaille nopeamman kassapalvelun myös suosituimpien ostostuntien aikana. Toisaalta isompia ostoksia ostavia asiakkaita pystytään palvelemaan nopeammin linjakassalla.

-Parastahan tässä on se, että pikakassat nopeuttavat asiointia ja vähentävät jonotusaikaa erityisesti ruuhkatilanteissa, kehuu Junnila. Toki pikakassan voi kokea niinkin, että siinä voi ostoksia käsitellä ja pakata kassiin ihan omaan tahtiin.

Keulassa ei pelätä pikakassojen tuovan haittoja tai varastelua, sillä itsepalvelukassan asiointialue on tehokkaan kameravalvonnan piirissä. Fyysinen välimatka palvelukassan ja pikakassan välillä on hyvin lyhyt ja myyjällä on myös välitön näköyhteys pikakassoille. Pikakassapisteillä voi kuitenkin asioida rauhassa ja esimerkiksi maksupäätteiden näppäimistö on hyvin suojattu myös kameravalvonnalta.

-Pikakassalla ei käsitellä käteistä rahaa, vaan maksaminen ja Bonuksen kerääminen tapahtuu kortilla tai älypuhelimella, tarkentaa Junnila. Viranomainen on päättänyt, ettei alkoholi- ja tupakkatuotteita voi maksaa pienmyymälässä pikakassalla. Kassavuorossa oleva myyjä opastaa tarvittaessa pikakassojen käytössä ja valvoo ostostenteon sujuvuutta ja turvallisuutta.
 

-Autamme mielellämme alkuvaiheessa "uusille tavoille", hymyilee toimialajohtaja Junnila. Hän toteaa samaan hengenvetoon, että myymälähenkilökunnan määrässä ei tule tapahtumaan muutoksia pikakassojen vuoksi. Idea on yksinkertaisuudessaan tuoda vaihtoehto kassapalvelulle ja lyhentää jonottamiseen kuluvaa aikaa. Myymälähenkilökunnan työhön saadaan uusia sisältöjä ja tavoitteena on lisätä pikakassojen avulla myös työtyytyväisyyttä.

Lisätiedot: toimialajohtaja Sami Junnila, puh. 044 072 1373