21.11.2019

Jyväskylän ruokakulttuurin lippulaiva Mestarin Herkku uudistuu täysin keväällä 2020

Kauppakeskus Sokkarissa sijaitseva Mestarin Herkku uudistetaan kevään 2020 aikana. Yli 50 vuotta keskisuomalaisia palvelleen myymälän tilat, ilme, brändi ja valikoima modernisoidaan pitkää historiaa, asiakkaiden toiveita ja erinomaista palvelukokemusta kunnioittaen. Samalla Pikateria uudistetaan Mestarin Keittiöksi. Uudistettu Mestarin Herkku avataan huhtikuussa. Uudistuksen kokonaisinvestointi on noin 3,7 miljoonaa euroa.

  • Havainnekuva Mestarin Herkun uudesta kassalinjastosta.

Mestarin Herkun uudistuksessa rakennetaan moderni ja palveleva ruoka- ja herkkukauppa Jyväskylän keskustaan. Jatkossa Mestarin Herkku, Mestarin Keittiö ja Mestarin Kukka muodostavat entistä viihtyisämmän kaupan, ravintolan, kahvilan ja kukkakaupan yhdistelmän Kauppakeskus Sokkarin alakerrokseen. Uudistuksen perustana ovat asiakkaiden toiveet ja halu nostaa Mestarin Herkun ammattilaisten palveluosaaminen aiempaakin ratkaisevampaan rooliin.

− Olemme ylpeitä siitä, että Mestarin Herkku on ollut Jyväskylän ruokakulttuurin sydän yli 50 vuotta. Haluamme pitää huolen, että Keski-Suomen ainoa Rôtisseurs-kilven omaava ruokakauppa Herkku on tätä myös tulevaisuudessa. 60-luvulla avattu Herkku on tuonut Jyväskylän ruokakauppaan tapakset, prosciutton ja muut kansainväliset herkut. Myös lähiruoka ja keskisuomalaiset toimijat ovat olleet meille aina tärkeä osa Herkun tarjontaa. Mestarin Herkussa voi jatkossakin inspiroitua jokaisena päivänä sekä uusista että tutuista raaka-aineista, kuvailee Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Miikka Mikola Sokkarin alakertaan muodostuvaa kokonaisuutta.

Samalla nykyinen Pikateria vaihtaa nimensä Mestarin Keittiöksi, ja ravintolan ilme ja tarjonta kokevat myös mittavan uudistuksen.

− Mestarin Keittiön ruoat valmistetaan jatkossakin paikan päällä omassa keittiössämme. Uudesta ravintolasta löydät jatkossa tuttujen herkkujen lisäksi trendikästä street foodia ja ruokaisan lounasbuffetin, avaa Miikka Mikola ravintolan ideaa.

Ilmeen ja valikoiman lisäksi osastojärjestys kokee mittavan muutoksen, kun Herkku kääntyy 90 astetta niin että kassalinja avautuu nykyiselle kauppakäytävälle. Näin asiointi Herkussa on entistä helpompaa.

− Matalat tilat on käännetty voitoiksi uudistussuunnitelmassa huomioimalla ne mm. myymälän väreissä, asiakkaiden asiointireiteissä, valaistuksessa ja opastuksessa. Tuloksena on erottuva, laadukas ja moderni ruoka- ja herkkukauppa, josta asiakkaamme voivat olla ylpeitä, kertoo Osuuskauppa Keskimaan marketkaupan toimialajohtaja Reima Loukkola.

Remontti alkaa heti vuodenvaihteen jälkeen ja on valmis huhtikuussa 2020. Uudistuksen kokonaisinvestointi on 3,7 miljoonaa euroa. Investointia kasvattaa keittiön kokonaisuudistus.

− Tiedämme, että remontti tulee aiheuttamaan jonkin verran haittaa asiakkaillemme. Siksi haluammekin ilahduttaa ja kiittää asiakkaitamme koko remontin ajan tarjoamalla heille Bonus Tuplana -kampanjan Mestarin Herkussa ja Kolmikulman S-marketissa, kertoo Miikka Mikola kevään suunnitelmista.

 

Uutinen koskee toimipaikkoja:
S-market
Katso toimipaikat
Uutinen koskee ketjun S-market toimipaikkoja:
Ketju: S-market