4.6.2020

Keskimaan energiajuomien myyntirajoitus jää pysyväksi toimintamalliksi

Osuuskauppa Keskimaa aloitti kaikissa toimipaikoissaan energiajuomien myyntirajoitusta koskevan kokeilun tämän vuoden alussa. Puolen vuoden kokeilujakson aikana asiakkaiden mielipiteitä myyntirajoituksesta kerättiin verkkokyselyn avulla. Vastauksia saatiin yli 400, vastanneista selvä enemmistö piti rajoitusta positiivisena asiana. Kokeilujakson päätyttyä Keskimaa on päättänyt tehdä energiajuomien myyntikiellosta alle 16-vuotiaille pysyvän toimintamallin kaikissa Keskimaan toimipaikoissa.

Alaikäisten lasten vanhemmilta sekä kouluilta saatujen, jatkuvasti lisääntyvien palautteiden ja toiveiden mukaisesti Keskimaa aloitti 7.1.2020 kokeilun, jossa kiellettiin energiajuomien myyminen alle 16-vuotiaille. Myyntirajoitus on koskenut kaikkia Keskimaan päivittäistavarakauppoja, liikennemyymälöistä ja ravintoloita, joiden tuotevalikoimiin energiajuomat kuuluvat. Jo ennen koko Keskimaan kattavaa kokeilujakson alkamista 12 S-marketissa ja seitsemässä Keskimaan Sale-myymälässä on ollut käytössä energiajuomien myyntirajoituksia, joista on sovittu paikkakunta- tai aluekohtaisesti.

– Kaikkia Keskimaan toimipaikkoja koskevan kokeilujakson kokemukset ovat olleet positiivisia. Yhtenäinen linja energiajuomien myyntirajoitusten suhteen on selkeyttänyt toimintaa niin asiakkaiden kuin henkilökunnankin näkökulmasta, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.

Kokeilun aikana asiakkaita on pyydetty ottamaan kantaa asiaan toimipaikoissa ja Keskimaan verkkosivuilla, jossa on ollut avoin verkkokysely rajoitukseen liittyen (sinunetusi.fi/energiajuoma). Verkkokyselyn kautta palautetta on saatu reilulta 400 asiakkaalta. Vastauksista selkeä enemmistö on pitänyt rajoitusta positiivisena asiana.

– Kokeilujaksoa tukemaan perustettu palautekanava on ollut erittäin hyvä tapa kerätä asiakkaidemme mielipiteitä myyntirajoitukseen liittyen. Olemme saaneet runsaasti palautetta niin suoraan toimipaikoistamme kuin verkkokyselynkin kautta. On hienoa, että asiakkaamme ovat nähneet tämän tärkeänä asiana. Palautteet ovat tukeneet päätöstämme tehdä energiajuomien myyntikiellosta alle 16-vuotiaille pysyvä toimintamalli kaikissa Keskimaan toimipaikoissa, Antti Määttä jatkaa.

 

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
Prisma
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Prisma toimipaikkoja:
Sokos
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos toimipaikkoja:
Kodin Terra
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kodin Terra toimipaikkoja:
Sale
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sale toimipaikkoja:
ABC-liikennemyymälät
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-liikennemyymälät toimipaikkoja:
Rosso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Rosso toimipaikkoja:
Sokos Hotels
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sokos Hotels toimipaikkoja:
Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki toimipaikkoja:
ABC-automaattiasemat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-automaattiasemat toimipaikkoja:
ABC-polttoöljymyynti
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC-polttoöljymyynti toimipaikkoja:
Amarillo
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Amarillo toimipaikkoja:
Hesburger
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Hesburger toimipaikkoja:
Frans & les Femmes
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Frans & les Femmes toimipaikkoja:
Presso
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Presso toimipaikkoja:
PizzaBuffa
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun PizzaBuffa toimipaikkoja:
Ilta- ja viihderavintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Ilta- ja viihderavintolat toimipaikkoja:
Muut pubit ja baarit
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut pubit ja baarit toimipaikkoja:
Muut ruokaravintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut ruokaravintolat toimipaikkoja:
Kokous- ja tilausravintolat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kokous- ja tilausravintolat toimipaikkoja:
Elisa
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Elisa toimipaikkoja:
Silmäasema
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Silmäasema toimipaikkoja:
Oral Hammaslääkärit
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Oral Hammaslääkärit toimipaikkoja:
Kampaamot ja parturit
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Kampaamot ja parturit toimipaikkoja:
Muut toimipaikat
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Muut toimipaikat toimipaikkoja:
ABC CarWash
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun ABC CarWash toimipaikkoja:
LähiTapiola
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun LähiTapiola toimipaikkoja:
Trattoria
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Trattoria toimipaikkoja:
VENN
Kaikki toimipaikat
Uutinen koskee ketjun VENN toimipaikkoja: