9.5.2018

Keskimaa lopettaa Sale Syrjälän liiketoiminnan

Osuuskauppa Keskimaa lopettaa Jyväskylän Voionmaankadun varrella olevan Sale Syrjälän liiketoiminnan. Sale Syrjälän liiketoiminta on jo vuosia ollut tappiollista. Kauppojen aukiolojen vapautuksen myötä asiakkaat ovat Jyvässeudulla siirtyneet asioimaan Syrjälää useammin muissa myymälöissä. Keskimaa on jo vuosia etsinyt alueelta suurempaa ja kilpailukykyisempää kauppapaikkaa.

Keskimaa on päättänyt luopua Sale Syrjälän liiketoiminnasta, koska myymälän liiketoiminta on jo vuosia ollut tappiollista. Näköpiirissä ei ole muutoksia, jotka parantaisivat olennaisesti tilannetta. Myymälä suljetaan vuoden loppuun mennessä.

Kauppojen aukiolojen vapautuksen myötä asiakkaat ovat Jyvässeudulla siirtyneet aiemmin parhailta kauppapäiviltä, kuten sunnuntaipäiviltä, asioimaan Sale Syrjälän sijaan suuremmissa myymälöissä. Aukioloaikojen vapauduttua myynti on vähentynyt 25 % huippuvuoden 2015 lukemista. Kannattavuuden parantamiseksi tehdyt toimenpiteet, kuten myymälän pinta-alamuutokset, oman työn tehostaminen ja aukioloaikamuutokset, eivät ole tuoneet toivottua muutosta.

 – Sale Syrjälän liiketoimintaa jatkettiin näin pitkään, koska halusimme nähdä, millainen vaikutus ympäröivän asuinalueen kehittymisellä on Salen toimintaan. Ympäröivällä Palokunnanmäellä asukasmäärä on noussut merkittävästi, mutta Salen myynti on samaan aikaan laskenut jyrkästi. Alueen asukasmäärä on lisärakentamisen myötä kasvamassa, mutta ennustettu kasvu ei vielä tuo edellytyksiä liiketoiminnan kannattavuudelle. Keskimaa on jo vuosia etsinyt Voionmaan ja Mäki-Matin alueelta suurempaa ja kilpailukykyisempää kauppapaikkaa, ryhmäpäällikkö Jarno Minkkinen kertoo.

Kaikille Sale Syrjälän työntekijöille on tarjottu mahdollisuutta siirtyä Keskimaan sisällä toiseen toimipaikkaan ns. vanhoina työntekijöinä.

Uutinen koskee toimipaikkoja:
Sale
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun Sale toimipaikkoja:
Ketju: Sale
Ladataan kommentointia...