24.4.2019

Keskimaan vuosi käynnistynyt odotetusti

Osuuskauppa Keskimaan tammi-maaliskuun liikevaihto oli 141,3 miljoonaa euroa, jossa oli muutosta viime vuoteen -0,3 prosenttia. Tammi-maaliskuun operatiivinen tulos oli 2,7 miljoonaa euroa, mikä on noin 0,8 miljoonaa euroa parempi kuin viime vuonna. Koko vuoden operatiivisen tuloksen ennakoidaan päätyvän budjetoidulle yli 20 miljoonan euron tasolle.

  • Keskimaa on uudistanut alkuvuoden aikana jopa neljä S-marketia Keski-Suomessa. Myymäläuudistuksia on tehty Laukaan, Saarijärven, Suolahden ja Viitasaaren S-marketeissa.

Market- ja tavaratalokaupan liikevaihto laski tammi-maaliskuussa 0,4 %, 102,4 miljoonaan euroon. Päivittäistavarakauppaa tehtiin 89,4 miljoonalla eurolla. Laskua edelliseen vuoteen oli -0,7 %. Päivittäistavarakaupan myynnin laskuun edellisestä vuodesta vaikutti pääsiäisen sijoittuminen maaliskuun sijasta huhtikuulle.  Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 12,2 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuoteen oli 0,3 prosenttia.

Liikennemyymälä- ja polttonestekaupan liikevaihto laski alkuvuonna 0,1 %, 27,7 miljoonaan euroon. ABC-liikennemyymälöissä tehtiin ravintola- ja marketkauppaa 6,1 miljoonalla eurolla (-2,4 %). Polttonestekaupan liikevaihto tammi-maaliskuussa oli 21,5 miljoonaa euroa (0,5 %).

Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan liikevaihto oli 9,9 miljoonaa euroa, jossa oli laskua 0,7 %. Ravintolakauppa (7,2 milj.€) aleni 1,1 % ja majoituskauppa (2,7 milj.€) kasvoi 0,5 %.

Koko vuoden osalta liikevaihdon odotetaan kasvavan edellisestä vuodesta.


Alkuvuoden aikana useita uudistuksia marketpuolella

Keskimaa on alkuvuoden aikana uudistanut jopa neljä S-marketia Keski-Suomessa. Laukaan, Saarijärven, Suolahden ja Viitasaaren S-marketeissa on tehty myymäläuudistukset, joissa on kiinnitetty erityistä huomioita valikoimien päivittämiseen sekä myymäläilmeen selkeyttämiseen. Lisäksi Seppälän Prismassa on toteutettu alkuvuoden aikana kattava valikoimauudistus. ABC Vaajakosken alkuvuoden aikana tehty täydellinen remontti valmistui helmikuun lopulla. Solo Sokos Hotel Paviljongin laajennus on valmistumassa kesäksi ja uudet huoneet ovat jo varattavissa.

Keskimaa on merkittävä keskisuomalainen työnantaja. Osuuskaupan palveluksessa oli maaliskuun lopussa aktiivisessa työsuhteessa 1 713 työntekijää. Kesällä 2019 Keskimaassa työskentelee noin 800 kesätyöntekijää, joista noin puolet on työelämään ensimmäistä kertaa tutustuvia nuoria.

Keskimaan omistajuudesta merkittävin rahana maksettava etu omistajille on Bonus, jota maksettiin tammi-maaliskuussa 4,6 miljoonaa euroa.

Keskimaan vuoden 2018 vuosikatsaus on julkaistu osoitteessa www.keskimaa.fi.