20.4.2017

Osuuskaupan tiedote 20.04.2017

Vain elämää –kautta tähdittävä Irina Rock Kemuilla elokuussa

Huomenna perjantaina starttaavalla Vain elämää –kaudella mukana oleva Irina tulee Jyväskylään elokuussa. Irina nousee Kemut-festivaalin Rock Kemujen päälavalle lauantaina 26.8.2017.

  • Irina

Irina on energisellä ja monipuolisella tuotannollaan noussut yhdeksi suomalaisen pop-rockin kiintotähdeksi, jonka lähes kaikki julkaistut albumit ovat yltäneet platinakantaan. Kotimaisiin kestosuosikkeihin lukeutuva artisti julkaisi pari viikkoa sitten seitsemännen albuminsa "Seitsemän", jonka vahvat biisit ovat tiukasti kiinni tässä ajassa ja omaavat Irinalle omaleimaisen poljennon, unohtamatta pysäyttäviä balladeja. Vuoden loppuun saakka levynjulkaisukiertueella oleva, ahkerasti keikkaileva Irina nousi laajan yleisön suosioon Juulian totuudet –sarjan tunnuskappaleella. Irina tunnetaan myös lukuisista soittolistojen kärkisijoille nousseista hittibiiseistä, kuten Pokka, Kymmenen kirosanaa, Vastaukset, Koko kuva sekä Parane parane. 

Rock Kemuilla lauantaina 26.8. nähdään myös toinen alkavan kauden Vain elämää –artisti, suomirock-konkari Olli Lindholm yhdessä Yö-yhtyeensä kanssa. Rock Kemujen päälavan esiintyjistä on aiemmin julkaistu myös Neljä Ruusua sekä Poets of the Fall. Viides päälavaesiintyjä julkaistaan heinäkuussa. 

Uutta: festivaali-VIP 

Kemut-festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran elokuussa 2015. Tänä vuonna esiintyjämäärä kasvaa tuntuvasti ja tapahtuma-aika molempina festari-iltoina pitenee kello 01.30 saakka. Lisäksi Lutakonaukion festarialue laajenee Uno Savolan kadulle sekä messu- ja kongressikeskus Paviljongin sisätiloihin, joihin sijoittuu uusi VIP-alue. Ensiluokkaisen festarikokemuksen tarjoava VIP-palvelu sisältää sisätiloissa nautitun illallisen sekä ulkona päälavan ohjelman seuraamisen paraatipaikalta VIP-teltasta baaritarjoiluineen. VIP-liput sisältävät lisäksi muun muassa liikkumisen alueella omia kaistoja pitkin, omat wc-tilat, mahdollisuuden poistua ja palata tapahtuma-alueelle sekä pääsyn virallisille jatkoille jonon ohitse. 115 euron ( + toimituskulut) hintaisia VIP-paketteja myydään sekä perjantain Sunset Parkiin että lauantain Rock Kemuille. 

Kemut 2017 päälavaesiintyjät: 

Sunset Park 25.8. – KSHMR (ensimmäistä kertaa Suomessa!), Sak Noel, DJs From Mars, Sigala sekä Filatov & Karas. 
Päivä Kemut 26.8. – vuoden 2017 Tangokuninkaalliset sekä Tanssiorkestereiden SM-kilpailun voittaja. 
Rock Kemut 26.8. – Irina, Yö, Neljä Ruusua sekä Poets of Fall. 
Perhe Kemut 27.8. – Diandra sekä Tuomo Rannankari ja Hiekkakakkuorkesteri. 
Lisää kiinnityksiä julkaistaan kevään ja kesän aikana. 
Sunset Parkin ja Rock Kemujen koko kattauksen hinta on S-Etukortilla 29 euroa/ilta (ilman S-Etukorttia 39 €). Lippuja saa lipunmyyntipisteistä sekä Ticketmasterin verkkokaupasta. Hintaan lisätään toimituskulut. 
Päivä Kemuille ja Perhe Kemuille on vapaa pääsy. 

Ladataan kommentointia...