13.3.2019

Osuuskaupan tiedote 13.03.2019

115-vuotias Keula vahva ja vakaa

  • Uusi Sale Monnankatu

Osuuskauppa Keulan vuosi 2018 jatkoi viime vuosien suurten investointien sarjaa. Edelleen kuluva vuosi 2019 ja ensi vuosi 2020 näyttäytyvät asiakasomistajille vahvana panostuksena verkostoon ja palveluihin. Tavoitteena on parantaa Keulan kilpailukykyä ja asiakastyytyväisyyttä. Asiakasomistajat saivat bonuksia ja maksutapaetua vuonna 2018 noin kuudella miljoonalla eurolla.
 
Investoinnit kohdistuvat monipuolisesti uuden liiketoiminnan rakentamiseen, vanhan uudistamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen. Osansa saavat myös S-ryhmän valtakunnalliset sähköisten palvelujen kehittämishankkeet, jotka realisoituvat vuonna 2019 omien ostojen seuranta- ja säästäjäpalveluilla sekä entistä monipuolisemmalla S-mobiililla. 
 
Osuuskauppa Keulan liikevaihto oli vuonna 2018 noin 152,2 milj. €. Keula palkitsi lähes 31 000 asiakasomistajaansa suoraan euroilla mitaten noin kuudella miljoonalla. Bonusta jaettiin 5,88 milj. € ja maksutapaetua 127 000 €. Seudun yhdistyksille ja seuroille 115-vuotias osuuskauppa kohdensi eri tukimuodoissa noin 90 000 euroa. Rauman Seudun Katulähetys ry jakaa Osuuskauppa Keulalta saamaansa ruoka-apua Rauman seudulla viitenä päivänä viikossa, kolmessa eri toimisteessä. Vuonna 2018 yhdistys jakoi noin 16 500 ruokakassia, viikossa keskimäärin 317 kpl. Kassien taloudellinen arvo oli 452 000 €. Ruoka-avulla ohjataan asiakkaita myös muun avun piiriin.
 
S-ryhmä panostaa vahvasti digitaaliseen kehitykseen ja Keula on osaltaan mukana investoimassa entistä paremmin toimiviin ja monipuolisiin sähköisten palveluiden kanaviin. Uutuutena vuosi 2019 toi Keulaan pikakassat, jotka otettiin helmikuussa käyttöön
Sale Kalliokadulla, S-market Äyhöllä sekä S-market Eurassa.
 
Investoinnit viime vuonna 5,5 milj. € ja lähivuosina yhteensä 20 milj. €
 
Osuuskauppa Keulan investoinnit olivat viime vuonna 5,5 miljoonaa euroa. Uusien S-marketien Kehätie (avattu 2016) ja Säkylä (avattu 2017) jatkoksi rakennettiin uusi Euran kauppakeskus, jossa S-market uudistettiin täysin ja neljälle vuokralaiselle tarjoutui
uutta liiketilaa noin 3500 neliötä. Avajaisia vietettiin syyskuussa 2018.
 
Parhaillaan rakennetaan kokonaan uutta Sale-myymälää Monnankadulle ja avajaisia vietetään touko-kesäkuun vaihteessa. Viime vuonna uutta pintaa ja kalustoa saivat S-market Äyhö, S-market Eurajoki, S-market Kortela sekä Sale Laitila, jota myös laajennettiin vierestä vapautuneisiin liiketiloihin. Kevään 2019 aikana Sale Syväraumankatu peruskorjataan ja uusitaan kokonaisuudessaan. Energiatehokkuuteen investoidaan vuosittain uusimalla yksiköiden kylmäkalusteita ja lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmiä sekä vaihtamalla valaistusta energiatehokkaisiin LED-valaisimiin.
 
Ravintolaliiketoiminnassa vuodenvaihteessa 2018 uudistunut Äyhön Presso on saavuttanut erittäin hyviä tuloksia kävijämäärissä ja asiakastyytyväisyydessä. Laitilan Tupaan tehtiin ilmeuudistus keväällä 2018 ja vuosi 2019 on alkanut mittavilla investoinneilla,
kun lippulaivaravintola Amarillo uudistettiin täysin helmikuun aikana. Avajaisia on juuri vietetty ja samaan aikaan remonttimiehet siirtyivät ABC Kortelaan, jonka kahvila-ravintola uudistetaan kauttaaltaan maaliskuun aikana.
 
Mittavin lähitulevaisuuden investointi kohdistuu Rauman Prismakeskukseen
 
Osuuskauppa Keulan hallitus vahvisti helmikuun 2019 kokouksessaan noin 10 milj. €:n investointipäätöksen Rauman Prismakeskuksen laajentamiseksi. Projekti jakautuu noin vuoden ajanjaksolle aikavälillä kesästä 2019 kesään 2020.
 
Vuonna 2007 avattu Prisma tarvitsee uutta tilaa vastatakseen asiakkaiden nykyisiin tarpeisiin ja valikoimavaatimuksiin. Lisätilaa on suunniteltu rakennettavaksi 3000 m². Kaikki Keulan liiketoiminnat Prismakeskuksessa uusitaan laajennuksen yhteydessä eli varsinaisen Prisman marketin lisäksi Prisman ravintolamaailma, Emotion, Rauman HiusPrisma sekä Asiakasomistajapalvelu- ja S-Pankki. Asiakkaille Prismakeskus tulee olemaan avoinna koko laajennus- ja uudistamishankkeen ajan. 

 
 
Lisätiedot: toimitusjohtaja Mika Marttila, puh. 044 733 0210
Liitetiedostot